Tapaturmatarinoita "Sattuuhan sitä. Mutta miks mulle?"

TEKSTI: TUIJA SORJANEN

Oli maaliskuinen ilta. Ravintolaan saapui mieskaksikko. Toisella oli jalassa sandaalit, toisella takki auki ja tukka sekaisin. Jälkimmäinen alkoi puhua.

”Hei neiti. Mulla on vasen kives leikattu. Haluutsä nähdä.”

”En.”

”Ei siinä ole mitään näkemistäkään kun se on Kokkolassa. Mee Kokkolaan kattomaan.”

”En mä halua nähdä. Onko se spriissä?”

”Annoin hävittää. En halua muistoja. Kuule. Tää mun kaveri tässä. Se suuttui yks aamu. Huitaisi veitsellä multa perkele kaulan auki. Kaksi viikkoa mä makasin teholla. Sitten tää toi ruusupuskan ja suklaarasian. ‘Pasi. Pärjätäänkö me.’ Mä että totta kai me pärjätään. Ja sit mä sanoin, että ens kerralla huitaise mieluummin oikealle, ja pienemmällä veitsellä. Ollaan ystäviä.

Ja kerran hammaslääkäri vei juurihoidossa molemmat alahampaat.

Kaikesta on selvitty. Tässä on kuva mun saunareissusta.

Pikku vamma sattui kerran. Astuin lauteilta harhaan. Siinä oli tulikuuma kiuas. Sitten makkarapannu iski mua nenään. Tämä ei vielä itkettänyt yhtään. Tuli kyllä vähän kiire mennä järveen. Juoksin kolmen promillen kännissä. Kompastuin kiveen ja ranne murtui. Nyrkki turposi siitä niin saatanasti. Nykyinen rouva kysyi, että ootko sä tapellut siellä. Mä että eihän silloin tapella kun saunassa käydään.

Tässä on tupakkajälki. Kaikki on parantunut. Ihonsiirtoja ei tarvinnut tehdä kertaakaan.

Sattuuhan sitä. Mutta miks mulle?

Vastaava juttu oli joskus aikanaan, kun Finjet kulki vielä Helsinki–Saksa-väliä. Kävin kaverin luona Sveitsissä. Olin ihan selvänä koko helvetin kaks viikkoa. Mutta kun päästiin hyttiin, niin porilainen insinööri sanoi, että tiedätsä Pasi, meillä on litra viinaa. Me kaadetaan se viemäriin. Mä siihen, että älä nyt kaikkea kaada pois, mä voin tehdä vesipaukkuja siitä. Tehtiin aika paljon. Mä olin yläpedissä. Lähdin kuselle. Kello oli neljä tai viisi. Putosin tikapuita pitkin yläsängystä naamalleni. Luistin pitkin kokolattiamattoa. Puoli naamaa paloi. Kuului kauhea rusaus ja paukaus. Mä könysin kattomaan peilistä, onko hampaat irti. Hampaat oli paikoillaan, mutta vittu, nenärusto halki. Silmä muurautui umpeen. Aamulla näin siskoa, joka on professori Helsingissä ja hirveen akateeminen. ’Terveisiä Genevestä.’

Kaikista paskamaisin homma oli, kun toinen sisko oli dobermanninsa Biancan kanssa käymässä. Mä olen eläinallerginen. Makasin olohuoneen sohvalla, niin eiks tää Bianca tule märällä kuonollaan ja yritä nuolla. Se tiesi että mulla on kipu, mutta se ei tiennyt, että mä olen allerginen sille. Piti niistää. Vesi valui nenästä ja silmistä, mutta nenään ei voinut koskea.

Eräänä kesäyönä potkittiin karatepotkuja asvalttitiellä. Lopputuloksen tiedättekin. Minä turvalleni siihen asvalttiin. Kiviä poistettiin puolesta naamaa.

Yhdellä saunareissulla isäntä sanoi, että varokaa sitten kun menette tupakalle, siellä on aivan peilijää. ‘Juu juu.’ Jalat alta ja betonirappuun aivan suoraan. Kauhea rusaus. Kokeilin että kaikki toimii, eikä korva jäänyt siihen betoniin. Mutta sitten riemu vasta alkoi. Kun mä tulin löylyyn niin liukastuin kiukaan alle. Sukka suli melkein jalkaan ja jalka paloi pitkältä matkalta. Ja taas se saatanan pää sinne lattiaan. Silloin sattui.”

“Mikä on pahin kipu mitä sä olet tuntenut?”

“Oliskohan se, kun puudutettiin nenänpää lapsena. Mulla oli syylä, nenänpää puudutettiin kun se poistettiin. Se sattui niin perkeleesti. Mutta vain sekunnin murto-osan.”

Nimi muutettu. Julkaistu kertojan luvalla.

Share
Pop up -paikallislehti