Written by Uusi Inari

Inari vuonna 2030

Inari vuonna 2030 by Uusi Inari

Inarin kunnasta voi tulla kiireinen risteys keskellä kukoistavaa Barentsia. Viisi haastateltavaa uskovat valoisaan tulevaisuteen kotikunnassaan.

teksti: anna-sofia nieminen, mari uusivirta
kuvat: elias lahtinen
kuvitus: iressa taimisto

On vuosi 2030. Inarin läpi vilistävät junat. Kiskot kulkevat Etelä-Suomesta aina Norjan Kirkkoniemeen saakka, Itämereltä Jäämerelle. Ilmasto on lämmennyt niin, että laivat tuovat Koillisväylää pitkin kasapäin kuljetettavaa junille. Kuka olisi arvannut 15 vuotta sitten, että jäänmurtajat pystyvät jo nyt pitämään Koillisväylän kulkukelpoisena näin suuren osan vuodesta? Talouspohatat luulivat joutuvansa odottamaan vuosikymmeniä.

 

Pohjois-Norjalla menee lujaa, ja sieltä valuu hunajaa myös Suomen puolelle. Inari saa vain pienen osan vauraampien kuntien menestyksestä, mutta ei ehdi kadehtia. Jo murusista riittää mannaa kunnan 8 000 asukkaalle.

 

Jokaisella inarilaisella on joku sukulainen, joka tekee vuorotöitä Barentsinmeren rannalla. Vuorotyöläiset tulevat pitkillä vapaillaan kotiin ja kertovat tarinoita pohjoisista satamista. Monen lukiolaisen mielestä pohjoisen mahdollisuudet ovat yhtä kutkuttavia kuin etelän. Jos töitä ei löydy juuri Inarista, eivät Hammerfest ja Murmansk ole liian kaukana.

 

Vuosikymmeniä suunniteltu Paatsjoen tie tehtiin ensin yksityisteitä hyödyntäen. Sitten valtio tajusi sen taloudellisen arvon ja alkoi syytää rahaa sen tekemiseen. Vihdoin rekat vaeltavat Nellimin kylän ja erämaiden läpi Norjaan ja sieltä Venäjälle. Kuskit ovat tyytyväisiä, sillä jonot ovat lyhyempiä kuin kollegoilla etelässä.

 

Rengas- ja autotestaajat ovat asettuneet Inarin kuntaan. Toisen testihallin jälkeen tuli kolmas, sitten neljäs. Viidettä suunnitellaan, eikä sen pituuksista enää puhuta metreissä. Entiset työttömät pyörittävät kuljetusfirmoja ja logistiikkakeskuksia. Konepajayrittäjät tapaavat säännöllisesti norjalaisia ja venäläisiä asiakkaitaan Saariselän matkailukylän lukuisissa kokoustiloissa.

 

Inari on logistisesti juuri oikeassa paikassa. Lounaassa ja luoteessa ovat Pohjois-Ruotsi ja Pohjois-Norja. Lähin rajanylityspaikka Venäjälle sijaitsee linnuntietä noin 40 kilometriä kunnan keskustaajamasta Ivalosta itään. Koillisessa 154 kilometrin päässä Varanginvuonon perukassa laivat lähtevät Kirkkoniemen satamasta, Etelä-Varangin kunnan keskustaajamasta. Ivalosta on Murmanskiin Venäjälle 226 kilometriä, vähemmän kuin piskuiselle Rovaniemelle.

Tältä kunnan tulevaisuus ehkä näyttää vuonna 2030, ehkä ei. Joka tapauksessa inarilaiset ovat suunnanneet katseensa pohjoiseen.

Kirkkoniemi, Murmansk, Lappi. Norja, Venäjä, Ruotsi. Barents, arktinen alue, Saamenmaa. Nämä paikat nousivat esiin syksyllä 2014, kun pyysimme viittä Inarin kunnan asukasta arvioimaan, missä suunnassa on Inarin tulevaisuus.

Jaakko Joentakanen, 19, innostuu, kun pääsee puhumaan kotikunnastaan. Joentakanen on syntynyt Inarissa. Hän on toiminut nuorisovaltuuston varapuheenjohtajana ja nuorten edustajana sivistyslautakunnassa. Häntä kiinnostavat hallintotieteet ja ehkä politiikka.

Joentakanen puhuukin hieman kuin poliitikko. Hän on nukkunut vain neljä tuntia perjantai-illan rientojen jälkeen, mutta juttelee seitsemältä lauantaiaamuna muina miehinä sellaisia asioita kuin “venäläiset ovat ostovoimaisia” ja “Suomi ei saa pudota Norjan ja Venäjän yhteistyön kelkasta”. Joentakasella on myös ajatus siitä, millaiseen Inariin kannattaa palata opiskelujen jälkeen. Barentsin alueelle kiikaroivasta Inarista on jo lupaavia merkkejä.

Ota lauantaipäivä, Joentakanen aloittaa ja jatkaa: Mene Ivalon keskustaan ja hurauta S-marketin parkkipaikalle. Älä suotta yritä parkkeerata, sillä vapaita paikkoja ei ole. Liki jokaisessa autossa on venäläinen rekisterikilpi, ja liki jokaiseen autoon kannetaan tavaraa enemmän kuin suomalaisen suurperheen ruokapöytään. S-marketista ostoksilla kävijät menevät R-kioskille, josta he noutavat verkosta tilaamansa paketit.

Nämä vieraat ovat todella tervetulleita.

“Inarista tulee toivottavasti risteys, josta venäläiset ja norjalaiset kulkevat”, Joentakanen sanoo.

Vuonna 2013 venäläisiä matkailijoita virtasi Lappiin liki neljä kertaa enemmän kuin parikymmentä vuotta aiemmin. S-marketin pihan rekisterikilvet eivät ole ainoa esimerkki matkailijoiden virrasta. Näätämön kylässä toimivien huoltoaseman ja K-marketin asiakkaista iso osa puhuu kirjaimilla ø ja å. Norjalaiset tekevät päivittäisiä ja viikoittaisia ostoksiaan mielellään rajan takana Suomen puolella, koska täällä on halvempaa kuin kotona. Utsjoen Karigasniemeen avattiin Alko pitkälti näiden asiakkaiden ja turistien takia.

Inarin kunta ja yrittäjät tekevät paljon töitä sen eteen, että nämä asiakkaat jättäisivät kauppojen lisäksi rahaa muillekin yrityksille. Osa shoppailevista naapureista hurauttaa jo nyt Saariselälle kylpylään tai hiihtämään. Moni syö ravintolassa. Inarilla oli marras–joulukuussa iso mainoskampanja Murmanskin alueella eri viestintävälineissä.

Joentakasella on toinenkin esimerkki siitä, mitä Inari voisi tehdä lisätäkseen kanssakäymistä naapureiden kanssa. Norjan ja Venäjän raja-alueen asukkaat voivat kulkea rajan yli ilman viisumia. Se onnistuu erillisen raja-asukastodistuksen ansiosta.

“Junarataa ei heti rakenneta, mutta pikkujutuistahan se yhteistyö lähtee”, Joentakanen sanoo.

Barentsin alueen yhteistyöllä on yli 20-vuotinen historia. Norja kehitti kylmän sodan jälkeen Barentsin alueen yhteistyöelimiä taatakseen tärkeiden pohjoisten alueiden turvallisuuden ja kestävän kehityksen. Jo pitkään jatkunut alueen yhteistyö on perustunut siihen, että Suomi, Ruotsi ja Norja ovat maksaneet ison osan viuluista. Päätöksentekijät ovat ajatelleet, että satsaus kannattaa, koska Venäjällä on paljon hyödyntämättömiä mahdollisuuksia.

Barentsin alue ei ole muodostunut tavallisten kyläläisten yhteenkuuluvuuden tunteesta, vaan valtioiden tavoitteista. Viime vuosikymmenien yhteiset hankkeet, toimielimet ja nuorisotoiminta ovat auttaneet yhteisen identiteetin rakentamisessa. Joentakanen olisi mielellään osallistunut nuorisotoimintaan, jos olisi ehtinyt ennen varusmiespalvelusta.

“Kaikki, jotka ovat lähteneet isompaan kaupunkiin, ovat alkaneet jälkeenpäin arvostaa Inaria.” – Jaakko Joentakanen

Tämä talvi on ensimmäinen, jonka Joentakanen viettää muualla kuin Inarissa. Reserviupseerikoulutus vei varusmiehen Haminaan. Palvelusajan alun hän suoritti Ivalon rajajääkärikomppaniassa. Sinne Joentakanen palaa helmikuussa johtajakaudelle, lapsuudenkodin naapuriin. Kun varusmiehet ympäri Suomen pääsevät viikonloppuna lomille, useimmat istuvat tuntikausiksi bussiin. Ivalossa Joentakanen on napsauttanut kotona saunan päälle viisi minuuttia lomapuvun vaihtamisen jälkeen.

Ensi syksynä koittaa pitkäaikainen muutto etelään. Joentakasella on opiskelupaikka odottamassa Tampereella. Suurin osa Inarin nuorista valuu kohti suuria kuntia. Moni lähtee Rovaniemelle tai Ouluun. Helsinki tuntuu joidenkin mielestä liian isolta, mutta sinnekin muuttajia riittää.

“Kaikki, jotka ovat lähteneet isompaan kaupunkiin, ovat alkaneet jälkeenpäin arvostaa Inaria.”

Joentakaselle kotiinpaluu on vaihtoehto siinä missä ulkomaat ja etelän kasvukeskukset. Hän pitää siitä, että Inarissa on totuttu tekemään itse. Ja siitä, että lähes jokaista vastaantulijaa voi moikata ja siitä, että keskustelu Facebookin kansalaiskanavalla käy ärhäkkäänä. Sitä paitsi kunnalla menee monella mittapuulla hyvin, vaikka työttömyysprosentti on maan keskiarvoa suurempi. Kunnallisveroprosentti on maltillinen 19, ja väkiluku kääntyi vuonna 2013 hienoiseen nousuun. Joentakasen resepti kunnan menestykseen on yksinkertainen. Perusasioista on pidettävä huolta, ja usko tulevaisuuteen on säilytettävä. Se riittää.

Valtiota eivät enää kiinnosta pohjoisen kunnat, vaan arktisen alueen mahdollisuudet. Siksi se osallistui Jäämeren radan ja Paatsjoen tien kustannuksiin. Vuonna 2030 valtio haluaa saada osansa, mutta vie samaan aikaan sairaalat ja koulut yhä kauemmas pohjoisen asukkaista.

 

Vielä 1990-luvun lopulla Inarissa oli 629 valtion työpaikkaa, 30 vuotta myöhemmin enää vaivaiset kolme sataa. Ihmiset työllistyvät vuonna 2030 paljolti yksityiselle sektorille. Pieniä ja keskisuuria yrityksiä syntyy ja kuolee kovaa tahtia. Valtio luottaa tähän ja kääntää katseensa pohjoiseen vain suurten ja takuuvarmasti menestyvien hankkeiden takia.

 

Toisin on Norjassa. Norjan päättäjät ovat kuskanneet rahaa pohjoiseen jo 2010-luvun vaihteen talouskriisin aikaan, koska kalastus ja öljy ovat maalle niin tärkeitä. Suomen Ylä-Lappi ei ole koskaan tuntunut samalla tavalla tärkeältä. Edes strategisesti.

 

Mutta inarilaiset keksivät keinot ja käänsivät kuntaa uhkaavan kuihtumisen kukoistukseksi. Kun valtiolta ei saanut tarpeeksi työntöapua, sitä haettiin pohjoisesta yhteistyöstä.

 

Yhteispeli lisäsi myös kuntalaisten kanssakäymistä yli rajojen. Rajarock kasvoi hilpeästä nuorten tapahtumasta kaksipäiväiseksi festariksi, johon virtaa suosittuja esiintyjiä kaikkialta maailmasta. Naapureiden väliset avioliitot ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti viime vuosina. Lapset oppivat suomea, saamea, norjaa ja venäjää. Saamelaiset eivät ole enää ainoita, joilla on syviä henkilökohtaisia siteitä Barentsin alueen rajojen yli. Alueen ihmisille on alkanut rakentua yhteinen identiteetti.

Inarin kunta ei ole osa Suomea. Ajatus tulee kunnanjohtaja Reijo Timperin, 64, puheen seassa sivulauseessa, luontevasti todettuna tosiasiana. Kyse on siitä, miten Etelä-Suomen ihmiset ja päättäjät suhtautuvat Inariin ja siitä, kenen kanssa inarilaiset tuntevat yhteenkuuluvuutta.

Kunnanjohtajan mielestä inarilaiset mieltävät itsensä yhä enemmän osaksi Barentsia tai arktista aluetta. Suomen ja Lapin merkitys vähenee.

“Inarin tulevaisuutta leimaa kansainvälisyys.”

Inarilla on yhteiset intressit paitsi kotimaisten naapurikuntien myös Norjan, Ruotsin ja Venäjän pohjoisosien kanssa. Se haluaa, että Etelä-Varanki sekä Kuolan ja Petsamon piirit menestyvät. Ne ovat Inarin kunnan tärkeimmät yhteistyökumppanit lähimaissa. Kun tämän alueen päättäjät istuvat yhdessä videoneuvottelupöytään, ruudusta eivät tuijota takaisin pääkaupunkien kollegat. Siellä ovat keskieurooppalaiset ja aasialaiset matkanjärjestäjät ja sijoittajat. Inarin markkinat ovat Helsinkiä kauempana.

Timperi on lähtöisin Oulusta ja asunut Hämeessä pidempään kuin Lapissa. 1990-luvun alkupuolella hän toimi Forssan kunnanjohtajana, ja Inaria hän on johtanut yli 16 vuotta. Vaimon suku on pohjoisesta, ja yksi lapsista on asettunut perheineen Inariin. Kunnanjohtajan perspektiivi asioihin on vuosien saatossa muuttunut. Timperi jää eläkkeelle tämän vuoden elokuussa.

Kun Inarin kunnanjohtajan virka aukesi, Timperi työskenteli Oulussa yrittäjäjärjestössä. Eräänä iltana virka-ajan jälkeen hän sai puhelun pohjoisesta. “Hae tänne kunnanjohtajaksi”, soittaja sanoi. Timperi lupasi harkita asiaa. Puolen tunnin päästä houkuttelija soitti uudestaan, mutta Timperi ei ollut vielä ehtinyt tarttua toimeen. “Noin saamatonta ei täällä tarvita”, soittaja sanoi ja iski luurin Timperin korvaan.

“Inarissa käytettävä kieli on värikkäämpää kuin muualla. Se liittyy vanhaan lappilaiseen perinteeseen, että herrat on haukuttava kerran viikossa”, Timperi sanoo.

Kunnanjohtajan mielestä etelän ihmisillä on väärä kuva pohjoisesta. Elo Lapissa ei ole sen surkeampaa kuin muualla, päinvastoin. Kansainvälisyys tekee alueesta Keski-Suomen Korpilahtea mielenkiintoisemman.

“Olisihan se yksinapaista ajatella, että kaikki viisaus olisi Rovaniemellä tai siitä kauempana Suomessa. Kyllä täällä kannattaa katsella rajojenkin yli.”

Kun rajojen takana menee hyvin, naapureiden merkitys Inarille vain kasvaa. Kolmessa Norjan pohjoisimmassa läänissä väkiluku on kasvanut koko 2010-luvun. Etelä-Varangin kunnan väkimäärä putosi 2000-luvun alkuvuosina 6 000:een, mutta nyt se on yli 10 000. Kirkkoniemessä aletaan pian rakentaa uutta sairaalaa. Se on hyvä siksikin, että äärimmäisissä hätätapauksissa potilaat voidaan kuljettaa Inarista Kirkkoniemeen. Joskus Rovaniemi on liian kaukana.

“Jäämeren rata on pitemmällä aikavälillä oleva asia, joka ehkä ja toivon mukaan tulee. Se ei ole vanha tai uusi asia.” –Reijo Timperi

Suomessa ei ole öljyä, valaita tai Jäämeren rantaa. Mutta jos liikenne ja yritysten määrä arktisella alueella kasvaa, se tietää pohjoisen kunnille työpaikkoja ja verotuloja. Siksi Pohjois-Lapin alueyhteistyön kuntayhtymä ja Inari osana sitä on toteuttanut Jäämeren käytävä -projekteja, joiden tavoite on saada hyvät kulkuyhteydet ja kauppaa arktisille alueille. Tavoitteet ruokkivat toisiaan: kauppa lisää kuljetustarpeita, ja kulkuyhteydet tekevät kaupanteon helpommaksi. Yritysyhteistyön virittely on aloitettu. Esimerkiksi Pohjois-Lapin kunnat ovat käyneet näyttämässä suomalaisille yrityksille paikkoja Norjassa. Kunnat toivovat sen poikivan kauppaa etenkin rakennusalan yrityksille.

Sadan vuoden ajan puhuttanut rautatie Inarin kautta Jäämerelle siintää kuitenkin yhä kaukana haaveissa. Kunnanjohtaja Timperi tiivistää lokakuussa 2014 kaiken, mitä asiasta oikeastaan voi sanoa:

“Jäämeren rata on pitemmällä aikavälillä oleva asia, joka ehkä ja toivon mukaan tulee. Se ei ole vanha tai uusi asia.”

Marraskuussa ratahaaveet karkasivat entistä kauemmas. Näyttää siltä, että Soklin fosfaattikaivokseen johtava rata ei tule kulkemaan Sodankylän, vaan Sallan kautta. Jos rata vedettäisiin Sodankylään asti, olisi todennäköisempää, että sitä jatkettaisiin jonain päivänä Kirkkoniemeen.

Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta lupasi marraskuussa osallistua Soklin fosfaattikaivoksen ratahankkeeseen, jos valtio pääsee sopimukseen kustannusten jakamisesta norjalaisen lannoitevalmistajan Yaran kanssa. Soklin kaivos sijaitsee Savukoskella, Sallan pohjoispuolella. Rata kulkisi Rovaniemeltä Kemijärven ja Sallan kautta Savukoskelle. Sitä varten pitäisi kunnostaa Kemijärven ja Sallan välinen ratayhteys ja tehdä uutta rataa Sallan ja Savukosken välille. Joskus tulevaisuudessa rata voisi kulkea Sallasta Venäjälle ja sieltä edelleen Murmanskiin ja Jäämerelle.

Radan rakentamista Kirkkoniemeen puoltaa kuitenkin yksi tärkeä seikka. Venäjä on arvaamaton. Viimeisen vuoden tapahtumat eivät rohkaise vetämään rataa itänaapurin puolelle. Tosin maailmanpoliittinen tilanne ehtii muuttua vielä moneen kertaan ennen kuin rata tulee, jos tulee. Valtioneuvosto kirjasi Suomen arktiseen strategiaan vuonna 2013 Jäämeren yhteyksien asteittaisen parantamisen – yhteydessä, jossa puhutaan vasta pitkän aikavälin suunnitelman laatimisesta.

Hillittömin Jäämeren mahdollisuuksien hehkutus on laantunut, ja odotukset ovat muuttuneet varovaisemmiksi. Joidenkin tutkijoiden mielestä suomalaiset päättäjät etsivät jo uutta Nokiaa muualta.

Keinotekoisia viivoja kartalla. Sellaisia valtioiden rajat ovat monille saamelaisille. Saamenmaan viivat kulkevat Keski-Norjasta ja Keski-Ruotsista Suomen pohjoisten osien yli Venäjälle, Kuolan niemimaalle saakka. Saamelaisten näkökulmasta valtioiden rajat ovat pilkkoneet kotiseudun osiin ja ajaneet suvut erilleen.

“Valtion rajat haittaavat luonnollista kanssakäymistä”, sanoo Pirita Näkkäläjärvi, 37.

Hän on Inarin kirkonkylällä asuva Yle Saamen päällikkö. Suomen ja Norjan saamelaiskäräjien puheenjohtajat ovat hänelle yhtä läheistä sukua, ja Ruotsin saamelaiskäräjien entinen puheenjohtaja on hänen pikkuserkkujensa isä.

“Minulla oli koko ajan sellainen olo, että olin väärässä paikassa.” –Pirita Näkkäläjärvi

Pohjoissaamea äidinkielenään puhuva Näkkäläjärvi on ollut itsekin saamelaiskäräjien hallituksen jäsen. Hän erosi tehtävästä kaksi vuotta sitten aloittaessaan journalistiset työt Yle Saamessa.

Kun edellinen, pitkäaikainen Yle Saamen päällikkö kertoi aikovansa jäädä eläkkeelle, soitti Näkkäläjärvi hänelle hädissään. Odota muutama vuosi, en ole vielä valmis, kertoo Näkkäläjärvi pyytäneensä. Valintaa ei voinut lykätä, ja lopulta unelmien pesti oli vain yksi syistä, jotka toivat Näkkäläjärven Inariin.

“Minulla oli koko ajan sellainen olo, että olin väärässä paikassa. Helsingissä oli ura, täällä sosiaalinen elämä.”

Samoihin aikoihin myös Rovaniemellä asunut poikaystävä sai työtarjouksen Inarista. Kun muuttoauton nokka kääntyi kohti pohjoista, Näkkäläjärvi tunsi helpotusta.

Saamelaisten yhteenkuuluvuuden tunne on Näkkäläjärven mukaan lisääntynyt viime aikoina. Nuoret pukeutuvat ylpeinä saamenpukuun, tekevät musiikkia omalla kielellään ja katsovat uutisia kolmella eri saamen kielellä, joita suomessa käytetään. Inari on perinteisesti ollut kulttuurien sulatusuuni, jossa eri saamelaisryhmät ja muualta tulleet kohtaavat. Inarissa asuu hieman yli kaksi tuhatta saamelaista.

Näkkäläjärven lapsuudessa ja nuoruudessa saamelaisuuden näyttäminen oli harvinainen ja jopa häpeällinen asia. Kun lukioikäinen Näkkäläjärvi 20 vuotta sitten lähti stipendiaatiksi Walesiin, oli Inari tyystin toinen paikka kuin nykyään.

“Silloin kaikki nuoret halusivat pois. Täällä oli aivan kuollutta.”

Nykyään pitkiä välimatkoja saamelaisnuorten välillä lyhentää sosiaalinen media. Facebook-kavereiden bilekuvat yhdistivät myös Näkkäläjärven ja tämän avopuolison aikoinaan. Saamelaisia vetävät rajojen yli toiset ihmiset, eivät esimerkiksi taloudelliset hyödyt.

Kun Venäjän saamelaisjohtajan matka YK:n alkuperäiskansojen maailmankonferenssiin New Yorkiin yritettiin estää syyskuussa, Yle Saame seurasi tapausta. Venäjän saamelaisten asema on hankala. Maan hallinto ja lainsäädäntö eivät ole tunnustaneet Venäjän saamelaiskäräjien asemaa. Marraskuussa Suomen saamelaiskäräjien puheenjohtaja vetosi Euroopan Neuvostoon ja kansainväliseen yhteisöön, että Venäjän saamelaisia autettaisiin.

Ahdas asema uhkaa eristää Venäjän saamelaiset kolmen muun maan saamelaisten yhteistyöstä. Myös pohjoismaiden saamelaisten yhteistyössä on ryppyjä. Miten kumppanuus voisi olla tasaveroista, kun saamelaisten määrätkin eroavat niin paljon toisistaan? Suomessa asuu arviolta lähes 10 000 saamelaista, Norjassa peräti 60 000. Norjan saamelaismedialla on yli 100 työntekijää, Yle Saamella 20. Norjassa saamenkielistä lastenohjelmaa lähetetään Näkkäläjärven mukaan joka päivä, Suomessa 30 kertaa vuodessa.

“Kyllähän se on selvää, että Norja ei jaksa odottaa meitä. Suomi ja Ruotsi tulevat perässä.“

Näkkäläjärvi pelkää, että neljässä valtiossa hajallaan olevat saamelaiset erkaantuvat toisistaan. Yksi oire tästä ovat hankaluudet, joita saamelaismedioiden yhteistyössä on. Ruotsin ja Norjan saamelaismediat tekevät paljon uutisia valtakielillä. Niiden verkkouutisista on Näkkäläjärven arvion mukaan vain 10 prosenttia pohjoissaameksi, joka on yleisin saamen kielistä. Yle Saame puolestaan tekee lähes kaiken ensin joko pohjois-, inarin- tai koltansaameksi, ja vasta tarvittaessa suomeksi. Juttuvaihto ei ole niin sujuvaa kuin voisi, koska Ylen toimittajat käyttävät aikaa ruotsin- ja norjankielisten juttujen kääntämiseen saameksi verkkoon.

Tällaisista huolista huolimatta nuoret saamelaiset ovat Näkkäläjärven mukaan aktivoituneet viime vuosina, ja se tuo saamelaisyhteisöön energiaa ja me-henkeä. Esimerkiksi Yle Saamen nuorten aikuisten radio-ohjelmaa Sohkaršohkkaa eli “Sokerishokkia” kuunnellaan myös Norjan ja Ruotsin puolella. Ohjelman tekijät haastattelevat ihmisiä eri maista ja soittavat monipuolisesti saamelaista musiikkia.

Näkkäläjärvi uskoo, että pohjoisilla alueilla on ruusuinen tulevaisuus. Siitä pitävät huolen arktisen alueen luonnonrikkaudet. Saamenmaan näkökulmasta häntä huolettavat kaivokset ja kuntauudistukset. Entä jos kunnat yhdistyvät? Voi olla, että ei ole enää saamelaisenemmistöisiä kuntia tai kuntia, joissa saamelaisten asioita pidetään tärkeinä. Pohjoisen kuntapäättäjät kyllä ottavat saamelaiset huomioon, mutta entä etelän päättäjät?

Inaria halkova junarata puhkoo porojen laidunmaita. Ei ole kerta tai kaksi, kun juna on vienyt porolta hengen. Jos 2010-luvun alussa päänvaivaa tuotti matkailun, metsätalouden ja poronhoidon mahtuminen samoille alueille, 20 vuotta myöhemmin ongelmia vasta riittääkin.

 

Matkailuväki on riemuissaan junaradasta. Se tuo mukanaan turisteja. Kotimaasta on saatu väkeä hyvin liikkeelle, kun aiemmin moni suomalainen jäi Levin tai Ylläksen korkeuksille. Enemmän matkailijoita tulee kuitenkin ulkomailta, ja juuri ulkomaalaisten suuri osuus erottaa Inarin Lapin muista matkailukunnista. Kiinalaiset ja korealaiset ovat nousseet tärkeiksi kävijöiksi brittien, saksalaisten ja japanilaisten rinnalle. Myös norjalaisten ja erityisesti venäläisten yöpyjien määrä on kasvanut.

 

Saariselän matkailukylä kasvaa. Saariselällä mahtuu yöpymään liki 30 000 turistia. Viisitoista vuotta sitten laajennetun lentokentän läpi kulkee hieman yli 200 000 ihmistä vuosittain.

 

Luonnon säilyminen puhuttaa sosiaalisessa mediassa ja kunnanvaltuuston kokouksissa. Vasemmistoliiton kunnanvaltuutetut pitävät tulenpalavia puheita rekkojen ja henkilöautoliikenteen vaikutuksesta erämaan luontoon. Valtakunnalliset mediat kirjoittavat viimeviikkoisesta läheltä piti-tilanteesta norjalaisten öljynporauslautalla Jäämerellä. Jos jotain tapahtuisi, eivät pelastajat välttämättä ehtisi paikalle vaikeissa olosuhteissa, ja tuhot alueen herkässä luonnossa olisivat suuret.

 

Sodankylässä ja Kirkkoniemessä kaivetaan jo maaperästä aarteita. Kauanko Saariselän yläpuolinen Suomi pysyy koskemattomana? Malminetsintälupia on luvattu monen mielestä huolestuttavan paljon, ja irlantilainen Karelian Diamonds Resources häärää Utsjoella. Erämaata piiskova liikenne on monien suussa käypä argumentti kaivostoiminnan puolesta. He toistelevat, että logistiikka löytyy jo, markkinat ovat olemassa, ja taloudellisesti olisi järkevää louhia erämaassa.

 

Kunnassa moni voisi olla varovaisesti kaivoksen kannalla, mutta ulkomainen myllertäjä tuntuu vieraalta ajatukselta. Kaivosten merkitystäkään ei vielä tunneta hyvin. Ajatus Inarijärven uhraamisesta edes pienenpienenpienellä todennäköisyydellä tuntuu liian kovalta.

“En voi korostaa sitä liikaa. Luonto on kaikki.”

Puhdas ilma, luonto ja ekomatkailu toistuvat Minna-Carita Haantien, 32, puheissa. Hän uskoo, että Barentsin alueen yhteistyö voi pelastaa luonnon. Luonnonpuistojen ja vesistöjen osalta tehdään jo yhteistyötä. Matkailuopettajan mielestä luonto on se, mihin alueen ihmisten ja viranomaisten pitää keskittyä. Samanlaista erämaata ei ole missään muualla, joten sitä pitää suojella. Jos kunnat ja alueen muut toimijat tekevät yhdessä töitä luonnon säästämiseksi, luonto tuo matkailijoita ja tuloja.

“Miksi kulttuurin pitää aina hyödyttää matkailua? Miksi matkailu ei voi hyödyttää kulttuurin säilyttämistä?” – Minna-Carita Haantie

Inari elää matkailusta. Matkailu toi vuonna 2012 kuntaan 108,7 miljoonaa euroa kokonaistuloa. Alan merkitys on kasvanut muuallakin kuin Saariselällä. Haantien visiossa Inari brändätään vieläkin paremmin puhtauden ja autenttisuuden kehdoksi, ekomatkailun mekaksi. Matkailijoiden tuomat rahat virtaavat paikallisille pienille ja suurille yrittäjille.

“Miksi kulttuurin pitää aina hyödyttää matkailua? Miksi matkailu ei voi hyödyttää kulttuurin säilyttämistä?” Haantie kysyy.

Hänen mukaansa matkailuyrittäjät voivat kertoa esimerkiksi saamelaisuudesta paikallisten omilla ehdoilla. Sillä matkailijoita kiinnostavat ne asiat, jotka ovat paikallisille itsestäänselvyyksiä. Arki, koti ja aidot elämykset ovat trendikkäitä. Ihmiset haluavat seurata käsityöläisen päivää tai nähdä poronhoitajan maisemakonttorin. Ja kun ihmiset tulevat ihmettelemään syrjäkylän arkea, he tuovat mukanaan rahaa. Pienet kylät säilyvät elinvoimaisina.

Matkailu lomittuu kaikkeen. Haantien mielestä näin pitää ollakin. Hän on itse mainio esimerkki matkailun merkityksestä, koska palasi sen ansiosta muutama vuosi sitten Inariin asuttuaan kuutisen vuotta Etelä-Suomessa.

“Päätin, että nyt pitää päästä takaisin kalaan.”

Haantie ajatteli, että matkailualalta kyllä löytyisi jotain töitä. Niin löytyikin: hän pääsi valitsemaan kolmen eri työpaikan väliltä. Nyt hän on Saamelaisalueen koulutuskeskuksen matkailukoulutuksen linjavastaava. Työhön kuuluu paitsi opettamista myös kehitystyötä ja tiivistä yhteistyötä paikallisten yritysten kanssa. Lisäksi hän tekee silloin tällöin keikkoja oppaana.

Kunnat yrittävät houkutella alueelle entistä enemmän matkailijoita yhteispelillä. Inarin kunnan elinkeinoyksikkö uskoo rajat ylittävään yhteistyöhön ja suunnittelee paraikaa Etelä-Varangin elinkeinoihmisten kanssa kampanjaa yhteisille kohdemaille. Yhteisissä kampanjoissa Inari voi markkinoida omien vahvuuksiensa lisäksi Norjan meriluontoa ja arktista vetovoimaa. Turistit saavat Inarissa porotilan rekikyydit ja Etelä-Varangissa valaiden häikäisevät näytökset.

Punainen yksikerroksinen puutalo on soratien päässä. Sen takapihalla seisoo joki. Naapureita ei näy lähimailla, ympärillä on erämaata. Tarkemmin ottaen porojen laidunmaita. Puutalossa asuu Hannu-Pekka Paadar, 31, avopuolisonsa ja mummonsa kanssa.

Paadar on kolttasaamelainen. Äidin puolen suku on Petsamon evakkoja, ja mummo puhuu koltansaamea. Paadarin isä ja kaksi setää ovat olleet ikänsä poromiehiä. Kolmas setä on metsuri. Vuonna 2014 yksi sedistä myi valtaosan poroistaan Paadarille. Talossa Paadar käy “vain nukkumassa”, päivät kuluvat porojen perässä. Myös kaikki harrastukset liittyvät luontoon ja metsässä kulkemiseen. Ivalossa Paadar käy kerran viikossa kaupassa. Sinne kertyy matkaa yli 40 kilometriä, Venäjän rajalle alle 10 kilometriä.

Nellim jäi pussinperälle, kun Suomi menetti Petsamon Neuvostoliitolle jatkosodassa. Nellimissä on 150 asukasta, turhan monta poikamiestä, liian vähän naisia ja lapsia. Kesällä väkimäärä kasvaa hetkeksi, kun mökkiläiset saapuvat. Nellimin ainoa koululainen kyyditään päivittäin Ivaloon opiskelemaan.

“Matkailu on se, mihin melkein kaikki yrittävät satsata. Kun ei täällä ole oikein mitään.” – Hannu-Pekka Paadar

Nellimin kylä on hyvä esimerkki matkailun mullistavasta vaikutuksesta. Vuonna 2004 avattu Erähotelli Nellim on tuonut kylälle lisää asukkaita ja turisteja niin, että Paadarin mukaan valoja suihkii talvella yöt läpeensä erämaassa. Turistit tuovat lisätuloja kyläläisille, myös poronhoitajille. Pelkällä poronhoidolla ei oikein elä, mutta sen voi yhdistää erähotellin matkailijoiden mielenkiintoon, aidon Lapin elämän tarkkailuun. Nykyään Paadar vie turisteja katsomaan poroja ja huolehtii siitä, etteivät kelkkasafarilaiset häiritse poronhoitajia. Rinnakkaiselosta on molemmille hyötyä.

“Matkailu on se, mihin melkein kaikki yrittävät satsata. Kun ei täällä ole oikein mitään.”

Mitään ei ole myöskään heti toisella puolella rajaa, Venäjällä. Paitsi petoja, jotka tappavat poroja.

Vaikka raja kalvaa poronhoitajan arjessa, hieman kauempaa rajan takaa löytyy kaupunkeja ja vaurautta.

“Sieltä rahaa saa helposti”, Paadar sanoo.

Tosin tällä hetkellä itänaapurin tilanne ei näytä hyvältä. Vielä vuosi sitten kukaan ei olisi uskaltanut aavistaa mitään. Nyt inarilaiset puhuvat tilanteesta tupien pöytien ääressä huolestunein äänenpainoin, ja Paadarkin suhtautuu tilanteeseen varautuneesti.

Epävakaa maailmantilanne, laskenut öljyn hinta ja huonontunut ruplan kurssi näkyvät inarilaisten arjessa. Ongelmat ovat romahduttaneet rajanylitysten määrän. Joulukuussa Raja-Joosepin rajanylitysten määrä melkein puolittui viime vuoden vastaavasta. Kunnan elinkeinoyhtiöstä kerrotaan, että venäläisten Suomen puolella tekemien kertaostosten määrät ovat pienempiä kuin aiemmin.

Inarin kunta tekee paljon yhteistyötä Kuolan ja Petsamon piirien kanssa. Tällä hetkellä yhteinen hanketoiminta on kuitenkin pysähdyksissä. Ohjelmakaudet ja hankkeiden rahoitukset päättyivät viime vuonna, eikä varmuutta uusien alkamisesta ole, koska tilanne on niin epävarma.

Inarilaiset odottavat, että tilanne itänaapurissa rauhoittuu. Taas kerran. Ihmiset, yritykset ja kunta haluavat uskoa, että ajat paranevat ja suhteet lämpenevät. Jos lupaavasti viime vuosikymmenen aikana alkanut kehitys jatkuisi, läheisestä Murmanskista päästäisiin hyötymään entistä paremmin.

Rivitaloasunto, oma perhe ja työpaikka matkailualalla. Vuonna 2030 Jaakko Joentakanen on iloinen, että palasi Ivaloon opiskelujen jälkeen. Asuntolaina tuottaa välillä päänvaivaa, mutta se on kuitenkin pienempi kuin Tampereella olisi ollut.

 

Töissä Joentakanen pääsee suunnittelemaan ja edistämään Barentsin alueen yhteistyötä. Se onkin kehittynyt merkittävästi. Toki Suomi, Ruotsi ja Norja maksavat edelleen isoimman osan kustannuksista, mutta vuosikymmenten satsaus on selvästi kannattanut. Venäjä on pikkuhiljaa ottamassa entistä aktiivisempaa roolia.

 

Myös Minna-Carita Haantie työskentelee edelleen matkailualalla. Opettajana hän on tiiviisti mukana kehittämässä matkailua Lapissa, ja haaveissa on myös päästä tekemään väitöskirja alan päivänpolttavista kysymyksistä. Silloin tällöin Haantie ehtii kalaan Inarijärvelle.

 

Yle Saamen pitkäaikainen päällikkö Pirita Näkkäläjärvi on tyytyväinen asemaansa ja elämäänsä. Hän asuu omassa talossaan Inarin kylässä. Hän on saanut todistaa aitiopaikalla saamelaiskulttuurin nousua ja tehdä osansa sen eteen. Yle Saame kukoistaa. Sohkaršohkkan tekijät tekevät viikoittaista tv-sarjaa, jota näytetään valtakunnanverkossa tiistaisin. Verkkouutisten lukijamäärät ovat kymmenkertaistuneet sen jälkeen, kun kielipesätoiminnan suosio räjähti. Yhä useampi toimittaja hallitsee kaikki kolme saamen kieltä. Joka päivä on kiva mennä töihin.

 

Hannu-Pekka Paadar jatkaa Nellimissä niin kuin ennenkin, paitsi nyt rauhan rikkoo tasaisin väliajoin rekkojen jylinä. Asukkaita on tullut lisää, ja matkailijoita käy entistä enemmän. Myös Paadarin oma perhe on kasvanut. Lapsilla on kylällä useita leikkikavereita. Paadar toivoo, että lapset jatkavat aikanaan hänen jalanjäljissään, poronhoitajina.

 

Oulussa ja Hämeessä aiemmin asunut Reijo Timperi ehti vuosien varrella juurtua Ylä-Lappiin niin, että etelään paluu olisi ollut vaikeaa. Se ei haittaa. Entinen kunnanjohtaja on seurannut tyytyväisenä Inarin kehitystä. 15 vuotta eläkkeellä ollut Timperi on nähnyt monen sellaisen hankkeen toteutuvan, joiden eteen hän teki itse aikanaan töitä. Inari on arktisen luontomatkailun keskus. Nellimin tie on päällystetty. Paatsjoen tie on rakennettu. Inarista on tullut auto- ja rengastestauksen iso nimi. Ivalon rautatieasema on niin komea, että sitä ei meinaa edes ymmärtää.

 

Siinä riittää sulattelemista eläkepäiville.

Inari vuonna 2030 – lähteet

Muokattu 15.2.2015 kello 22:19. Inarin kunnan elinkeinoyhtiö korjattu elinkeinoyksiköksi.

Share

  Comments ( 1 )

  1. Inarilaiset ottavat Uuden Inarin toimeliaat nuoret varmasti innokkaasti vastaan – ette ole saamattomia! Mielenkiintoinen juttu, kiitos. Tekee hyvää meille etelän ihmisille tietää sekin, että niin korkealla pohjoisessa puhutaan Suomesta vähän niinkuin erillisenä maana, ja pohjoinen alue on omansa.