Written by Uusi Inari

Paikallislehtimies Jaakko Peltomaa ei huutele sosiaalisessa mediassa. Hän säästää sanomisensa Inarilaisen pääkirjoituksiin.

Paikallislehtimies Jaakko Peltomaa ei huutele sosiaalisessa mediassa. Hän by Uusi Inari

Haastattelussa Inarilaisen päätoimittaja Jaakko Peltomaa

teksti: anna-sofia nieminen
kuvat: antti sepponen

 

Jaakko Peltomaan työnteko keskeytyy vähän väliä.

On helmikuinen keskiviikko, ja paikallislehti Inarilainen on juuri ilmestynyt. Toimituksen ovi käy tiuhaan. Moni tulee hakemaan lehteä, koska se kolahtaa postiluukkuun vasta iltapäivällä. Ding-ding, ding-ding.

Peltomaa pysyttelee enimmäkseen työhuoneessaan, mutta aina välillä joku vierailija poikkeaa sinne.

“Mitä herra päätoimittaja?”

“Ei kummempia.”

Sitten puhutaan kirkkoherran ja kunnanjohtajan hauista.

Päätoimittaja tunnetaan rauhallisena miehenä, joka kuuntelee ihmisiä, kirjoittaa pitkiä henkilöhaastatteluja ja ottaa pääkirjoituksissaan rohkeasti kantaa. Tämä juttu kertoo hänestä.

Joinain päivinä Peltomaa ei ehdi istua toimituksessa lainkaan. Jos on lähdettävä Utsjoelle kunnanvaltuuston kokoukseen, koko päivä menee reissussa.

Seuraavana päivänä saakin aloittaa työt perkaamalla 50 odottavaa sähköpostia. Ehkä pitää myös käydä kunnantalolla tai jonkin taidenäyttelyn avajaisissa. Lautakuntien esityslistojen syynäämiseen menee oma aikansa. Niistä Peltomaa yrittää poimia uutisiksi arkipäiväisiä asioita, jotka koskettavat ihmisiä, niin kuin nyt vaikka ladun muuttaminen koiraladuksi.

Jossain välissä on puristettava kasaan pääkirjoitus, vaikka ihan joka viikko ei tunnu olevan uusia puheenaiheita. Pääkirjoitukset tuottavat tuskaa, koska Peltomaa ei osaa kirjoittaa “yleistä pölinää”.

“Luulen, että olen enemmän haastattelijatoimittaja.”

Suomi24-keskustelupalstalla käytiin vuosi–pari sitten kovaa keskustelua, kun joku ehdotti, että Peltomaalle voisi antaa Vuoden Inarilaisteko -palkinnon.

Inarilainen kirjoittaa asiat niinkuin ne on. Kuvia kumartelematta. Uskaltaa arvostella myös valtaapitäviä.”

“Lukekaa myös rivien välistä, kyllä sieltä kokkaripolitiikka kurkistelee.”

“Ei ole Peltomaa objektiivinen kirjoituksissaan. Puolueellinen ja henkilökohtaisuuksiin menevä.”

Inarilainen on vuosien varrella puolustanut kyläkoulujen olemassaoloa, Inari-lisän maksamista kotona lasta hoitaville äideille, päiväkodin keittiötä, homeisen Ivalon yläasteen remontoimista yms. Jos tällaiset jutut ovat “eliitin kehumista”, niin toivon sydämestäni, että lehti kehuisi eliittiä lisää….”

Kommenteista näkyy, että Peltomaa ei pelkää ottaa asioihin kantaa. Joitakin se miellyttää, toisia ei. Päätoimittaja itse sanoo, ettei ole aihetta, josta ei sen herkkyyden takia voisi kirjoittaa. Pitää vain antaa kaikille osapuolille palstatilaa. Pääkirjoituksissa voi sitten esittää oman kantansa.

Niin hän teki esimerkiksi silloin, kun Inarin seurakunnan tunturipappi irtisanottiin.

“En hyväksynyt enkä vieläkään hyväksy niitä näkökulmia, miksi hänet piti irtisanoa. Ehkä oli rohkeutta tuoda tämä julki pääkirjoituksessakin.”

Peltomaa arvelee, että toisinaan Inarilainen on vaikuttanut asioiden kulkuun. Hiljattain Ivalossa suunniteltiin 5.- ja 6.-luokkien siirtämistä ala-asteelta yläasteen yhteyteen. Peltomaa kirjoitti aiheesta pääkirjoituksen, jossa päätyi vastustamaan ajatusta. Lopulta aikeesta luovuttiin.

“Uskon, että siinä oli paikallislehdelläkin pieni rooli.”

Joskus on ollut myös huvittavia tapauksia. Kerran Peltomaa ehdotti Lapin sodan muistomerkkiä Mukkavuopajan sillan pieleen. Ei mennyt kauaa, kun eräs kunnanvaltuutettu alkoi ajaa asiaa omana ideanaan.

“Eihän se haittaa. Silloin voi sanoa, että paikallislehti on pystynyt vaikuttamaan.”

Peltomaasta tuli toimittaja sattumalta. Hän aloitti lukion Ivalossa. Se jäi kesken. Nuoriso- ja vapaa-ajan toiminnan opinnot Pieksämäellä maistuivat paremmin. Hän sai kelpoisuuden seurakunnan nuoriso-ohjaajaksi ja ensimmäisen työpaikan Laitilan seurakunnasta, mutta ammattiliitto astui väliin. Työpaikka oli hakusaarrossa, ja ottamalla sen vastaan olisi voinut saada keljun maineen.

Kesä meni, jotain piti alkaa tehdä. Peltomaa päätti pitää välivuoden. Isä ehdotti, että hän menisi silloiseen Inarin opistoon lukemaan tiedotusoppia. Peltomaa meni uteliaisuuttaan ja piti koulusta.

Ensimmäinen kesätoimittajan pesti irtosi Inarinmaa-lehdestä. Siitä tuli myöhemmin Uusi Inarinmaa, sitten Uusi Inarilainen ja lopulta Inarilainen. Peltomaa on ehtinyt olla töissä myös Ylä-Lapissa, Inarin Lapissa, Uudessa Rovaniemessä, Lapin Kansassa, Kalevassa ja freelancerina. Inarilaisen päätoimittaja hänestä tuli vuonna 2007.

Yksi silmiä avaava kokemus oli kesätoimittajuus Kalevassa. Siellä eivät päteneet Lapin Kansan opit.

“Olin luullut olevani tähtitoimittaja, ja siellä aivan kaikki jutut eivät menneetkään heti läpi.”

Oli opeteltava kirjoittamaan muutakin kuin “tekstierämaita”, viilattava juttuja, kiinnitettävä huomiota visuaalisuuteen.

Kokemus on tuonut varmuutta ja aseman, jossa ei tarvitse koko ajan miettiä, mitä kehtaa sanoa.

“20 vuotta sitten ei olisi tullut mieleenkään, että olisi kirjoittanut jotain pääkirjoitusta tai kolumnia, jossa olisi alkanut neuvoa kunnanvaltuutettuja, mutta tässä iässä kai voi kevyesti jo sellaistakin harrastaa.”

Peltomaan mukaan esimerkiksi kunnallispoliitikot ymmärtävät hyvin, että toimittaja ei voi aina miellyttää kaikkia. Joskus joutuu kirjoittamaan asioista, jotka ovat kiusallisia tutuille. Tuttuja on paljon, sillä pienessä kunnassa tutustuu väkisinkin esimerkiksi poliitikkoihin. Joistakin on tullut jopa ystäviä. Sen pitää vain antaa olla vaikuttamatta työhön.

Ihan kaikille Peltomaalta ei riitä ymmärrystä.

“Miksi pitää mennä luottamuselimiin, jos ei saa suutaan auki sen neljän vuoden aikana, jonka esimerkiksi kirkkovaltuutetun tai kunnanvaltuutetun kausi kestää?”

Peltomaa säästää mielipiteensä lehteen eikä huutele niitä vaikka Facebookissa. Itse asiassa hän ei edes ole rekisteröitynyt sinne. Työkaverit näyttävät hänelle joskus Inarin kansalaiskanavan keskusteluja.

“Olen lähtenyt siitä ajatuksesta, että kun minun tehtäväni on tehdä viikosta toiseen paperilehteä, niin yritän säästää ne vähäiset ajatukset mitä päähän tulee tähän päätyöhöni.”

Sen Peltomaa kyllä tietää, että jossain vaiheessa työ voi muuttua. Verkko ja sosiaalinen media ovat muuttaneet ja muuttavat journalismia. Niin kauan kuin voi, Peltomaa keskittyy kuitenkin mieluummin miettimään ensi viikon lehteä kuin sitä, miten verkosta saa rahaa.

 

Kello käy yli kahta iltapäivällä. Peltomaa valuu työkavereiden perässä taukohuoneeseen. Ilmoitustaululle printatusta kuvasta tuijottaa Inarilaisen entinen kustantaja Markku Arvelin aurinkolasien takaa. Taustalla näkyy valkeaa hiekkaa ja sininen taivas. Rantakuva Australiasta saapui kovien pakkasten aikaan.

Peltomaa kaataa kupillisen kahvia ja alkaa selata edellispäivän Lapin Kansaa. Hän virittelee keskustelua uudesta linja-autoreitistä, joka kulkee Rovaniemeltä Kirovskin hiihtokeskukseen Venäjälle.

Kun työkaverit lämmittivät puolilta päivin eineksiä taukohuoneessa, päätoimittajaa ei näkynyt. Hän kävi kotona lounaalla, niin kuin lähes joka päivä. Se sijaitsee kätevästi minuutin matkan päässä.

2000-luvun alussa Peltomaa pohti vaimonsa Soilen kanssa, muuttaako perhe Rovaniemeltä Ivaloon vai jonnekin pienempään kylään. Ivalo vei voiton, koska siellä odotti työpaikat toimittajana ja opettajana.

Peltomaa on kotoisin Koppelon kylästä. Sieltä hän muutti keittäjä-äidin ja rajamiesisän kanssa Ivaloon ollessaan kolmannella luokalla. Nyt oma poika Riku-Matti on samanikäinen. Toinen poika Nuutti ajeli juuri penkkariauton lavalla ympäri kylää, ja Peltomaa seisoi kadun varressa kuvaamassa.

“Olihan se tietysti herkkäkin hetki sitä seurata. Että siinä ne nyt menee, lukio on loppupuolella, ja piakkoin hän lähtee maailmalle.”

Peltomaa ei tiedä, mitä poika haluaa armeijan jälkeen tehdä, mutta sen hän tietää, että Ivalon maine on nuorten keskuudessa nosteessa. Toisin oli parikymmentä vuotta sitten. Silloin Peltomaankin piti päästä välillä muualle.

“Ei pojan ikäpolvi puhu sillä lailla pilkallisesti Ivalosta niin kuin ehkä minä hänen iässään.”

Nyt Peltomaa on tyytyväinen täällä. Kevättalvella pääsee taas vaimon ja nuoremman pojan kanssa pilkkireissuille ja nauttimaan Saariselän paljon puhutusta latuverkosta.

“Täällä on aina ollut yksi tai kaksi paikallislehteä. Jos on ollut kaksi, on ollut hankalaa. Alue elättää vain yhden paikallislehden.”

Inarilaista tilaa levikkialueen ulkopuolellakin kolme tuhatta entistä kuntalaista, mökkiläistä ja Lapin-hullua. Peltomaa uskoo, että se on keskivertoa kiinnostavampi paikallislehti. Etelämpänä on ties mitä “sivun täytettä makkaramainosten seassa”.

Kerran viikossa ilmestyvä Inarilainen ei enää ole entiseen tapaan mukana uutiskilpailussa, mutta se pärjää muilla ansioilla. Peltomaan äänestä kuultaa ylpeys, kun hän kertoilee juttukeikoista ja tapaamistaan ihmisistä. Hän on päässyt jututtamaan esimerkiksi legendaarisia kullankaivajia.

“Ei jossain Peräseinäjoen paikallislehdessä olisi ollut mahdollista tämmöinen.”

Parasta työssä ovat ihmiset ja henkilöhaastattelut. Peltomaa on rientänyt erityisesti ikäihmisten pariin, heillä kun loppuu pian aika.

Esimerkiksi Ivalon eläkeläisten kokoukset on hyvä paikka etsiä haastateltavia: jos ihminen istuu työväentalolla, se tarkoittaa, että hän on haastattelukunnossa.

Onpa päätoimittaja päässyt haastattelemaan idoleitaankin, esimerkiksi kirjailija Erno Paasilinnaa ja näyttelijä Leo Lastumäkeä. Paasilinnalle tuli soitettua, kun Peltomaa etsi tietoa eräästä kansalaissodan jälkimainingeissa surmansa saaneesta inarinsaamelaisesta. Peltomaa arveli, että Paasilinna olisi voinut törmätä tapaukseen tutkimuksissaan.

“Hän ei tiennyt asiasta mitään, mutta piti sitä hyvin mielenkiintoisena. Ja sitten puhuimme Petsamon historiasta ja vaikka mistä reilun tunnin. Oli todella hyväsanainen mies.”

Kun kello tulee tasan 16:30, Peltomaa alkaa tehdä lähtöä. Enää hän ei harrasta juttujen kirjoittamista iltaisin ja viikonloppuisin niin kuin joskus aikanaan. Ei sellaista viitsi, kun on yli neljänkymmenen.

Keikalle hän toki lähtee milloin vain jotain kiinnostavaa tapahtuu. Se helpottaa työntekoa: jos lauantaina on hauska tilaisuus, maanantaina ei tarvitse miettiä, millä tuonkin sivun täyttäisi.

Peltomaa vetää takkia niskaan. Paavo Väyrynen on kyllä käymässä Utsjoella, mutta olkoon. Häntä pääsee tarvittaessa jututtamaan huomenna Ivalossa.

Tänään piti kirjoittaa viimeviikkoisesta Utsjoen-reissusta.

Share