Mitä seuraavaksi?

Olemme olleet kotona nyt viikon ja kolme päivää. Olemme palanneet pikkuhiljaa yliopistolle, töihin ja muiden projektiemme pariin.

Ajatuksemme ja päivämme ovat kuitenkin vielä täyttyneet enimmäkseen Uuden Inarin tekemisestä. Tähän asti. Tänään on rakkaan lehtemme viimeinen julkaisupäivä.

Nuotio_uikkari

Viimeinen ilta Ivalossa.

Viikot Inarissa olivat ihania ja kamalia. Teimme jopa vielä enemmän töitä kuin marras–joulukuussa joukkorahoituskampanjan aikana. Ehdimme silti myös nauttia Inarin kunnan luonnosta, mahtavien ihmisten seurasta ja hiljaisuudesta. Monen pitkän päivän jälkeen vaeltelin Ivalojoen jäällä tuijottelemassa taivaalle. Joka kerta teki hyvää.

Monet asiat vastasivat odotuksiamme. Talvi on Ylä-Lapissa Pirkanmaata kauniimpi ja kunnan ihmiset osaavat keskustella kiivaasti. Jotkut asiat taas kulkeutuivat toiseen suuntaan kuin etukäteen ajattelimme. Esimerkiksi Mielipide-kategoriamme jäi vain yhden kolumnin kokoiseksi, koska emme malttaneet pysähtyä muotoilemaan omia ajatuksiamme. Paikallisissa asioissa ja ihmisissä riitti raportoitavaa yllin kyllin.

Rukkasimme suunnitelmiamme uusiksi aina tarpeen tullen. Viimeisellä viikolla alkoi näyttää siltä, että kaikki jutut eivät tule valmiiksi Ivalossa asuessamme. Halusimme tehdä jutut kunnolla ja siirsimme julkaisupäivää muuttopäivän ohi.

Sunnuntaiaamuna kello kuusi ajoimme Kaunispäälle katsomaan auringonnousua. Aurinko nousi ja me lähdimme.

Pidimme koko viiden viikon ajan päiväkirjaa, enemmän ja vähemmän tunnollisesti. Tarkoitus on tehdä muistiinpanoistamme jonkinlainen koonti. Sanon jonkinlainen siksi, että vielä tänään elämme julkaisua varten.

Uskon, että tämän päivän jälkeen moni meistä nukkuu pitkät yöunet. Joku saattaa jopa viettää aikaa muiden ystäviensä kanssa. Eevi ja Elias valmistautuvat Voionmaan opiston luentokeikkaan. Meitä on pyydetty kertomaan kokemuksistamme myös muutamiin muihin tilaisuuksiin, esimerkiksi Pirkanmaan journalistiyhdistyksen Pressiklubille ja syksyllä yliopiston paikallislehtikurssille.

Emme ole vielä tuijottaneet sivujemme kävijälukuja tai tilaajien määrää turhan tarkasti. Niiden analysoimisen aika on seuraavaksi.

Yksi tärkeimmistä tavoitteistamme oli piristää suomalaista paikallisjournalismia. Siksi kerromme kokemuksistamme mielellämme myös muille. Verkkosivut jäävät elämään toistaiseksi. Juttuja ehtii lukea ja ostaa vielä pitkään.

Uuden Inarin jälkeisestä ajasta kerromme varmasti Facebookissa ja Twitterissä.

Tässä vaiheessa: kiitos.

Mari Uusivirtapäätoimittaja 045 603 5178mari.uusivirta(ät)uusiinari.com  LinkedIn

Mari Uusivirta
Twitter: @uusivirt
mari.uusivirta(ät)uusiinari.com

Mistä te aiotte kirjoittaa?

87 riviä excelissä. Satoja kommentteja keskusteluketjuissa toimituksen omassa ryhmässä. Eri postituslistoilta monta viestiä päivässä. Kymmeniä huikkauksia, sähköposteja ja sivuhuomautuksia.

Kuukausi on lyhyt aika toteuttaa kaikki saamamme ja keksimämme ideat. Jo ensimmäisellä viikolla totesimme, että emme aina ehdi mukaan päivittäiseen uutisointiin, jos haluamme tehdä juttuja myös aikaa vievistä ideoista. Muut paikalliset mediat hoitavat perinteisen uutistyön mallikkaasti. Päätimme, että teemme joskus päivänpäällisiä, mutta enemmän pitkän tähtäimen juttuja.

Olemme kiitollisia jokaisesta juttutuokiosta ja ideasta, jonka olemme saaneet. Toivomme myös, että lähetätte niitä lisää. Joka viikko olemme sännänneet lennosta uuden vinkin perään.

kutturassa

Toimitus Kutturassa etsimässä ideoita. Kuva: Elias Lahtinen

Miksi sitten joistakin aiheista kirjoitetaan ja toisista ei?

Uuden Inarin tärkein uutiskriteeri on se, että teemme jokaisen juttumme paikallisille.

Joistain tärkeistä ja mielenkiintoisista aiheista on kirjoitettu alueen muissa medioissa juttutolkulla. Toisinaan tajuamme tämän ennen kuin aloitamme tiedonhankinnan, toisinaan vasta, kun olemme päässeet siinä jo pitkälle. Joskus haluamme tehdä jutun silti, jos esimerkiksi joku olennainen kysymys ei ole vielä saanut vastausta. Yritämme kuitenkin valita näkökulmia, joita ei ole jo kaluttu kokonaan loppuun. Koska tulemme muualta, emme aina näe, mitkä aiheet ovat lukijoillemme itsestäänselvyyksiä.

Joihinkin aiheisiin meidän on helpompi tarttua kuin paikallisten medioiden. Näin syntyi esimerkiksi paikallislehti Inarilaisen päätoimittajan henkilöhaastattelu.

Kaikista aiheista emme saa kehitettyä toimivaa ideaa, joka kantaa jutuksi asti. Välillä uutiset myös kaatuvat, koska aiheessa ei ole kiinnostavaa tarinaa tai uutta kerrottavaa.

Emme halua tai voi tehdä juttuja pelkästään päättäjien linjauksista ja paperin kahinasta. Paikallislehden tehtävä on myös luoda yhteisöllisyyttä, havainnoida arkea ja kertoa tarinoita. Hetkiä-kategoriamme antaa meidän tarttua kevyellä otteella erilaisiin asioihin. Ei tarvita uutiskärkeä tai rakennetta, vaan pelkkä tunnelma tai ajatus riittää. Joskus se on lintukuoro, joskus lentävä lausahdus, toisinaan komea kuva tilanteesta.

Olemme Inarin kunnan rajojen sisäpuolella vielä reilun viikon. Aihelista on lyhentynyt muutamaan kymmeneen riviin. Moni ehtii vielä kehittyä jutuiksi.

Mari Uusivirtapäätoimittaja 045 603 5178mari.uusivirta(ät)uusiinari.com  LinkedIn

Mari Uusivirta
Twitter: @uusivirt
mari.uusivirta(ät)uusiinari.com

Työt tulivat kotiin

Toimituksen kahvinkeitin.    / kuva: Elias Lahtinen

Toimituksen kahvinkeitin.

“Arvaa puutuvatko sormet?”

Elias istuu keittiössä muistikortinlukija kädessä. Hän painaa kortinlukijaa vasemman käden peukalolla ja etusormella. Oikealla kädellä hän käsittelee kuvia. Lukijassa on kosketushäiriö. Se ei toimi, jollei sitä paina koko ajan. Elias painaa.


Olemme olleet Inarin Ivalossa vajaat kaksi viikkoa. Asumme omakotitalossa, jossa on kolme makuuhuonetta ja keittiö. Kotimme on toimituksemme.

Toimituksen rutiinit syntyivät nopeasti.

Aamupalaveri alkaa yhdeksältä. Vilma herää yleensä ensimmäisenä. Hän keittää puuroa niin, että siitä riittää kaikille.

Moni käy suihkussa ennen palaveria. Keittiön pöydän ääressä istutaan hiukset märkinä ja kahvikupit kädessä. Keittimeen on alkanut piintyä jo kahden viikon jälkeen asiaankuuluva patina. Kaappiin on ostettu kahvipaketteja pahan päivän puskuriksi.

Aamukokous kestää yleensä vähintään tunnin, pahimmillaan kolme.

Olemme leikanneet mikron päälle pahvinpalasista viikkokalenterit. Niihin kirjataan mustalla tussilla keikat, tapaamiset ja kuvaukset. Sitten alkavat työt.

Seisomatyöpiste.

Seisomatyöpiste.

Työpisteemme sijaitsevat eri puolilla taloa. Tuija on perustanut seisomatyöpisteen makuukammarinsa vaatekaappiin. Kaapin tyhjä hylly toimii tasona, Marin alusvaatteet maisemana.

Anna-Sofia työskentelee usein sängyllään olohuoneessa. Marilla on tapana naputtaa juttuja keittiön pöydässä, pöydän päässä. Päätoimittajan arvovalta.

Meillä on kiertävä toimitussihteerivuoro. Päivän toimitussihteeri tiskaa, laittaa ruokaa ja editoi muiden juttuja. Lounasruokien taso vaihtelee melkoisesti.

Päivän editointivuorolaiselta vaaditaan tiukkuutta, sillä motoksemme on salakavalasti muodostunut “tätähän voisi vähän laajentaa” -hokema.

Kun ei ole pomoja estämässä, joka aihe tuppaa riistäytymään reportaasiksi. Yritämme muistaa, että jos juttu karkaa liian pitkäksi, sen jaksavat lukea vain vanhempamme.

Toisaalta. Vielä hölmömpää olisi tulla yhteen Suomen ainutlaatuisimmista kunnista tekemään puhelinhaastatteluja ja tiedoteuutisia. Vältämme tyhjänpäiväisyyksiä ja tylsyyttä parhaamme mukaan.


Kello on puoli yhdeksän keskiviikkoiltana. Elias puristaa muistikortinlukijaa ja valitsee kuvia. Muut juovat vieressä kaljaa ja valkoviiniä. Osa lukee lehtiä, osa kirjoittaa juttuja. Vielä PRESS-lätsät ja royhyävät tupakat, niin tässä olisi häivähdys menneiden aikojen toimituskulttuurista.

Antti huutaa Eliasta kuvaajien huoneeseen katsomaan revontulihälytyksiä. Yö näyttää lupaavalta. Elias innostuu.

“En vain pääse liikkumaan sinne vielä, kun mun täytyy tätä muistikortinlukijaa…”


Kuvaajat lähtevät yöksi keikalle tarkkailemaan taivaan värejä. Kun he ovat olleet vartin pois, Antti alkaa syytää videoita toimituksen Whatsapp-ryhmään. Pohdimme, jääkö tarve pitää yhteyttä toisiimme loppuelämäksi.

Toivottavasti jää. Ei se ehkä jää.

Kunpa muistaisin tämän aina.

Eevi Kinnunentoimittaja040 7155276eevi.kinnunen(ät)uusiinari.comLinkedIn

Eevi Kinnunen

eevi.kinnunen(ät)uusiinari.com

Paikallisjournalismin arvoisia kuvia

Hyvä kuva tunnetusti pysäyttää. Nykyään kuvia on joka puolella niin paljon, että erottuakseen kuvan on pakko olla jollain tavalla erityinen. Minulle hyvässä kuvassa on oleellisen tiedon lisäksi jotain, mikä kiinnostaa muutenkin kuin vain otsikosta selviävän uutisen kannalta. Esimerkiksi hauskuus, koskettavuus, omakohtaisuus, valaisu, sommittelu ja tekninen laatu ovat tällaisia ominaisuuksia. Uutiskuvassa näitä asioita ei kuitenkaan koskaan saa viedä kohteen ja sisällön edelle. Tässä esille tulevat pätevän kuvajournalistin ammattitaito ja kyky tehdä yhteistyötä toimittajan kanssa. Pelkät hienot ruudut eivät riitä.

Lähiseutu on suurimmalle osalle suomalaisista ainoa alue, jolla yhteiskunnallisiin asioihin voi vaikuttaa jotakuinkin suoraan. Valtakunnalliset asiat saavat kuitenkin valtaosan mediahuomiosta, mikä ohjaa meitä pois niistä asioista, joille voisimme itse tehdä jotain. Tämä koskee mielestäni etenkin digitaaliseen, kuvalliseen kulttuuriin kasvaneita nuoria ja nuoria aikuisia. Uskon, että vanhemmat ihmiset eivät hevillä luovu paikallislehdestä, jonka tekstiin ovat itse tottuneet. Erityisesti nuorten tietoon paikalliset asiat tulee kuitenkin saada, sillä he ovat tulevaisuuden päättäjiä, jotka voivat näihin asioihin vaikuttaa.

Yksi keino saada paikalliset asiat kuuluviin on uutisoida ja kertoa niistä yhtä laadukkaasti ja tyylikkäästi kuin valtakunnallisistakin asioista. Paikalliset aiheet on tuotava esiin vähintään yhtä komeissa puitteissa kuin valtakunnallisetkin. Isoon osaan nousee visuaalisuus, eli tässä tapauksessa laadukas, tarinaa tukeva kuvallinen kerronta ja selkeä, nykyaikainen ulkoasu.

Perinteisesti visuaalisuus on ollut paikallislehdissä taka-alalla, eikä tekijöitä voi siitä syyttää. Minkäs teet, kun rahat riittävät juuri ja juuri toimittajille, jotka joutuvat tästä syystä kuvaamaan ja monesti myös taittamaan omat juttunsa. Rautaisinkaan ammattilainen ei pysty hoitamaan näitä kaikkia rooleja täysipainoisesti. Juttuja voi lisäksi olla samaan aikaan tekeillä enemmän kuin isommassa julkaisussa työskentelevällä toimittajalla, joka voi useimmiten keskittyä ainoastaan kirjoittamiseen. Siinä ei paljoa ulkoasua tai kuvitusta mietitä, puhumattakaan vaikka verkkosivujen uudistamisesta. Hyvä kun ehtii naurahtaa ajatukselle.

Uuden Inarin yksi vahvuus on visuaalisuus, vieläpä joustavassa verkkoympäristössä, joka antaa ottaa siitä kaiken irti. Ryhmässämme on kolme erityisesti kuvalliseen kerrontaan erikoistunutta journalistia, jotka palavat halusta päästä irti hohtaville hangille. Kerrankin on mahdollista nostaa paikallinen kuvajournalismi sille tasolle, jonka se ansaitsee. Etkö usko? Lue ennakkojuttumme.

Paikallisjournalismi on tärkeintä journalismia. Se vaatii arvoisensa kuvan. Meillä on siihen keinot. Nyt olemme saaneet myös mahdollisuuden.

Tue Uusi Inari -projektia osoitteessa http://mesenaatti.me/uusi-inari-pop-up-paikallislehti/

Aleksi Tuomola
aleksi.tuomola(ät)uusiinari.com

Aksu2

Ne ihmiset elää siellä päivittäin

Inari. Tuo pohjoisen paratiisi.

Istun etelän paratiisissa kotini lämmössä. Lämpömittari näyttää 23 astetta. Riisun hupparin ja avaan Facebookin. Etusivulta paljastuu, että kaverini Viivi katsoo sinkkulaivaa: “Tässä ohjelmassa on kyl aina niin hienoja ihmisiä.”

Jep, millaisiakohan ihmisiä Inarissa on, mietin. Hienoja ihan varmasti. Kliks kliks ja facetsätti auki. Yhdistetään… maailman pohjoisimpaan seitsenpäiväiseen sanomalehteen, kiitos.

Haloo, kuuleeko Lapin Känsä. Eiku Lapin Kansa.

Jos jotkut tietävät, millaista on kuvata pohjoisessa, niin Lapparin kuvaamon ykkösketju Jussi “Jussi Leinonen“ Leinonen ja Anssi “Anssi Jokiranta” Jokiranta.

“Mitä jätkät? Tämmönen homma…” kirjoitan ja selitän Inariinlähtöhommelin.

Palaute tulee 728 kilometrin päästä lähes välittömästi.

“Eihä se pimeys oo mikään este, NE IHMISET ELÄÄ SIELLÄ PÄIVITTÄIN. Sähköt on keksitty jne. Hauska idea, toivottavasti napsuu”, Leinographer vastaa.

“Ei muutaku tänne vaan. Inarissa on yleensä parhaat keikat! Pimiä on”, Anssi komppaa.

“Hyvä pitakebabbi siinä rillillä.”

Uskon. Rulla oli ainakin hyvänkokoinen Rollossa pari vuotta sitten:

Nekin ihmiset elää siellä päivittäin.

Tue meitä Mesenaatissa, jotta pääsemme Inariin testaamaan pitan!

edit: hyvä kebab, kiitos!


Antti Sepponen
antti.sepponen(ät)uusiinari.com

Joukkovoimalla journalismia Anna-Sofia Nieminen kirjoittaa bloggauksessaan joukkorahoituksesta.

Projektimme on epäseksikäs. Haluamme uudistaa paikallisjournalismia ja saada ihmiset innostumaan siitä taas. Olemme ylpeitä projektistamme.

Me koemme, että paikallisjournalismi on äärimmäisen tärkeää. Siinä kerrotaan asioista, jotka vaikuttavat kaikkien jokapäiväiseen elämään. Joukkorahoitus on ensimmäinen tapa testata, kuinka innostuneita muut ovat paikallisjournalismista.

On ollut ilo huomata, että aika moni on.

Todennäköisesti moni kaipaa sitä, että juuri hänen kotipaikastaan tehdään huolellisia reportaaseja ja uutisia. Inarista on kantautunut korviimme tervetulotoivotuksia. Se on ollut tärkeää, samoin kuin joka ikinen Uudesta Inarista kertova twiitti, Facebook-tykkäys tai kaverille vinkkaus. Niin kuin vaikka nämä:

Kampanjointi on osoittanut, että villeillekin ideoille on kysyntää. Se on luonut uskoa siihen, että ihmiset uskaltavat heittäytyä. Tähän mennessä 145 tsemppaajaamme on ryhtynyt sanoista tekoihin ja tukenut projektiamme rahallisesti.

Se on kannustanut meitäkin heittäytymään kampanjointiin täysillä. Olemme muun muassa pyytäneet Inarin nuorisosihteeriä ideoimaan kunniamerkin nuorille ja kirjoittaneet sadun Potteri-porosta. Joka aamu muutamme saadun rahoituksen kilometreiksi, eli siirrämme kuvitteellista Volvoa kartalla lähemmäs Inaria.

Moni on luullut julkaisumme perusteella meidän olevan jo Inarissa. Sinne emme kuitenkaan vielä ole päässeet.

Joukkorahoituskampanjaamme on nyt takana kolme viikkoa ja edessä saman verran. Rahallisesti olemme saaneet kasaan vähän päälle puolet siitä summasta, jonka turvin voimme lähteä helmi–maaliskuussa Inariin. Lähes saman verran siis tarvitaan vielä lisää.

Joukkorahoituksen voima piilee sen yksinkertaisessa ideassa: kuka tahansa voi tukea pienellä summalla projektia, jonka soisi toteutuvan. Rahaa vastaan saa julkista kiitosta ja jotain konkreettista, kuten lehden tilauksen tai valokuvavedoksen. Tärkeintä lienee kuitenkin hyvä mieli siitä, että on ollut mukana synnyttämässä uutta projektia. Ajatus siitä, että ilman minua koko projekti ei ehkä olisi toteutunut.

Jos haluat, että me pääsemme lähtemään Inariin, mene Mesenaattiin kampanjasivullemme ja osta sieltä jotain kivaa. Haasta myös kaverisi mukaan!

Anna-Sofia Nieminentoimittaja040 5757644anna-sofia.nieminen(ät)uusiinari.comLinkedIn

Anna-Sofia Nieminen
Twitter: @SofiaNieminen
anna-sofia.nieminen(ät)uusiinari.com

Inari-nörtit matkustivat olohuoneesta Papanaan Vilma Ruokoski kertoo blogitekstissä, kuinka kotiluennointi vaihtui reissuksi pohjoiseen vapaakaupunkiin.

Lokakuun ensimmäisenä tiistaina olin ensimmäistä kertaa elämässäni Inarissa. Lounasaikaan mennessä olin ehtinyt nähdä vain Ivalon, yhden saamelaiskulttuurikeskus Sajoksen luokkatilan ja lounaspöydän.

Lopettelimme reissuryhmämme kanssa lounastaukoamme Sajoksen ravintolassa. Pöytämme vieressä kiemurteli Lapin työhyvinvointiverkoston kokousosallistujien jono. Työtoverini Mari ja Sofia tunnistivat väkijoukosta Inarin kunnanjohtajan Reijo Timperin, vaikka eivät olleet tavanneet häntä koskaan. He keskeyttivät kunnanisän lounastauon ja kävivät tervehtimässä koko työryhmän puolesta. Virallinen tapaaminen oli sovittu punatiiliseen kunnantaloon vasta myöhemmin samalle viikolle.

Vuoden ajan kestäneet valmistelumme olivat tähdänneet tähän matkaan ja juuri tällaisiin tilanteisiin. Ennen ensimmäistä matkaamme Inariin luennoimme toisillemme Inarin elinkeinoista, saamelaisuudesta, Inarin keskeisistä henkilöistä ja kunnan historiasta. Tilanteet olivat erikoisia. Istuin kaveriporukan kanssa jonkun olohuoneessa katsomassa ja kuuntelemassa tietoiskuja, joihin jokainen oli valmistellut kouluesitelmää muistuttavan kokonaisuuden. Hetkittäin etäopiskelu tuntui vinksahtaneen nörttikerhon puuhailulta.

Räppäri Amoc eli Mikkâl Morottaja esiintyi ääriään myöten täydessä Siidan auditoriossa viime lokakuussa.

Räppäri Amoc eli Mikkâl Morottaja esiintyi ääriään myöten täydessä Siidan auditoriossa viime lokakuussa. Kuva: Elias Lahtinen

Inarissa sadat yksittäiset faktat muuttuivat kokemuksiksi. Olin lukenut saamelaiskäräjistä, mutta nyt kurkistin ikkunasta istuntosaliin. Olin kuunnellut inarinsaameksi räppäävän Amocin musiikkia, mutta nyt juttelin muusikon kanssa hänen tulevasta albumistaan nenätysten. Näin Inarijärven rantaviivan ja kuulin Ivalojoen.

Viikon reissuumme Inarissa kuului kymmeniä kohtaamisia, haastatteluita ja tapaamisia. Kaikki suhtautuivat lehtiprojektiimme innostuneesti ja uteliaisuudella. Sovittujen tapaamisten lisäksi juttelimme ihmisille kadulla ja Inarin kylänraitin olohuoneessa, Papana-baarissa.

Lyhyen matkamme aikana kuulin tarinoita saamelaisten niittykentistä, ihmissuhdekiemuroista, verkkojen kokemisesta 27-asteisessa pakkasessa ja saamelaispolitiikan mutkikkuudesta. Tapasin ihmisiä, jotka rakastavat Inaria ja pitävät sitä vapaakaupunkiakin vapaampana paikkana elää ja olla.

Inari ei ole meille enää nippu faktoja vaan kokemus, jonka haluamme välittää lukijoillemme.

vilma2

Vilma Ruokoski
Twitter: @Vilpura
vilma.ruokoski(ät)uusiinari.com

Laske Uuden Inarin toimitus uudelleen Inariin muuttamaan faktoja elämyksiksi tukemalla projektia Mesenaatissa.

Miksi? Mari Uusivirta kertoo ensimmäisessä blogikirjoituksessa, miksi Uusi Inari perustettiin.

Miksi on ensimmäinen kysymys, jonka liki jokainen kysyy meiltä. Seuraavaksi kysymysmerkki nousee suomineidon kaulalle ja ylöspäin: miksi Inari?

Koska paikallisjournalismi tarvitsee huomiota. Koska Suomen suurinta kuntaa mielenkiintoisempaa paikkaa on vaikea löytää. Koska journalismi kaipaa rohkeita pelinavauksia.

Me perustamme pop up -paikallislehden Inariin. Uutta Inaria julkaistaan vain täällä verkossa, ainoastaan kuukauden ajan. Ja vain siinä tapauksessa, että saamme kokoon kylliksi rahaa.

Meissä kaikissa on ripaus Lapin-hullua. Inarista täydellisen paikan projektillemme tekevät kuitenkin muut seikat. Inari on kunta, jossa Suomen ominaispiirteet menevät äärimmäisyyksiin: koko, välimatkat, pimeys, valo, tasapainoilu luonnon ja 2000-luvun välillä. Nelikielisessä pitäjässä asuu alkuperäiskansa, ja lumikenttien keskeltä loistaa kansainvälisyys. Ainutlaatuisuuden lisäksi Inarin ilmiöt ovat suhteutettavissa valtakunnalliseen päätöksentekoon ja kansainvälisiin asioihin. Uusi Inari tuo esille näitä suhteita, jotta inarilaisilla on eväitä päättää tulevaisuudestaan ja arvioida mennyttä.

Emme ole inarilaisia. Se on yksi pop up -paikallislehden parhaista valteista. Kuten Lemmenjoella asuva Aslak sanoo ensimmäisessä videossamme: “Meillehän tämä on jokapäivästä arkea, me osata sanoa mistä pitäis tehhä [juttuja].” Uusi Inari haluaa kuitenkin päästä syvälle Inarin arkeen. Siksi olemme tehneet taustatyötä vuoden ajan, vierailleet Inarissa ja suunnitelleet yhteistyötä monien paikallisten tahojen kanssa.

Mutta niillähän on jo paikallislehti, kysyy keskiverto kuulija seuraavaksi. Se on aivan totta. Paikallislehti Inarilaisen lisäksi Inarissa toimii ainakin Lapin Kansan aluetoimitus, Yle Sapmi, Yle Lapin Radio ja Radio Inari. Harva inarilainen esittää tätä kysymystä, sillä heidän on helpompi nähdä, että kunnassa riittää lääniä.

Me teemme erilaista. Inarissa on vielä tilaa verkkoon keskittyvälle journalismille, villeille tarinankertojille ja tunteikkaalle kuvajournalismille. Teemme kevyttä ja ketterää, koska verkossa se on mahdollista. Paikallislehden tärkeintä ainesta ovat ihmisten tarinat, ja paikallislehden velvollisuus on laajempien asioiden suhteuttaminen noiden tarinoiden tasalle. Velvollisuuden hoitamiseen riittää joskus osuva kuva tai puolen minuutin ääniraita, joskus tarvitaan massiivinen reportaasi järven rantojen kaavoitusaikeista. Lehden pitää joustaa ilmaisumuodoissaan, eikä siinä, millaisella sisällöllä mainosmäärien vaatimat sivut saadaan täyteen.

Uuden Inarin mielestä paikallisjournalismilla on nykyään liian vähän tilaa liikkua. Siksi Uusi Inari on nopea isku. Me emme tule jäädäksemme. Pop up -lehti perustetaan ja puretaan ennen kuin lumet sulavat.

Jos haluat nähdä, mitä kaikkea saamme aikaan kuukaudessa, klikkaa tästä joukkorahoituskampanjamme sivuille ja käy tukemassa työtämme. Pian näet, millaista paikallisjournalismi voi vapaimmillaan olla.

Mari

Mari Uusivirta
Twitter: @uusivirt
mari.uusivirta(ät)uusiinari.com

Pop up -paikallislehti