Written by Uusi Inari

“Tätä vois vähän laajentaa” Suomen ensimmäisen pop up -paikallislehden Uuden Inarin tarina

“Tätä vois vähän laajentaa” Suomen ensimmäisen pop up by Uusi Inari

Tämä on Uuden Inarin tarina.

Uusi Inari, tutuille Uikkari, oli Suomen ensimmäinen pop up -paikallislehti, jota kahdeksan nuorta journalistia julkaisi puolentoista kuukauden ajan vuonna 2015. Aloitimme verkkolehden suunnittelun syksyllä 2013. Projekti rahoitettiin pääosin joukkorahoituksella. Kampanja Mesenaatti-sivustolla alkoi 19.11.2014 ja päättyi 31.1.2014. Kampanjan aikana julkaisimme ensimmäiset juttumme. Uuden Inarin toimitus asui ja teki lehteä Inarin kunnassa helmi-maaliskuussa 2015.

Sisällys


 

1. Uusi Inari syntyy Helsingissä eräänä kesäpäivänä
Svenska Teaternin kahvila, Helsinki, kesä 2013. Mari ja Tuija.

“Ei missään oo mitään järkeä.”

“Paikallisjournalismi on tärkeintä journalismia. Se käsittelee oikeesti ihmisen elämään vaikuttavia asioita.”

“Kaikkein siisteimmät jutut ja tarinat on paikallisia.”

“Niinpä.”

“Me on joskus mietitty neljän kaverin kesken, että pitäis vallata joku paikallislehti kesäksi.”

“Ei kukaan ota kahta toimittajaa ja kahta kuvaajaa tai ainakaan maksa niille. Mää oon miettiny, että pitäis perustaa oma paikallislehti. Vaikka vaan vähäksi aikaa.”

“JOO.”

“Vaikka Inariin.”

“TÄÄ ME TEHDÄÄN.”

Syyskuussa porukka oli kasassa. Alussa mukana olivat kuvaajat Aleksi Tuomola ja Otto Ponto sekä toimittajat Anna-Sofia Nieminen, Eevi Kinnunen, Mari Uusivirta, Tuija Sorjanen ja Vilma Ruokoski. Jo keväällä mukaan tuli kuvaaja Elias Lahtinen, ja Oton saatua vakitöitä rekrytoimme syksyllä 2014 Antti Sepposen.

Enlarge

Nuotio_uikkari
Uuden Inarin lopullinen toimitus Ivalossa. Vasemmalta: Elias, Antti, Vilma, Anna-Sofia, Mari, Eevi, Tuija ja Aleksi.

Elias Lahtinen

2. Idealismi journalismiksi
Mari: Syksyllä 2013 loin pohjattomaan Google Drive-kansioomme jälleen yhden tiedoston. “MILLAISTA MEISTÄ ON KUNNIANHIMOINEN JOURNALISMI?”, kirjoitin sen alkuun. Muut uikkarilaiset ilmestyivät lukemaan tuotostani. Kohta tiedostoon alkoi ryöpytä eri väristä tekstiä.

Kirjoitimme kymmeniä versioita Uuden Inarin arvoista ja tavoitteista. Mikä on lehtemme ääni? Haluammeko olla objektiivisia? Mikä on journalismissa tärkeintä? Kymmensivuinen tekstimassa hioutui ja tiivistyi. Aloimme olla yhä enemmän yhtä mieltä. Kävimme tiedostoa läpi kohta kohdalta tapaamisissa. Teimme post it -lappuharjoituksia. Perustelimme ja vänkäsimme.

Enlarge

DSC_0412
Vetäytymisviikonlopunviettoa Pirkkalassa. Vasemmalta: Marin, Anna-Sofian ja Vilman varpaat, Elias, Eevi ja tässä vaiheessa vielä mukana ollut Otto.

Mari Uusivirta

Suurimmilta osin homma oli helppo. Meidät on koulutettu samassa laitoksessa , ja me kaikki uskomme, että journalismin pitää pystyä yhä parempaan.

Teesimme oli (ja on) lukijoiden merkitys. Hyvä journalismi syntyy siitä, että mietitään lukijan kannalta parasta lopputulosta. Hyvä journalismi antaa uutta ajateltavaa iänikuisesta tai upouudesta. Tavoitteemme oli välttää viimeiseen asti eksotisointia, vaikka tulimmekin itse muualta.

Asioita, joista olimme yhtä mieltä: Sisältö määrää muodon. Verkkoa ei ole pakko täyttää. Pitää pyrkiä pois mustavalkoisuudesta ja monimutkaisten asioiden liiasta yksinkertaistamisesta. Visuaalisuudella on väliä.

Asioita, joista olimme eri mieltä: Pitääkö verkkolehdellä olla jokin ilmestymislupaus? Tarvitsemmeko uutiskriteereitä? Kuinka hienoja sanoja arvoissa ja tavoitteissa tarvitsee käyttää?

Useimmat kiistelyn kohteemme jäivät linjaamatta etukäteen ja linjautuivat itsestään, kun pääsimme paikan päälle.

Teoretisoinnilla oli silti merkityksensä. Sitä tarvittiin apurahakemusten kirjoittamista varten, mutta myös siihen, että saimme ryhmän omanarvontuntoisia journalisteja tekemään samaa lehteä.

3. Kuinka taru on päättyä mutta alkaakin alusta

Tuija: Heinäkuun 2014 lopulla kokoonnuimme Kaisaniemen puistoon. Oli näännyttävä helle. Makasimme varjossa nurmella. Tunnelma oli elähtänyt paitsi siksi, että edellisenä iltana oli ollut Helsingin Sanomien toimituksen kesäjuhlat ja osa Uuden Inarin toimituksesta oli hankkinut sieltä mojovan krapulan, myös siksi, että kukaan ei enää oikein uskonut Uikkarin tulevaisuuteen.

Ajatus oli nyt vuoden vanha. Kesä 2013 oli päättynyt innoittuneisiin tunnelmiin. Silloin idean ympärille oli kasattu paras mahdollinen porukka. Konseptia oli suunniteltu höyryten, ei tosin järin kurinalaisesti. Olimme kokoontuneet jopa monta kertaa kuussa ajattelemaan Uuden Inarin loistavaa tulevaisuutta. Olimme suunnitelleet uusia juttutyyppejä ja pohtineet verkkosivujen fasadia. Olimme esitelmöineet toisillemme Inarin kunnan avainasioista, kuten kunnallispolitiikasta ja maantieteestä.

Vuodessa into kuitenkin laantui.

Suurin huolenaihe oli kaiken aikaa ollut se, että meillä ei ollut Uudelle Inarille latin latia. Olimme suunnitelleet, että viivymme Inarissa kolme kuukautta. Silloin ajattelimme, että se vaatisi noin 60 000 euroa puhdasta rahaa. Haimme lähes vuoden apurahoja tuloksetta.

“Ideaa paikallislehden perustamisesta Inariin kyseenalaistettiin sisältä päin. Kaikki näytti kuihtuvan kasaan.”

Kesällä Kaisaniemen puistossa totesimme, että rahaa on kasassa tuhat euroa. Olimme hakeneet ehkä tusinaa apurahaa ja saaneet yhden.

Emme halunneet tehdä journalismia ilmaiseksi. Rahaa piti saada jostain, tai koko homma ei toteutuisi.

Ideaa paikallislehden perustamisesta Inariin kyseenalaistettiin sisältä päin. Kaikki näytti kuihtuvan kasaan.

Kunnes siellä Kaisaniemen puistossa saimme uutta energiaa. Tuossa kokouksessa syntyi monta avainratkaisua: Yrittäisimme hankkia varat joukkorahoituksella. Tekisimme syksyllä tiedustelumatkan kohteeseen eli Inariin. Olisimme Inarissa kolmen kuukauden sijaan yhden kuukauden. Verkkosivujen pystyttämiseen varattu budjetti minimoitaisiin – olimme saaneet tarjouksen 10 000 euron sivuista. Tuo summa tuntuu nyt tähtitieteelliseltä. Myöhemmin päätimme olla järjestäytymättä mitenkään sen kummemmin. Hallinnoisimme Uikkarin varoja osuuskunta Sarkamedian, jonka jäseniä olimme Eevin kanssa, tilin kautta.

Kaisaniemen puistosta poistui uudelleen innoituksen löytänyt joukko. Syksyyn oli vielä matkaa, mutta se näyttäytyi taas työn- ja mahdollisuuksientäyteisenä.

4.Ensimmäinen matka Inariin

Vilma: Paikallislehden on oltava perillä paikallisista asioista, joten teimme lokakuussa 2014 ennakkomatkan Inariin. Matkaa edelsivät taustatyöt.

Halusimme tavata mahdollisimman paljon paikallisia, verkostoitua, esitellä Uutta Inaria ja tutustua paikallisiin aiheisiin. Istua mahdollisimman monen ihmisen kanssa alas ja rupatella. Uskoimme, että projektillemme on etua siitä, että joku Inarissa voi kertoa tavanneensa meidät henkilökohtaisesti.

Oli tärkeää tietää, mitä paikalliset ajattelevat suunnitelmistamme. Jos meidät olisi naurettu Sodankylään, olisi ideaa pitänyt miettiä perinpohjin uudestaan.

Matkaviikkomme ensimmäiseksi tapaamiseksi sovin vierailun saamelaiskulttuurikeskus Sajokseen tapaamaan Saamelaisalueen koulutuskeskuksen medialinjan ryhmänohjaajaa Erkki Feodoroffia.

Lokakuun seitsemäs päivä parkkeerasimme punaisen Volvon Sajoksen pihaan. Jännitti. Erkki olisi ensimmäinen paikallinen, jolle kertoisimme  kasvotusten suunnitelmastamme perustaa Uusi Inari. Aulassa Erkki tervehti, johdatti meidät luokkaan ja sanoi hakevansa opiskelijansa kuuntelemaan meitä. Supisin Anna-Sofialle, Marille ja Eliakselle: “Ei tästä ollut mitään puhetta! Luulin, että tapaamme vain Erkin. En tiennyt tästä.” Luokkaan tuli kymmenkunta opiskelijaa. Nuoret miehet valtasivat takaa sohvan, jokunen istui pulpeteissa ja minä keikuin luokan edessä. Vierailusta jäi sellainen olo, että ideamme kiinnosti ensimmäisiä kuulijoitamme. Meillä oli alusta lähtien ajatuksena, että haluamme tehdä mediaopiskelijoiden kanssa myöhemmin jotakin yhteistyötä. Viikko jatkui samanlaisessa hyvässä vireessä. Tapasimme lukuisia kunnan asukkaita kuntapäättäjistä kadun kulkijoihin. Suurin osa heistä kiinnostui ideastamme, osa oli jopa innoissaan.

5. Hermoja raastava joukkorahoituskampanja
Anna-Sofia: Kotini täyttyi vuodenvaihteen juhlijoista, mutta minä lukkiuduin vessaan. En kehdannut näprätä taas kännykkää seurassa. Uuden Inarin joukkorahoituskampanja oli päättymässä, joten oli twiitattava: “Kampanja loppumetreillä! Kiitos kaikille tästä matkasta, helmikuussa #Inari’in. Nyt juhlitaan! #hyvääuuttavuotta” Vielä kuva Instagramiin, ja sitten menin viihdyttämään vieraita.

Vuoden 2014 lopulla toteutettu joukkorahoituskampanja oli täynnä tällaisia tilanteita. “Ihan kohta” tuli kuuden viikon aikana tutuksi poikaystävälle, perheelle ja kavereille. “Ihan kohta” kesti harvoin vain muutaman minuutin, usein tunnin tai pari.

Myös muut venyttivät läheisten pinnaa. Tekemistä oli paljon. Minä, Eevi ja Antti otimme päävastuun sosiaalisesta mediasta, Mari ja Vilma tiedottamisesta ja Tuija ja Elias mahdollisille mainostajille soittelusta. Todellisuudessa paikkasimme ja autoimme toisiamme paljonkin, mutta vastuun jakaminen ja suunnittelu helpottivat tekemistä.

Uusi Inari -joukkorahoitusvideo from Uusi Inari on Vimeo.

Kaiken muun ohessa työstimme Uuden Inarin ennakkojuttuja, jotka julkaisimme kampanjan aikana sivuillamme. Niitä revittiin selkänahasta itsenäisyyspäivää ja joulun pyhiä myöten. Minä kirjoitin Marin kanssa myös jo ensimmäistä myyntiin tulevaa artikkelia, järkälettä, joka luotasi Inarin kunnan tulevaisuutta. Siitä piti tulla kympin arvoinen, koska sen verran pyysimme siitä joukkorahoituskampanjassa.

Käytimme joukkorahoituksen keräämiseen Mesenaatti-palvelua, jossa myimme erilaisia vastikkeita. Kokoon piti saada vähintään 11000 euroa, tai kaikki kaupat raukeaisivat. Juttu Inarin tulevaisuudesta oli edullisin vastikkeemme. Kallein vastike oli päämesenaatin kunnia eli logo ja linkki yksinoikeudella Uuden Inarin etusivulle. Se maksoi 5000 euroa eikä sitä ostanut kukaan.

Kaikkiaan 238 mesenaattia teki 282 erillistä ostoa kampanjan aikana. Vuodenvaihteeseen mennessä koossa oli 13170 euroa. Summa ylitti minimitavoitteemme noin 2000 eurolla.

Vielä jälkikäteenkin olen yhä uudestaan hämmentynyt ja kiitollinen siitä. Ilman rahoittajia emme olisi lähteneet minnekään.

“Teki mieli huutaa ääneen: Meillä on yli 11000 euroa rahaa! Me pääsemme Inariin! Hihkumisen sijaan kirjoitin Skotlannissa varmistuneesta ebolatapauksesta.”

Olemme yrittäneet pohtia syitä onnistumiselle: Projekti oli tarpeeksi hullu herättääkseen kiinnostusta. Saimme välitettyä, miten innoissamme olemme itse. Onnistuimme näyttämään, että uskomme paikallisjournalismiin ja haluamme tehdä sitä nimenomaan Inarissa ja inarilaisille. Jo joukkorahoituskampanjan mainosvideossa olivat pääroolissa paikkakunnan ihmiset ja maisemat, emme me.

Paikallisten lisäksi määrittelimme kohderyhmiksi Lapin-hullut, tutut ja sukulaiset sekä journalismista kiinnostuneet mediahörhöt. Suurin osa rahoittajista oli odotetusti ystäviä ja perhettä. Arvelimme jo ennalta, että Inarissa asuvien osuus mesenaateista jäisi pieneksi. Laskimme rahoittajien ilmoittamien kotipaikkakuntien perusteella, että noin kymmenen prosenttia tukijoista oli paikallisia.

Kampanja onnistui kuitenkin tärkeässä asiassa: sen ansiosta moni paikkakuntalainen kuuli Uudesta Inarista. Jokainen paikallinen media teki meistä juttuja, näyimme sosiaalisessa mediassa, ehkä meistä puhuttiin kylillä. Kun aloimme julkaista, meillä oli valmis yleisö ja yhteisö.

Olin töissä, kun kuulin, että minimitavoite on täyttynyt. Teki mieli huutaa ääneen: Meillä on yli 11000 euroa rahaa! Me pääsemme Inariin! Hihkumisen sijaan kirjoitin Skotlannissa varmistuneesta ebolatapauksesta.

6. Kymmenen vinkkiä onnistuneeseen joukkorahoituskampanjaan
  1. Osoita innostuksesi. Se tarttuu.
  2. Näytä, miksi projektia kannattaa tukea. Julkaisimme kampanjan aikana kahdeksan osaa Inarin ihmiset -juttusarjaa, viisi bloggausta ja kuusi muuta ennakkojuttua. Ne toimivat laatutakuuna: jos rahoitat meitä, saat tätä lisää.
  3. Suunnittele. Merkkasimme yhteiseen kalenteriin, milloin julkaisemme minkäkin ennakkojutun tai päivityksen someen. Se toi kampanjaan rytmiä, ja pysyimme ihmisten mielissä myös kampanjan suvantovaiheissa. Yleensä joukkorahoituskampanjan alku ja loppu ovat tuottoisimmat.
  4. Ole kekseliäs. Eräänä päivänä päätimme pistää pystyyn kaamoskuvakilpailun. Voittajakuvasta kirjoitimme sadun. Se osoittautui suosituksi.
  5. Jaa vastuuta. Me jakauduimme some-, markkinointi- ja tiedotusryhmiin. Someryhmä jakautui Facebook-, Twitter- ja Instagram-vastaaviksi. Siten mikään ei jäänyt tekemättä sen takia, että asia ei ollut kenenkään vastuulla.
  6. Verkostoidu ja pyydä apua. Me esimerkiksi hankimme kummeja, jotka antoivat ideoita, palautetta ja neuvoja. Jälkikäteen ajateltuna kummit olisi voinut pyytää mukaan jo hyvin varhain. Olisimme myös tarvinneet markkinointiosaamista.
  7. Testaa vastikkeita etukäteen. Mitä potentiaaliset mesenaatit haluavat? Paljonko he ovat valmiita maksamaan? Edullisimman vastikkeen ei kuitenkaan kannata olla liian halpa. Jos joku haluaa tukea kampanjaa, se tuskin on muutamasta eurosta kiinni. Meillä vastikkeiden testaaminen jäi puolitiehen, eikä osaa niistä ostanut kukaan.
  8. Pidä mielessä kolmen äffän sääntö: friends, fools and family. Ne ovat kohderyhmiä, joita ei ole syytä väheksyä, päinvastoin. Me lähestyimme ystäviä ja perheitä myös henkilökohtaisesti ja pyysimme heiltä tukea.
  9. Laadi tarkka budjetti ja selitä konkreettisesti, mihin aiot rahat käyttää. Kerro tavoitteessa etenemisestä kiinnostavalla ja helposti hahmotettavalla tavalla. Me merkitsimme Suomen kartalle, mihin asti kulloinkin koossa olevalla summalla pääsemme Helsinki-Inari-välillä.
  10. Kiitä. Kiitimme jokaista mesenaattia esimerkiksi Twitterissä. Kiitos on pieni asia, mutta tuntuu aina hyvältä.

7. Pitkän pöydän ääressä Ivalossa

Vilma: Ennen asettumista Ivaloon rakensimme yhteishenkeä etelässä. Kaikki alkoi siitä, että Mari ja Tuija valitsivat harkitusti ihmisiä mukaan Inarin-porukkaan. Journalististen taitojen lisäksi valinnoissa on painotettu hyvä tyyppi -faktoria, kiinnostusta paikallisjournalismiin ja sopeutumista pohjoisiin oloihin. Mukaan ei otettu valittajia. Emme olleet parhaiden kavereiden porukka. En tuntenut Aleksia, Eliasta, Eeviä tai Anttia ennen projektia. Myös toisten työtapoihin täytyi erikseen tutustua.

Vietimme yhteensä kaksi vetäytymisviikonloppua, joista erityisesti ensimmäisessä oli sähköä. Vietimme lokakuussa 2013 viikonlopun Tuijan kotitalossa Heinolassa. Puhuimme suuria journalismista ja ideoimme tulevaa koitoista makaronilaatikon ja punaviinin voimin.

“Hipsteri ja cool toimitus on mielikuvissa täynnä säkkituoleja ja raikkaita, pipo niskassa koneitaan naputtelevia take away -kahvien lipittäjiä. Me olimme usein kalvakoita, äreitä ja nuhjuisia.”

Toinen vetäytymisemme oli marraskuussa 2014 projektin julkistamisen jälkeen. Tällä kerralla Pirkkalaan Eliaksen kotitaloon tehdyn reissun pääpaino oli syksyn rutistuksesta palautumisessa. Söimme, joimme ja saunoimme.

Todelliselle koetukselle ryhmämme kestävyys pantiin vasta Inarissa.

Jos pitäisi valita yksi esine kuvaamaan työryhmäämme, valitsisin Ivalon-kotimme keittiönpöydän.

Puinen pöytä oli kaiken tekemisemme sydän. Aamuisin pidimme kokouksen kello 9. Moni oli vielä yöpuvussa ja tukka pystyssä aamiainen tietokoneen vieressä. Harvassa työpaikassa saa aloittaa työpäivän pyjamassa! Palaverit olivat perinpohjaisia eli usein liian pitkiä. Kävimme läpi ideoita ja aikatauluja, ja kirjasimme keikkoja banaanilaatikoiden pohjista askartelemiimme kalenteriviikkoihin.

Enlarge

seisomatyopiste
Seisomatyöpiste

Elias Lahtinen

 

Istuimme ruokapöydän ääressä joskus koko päivän. Hipsteri ja cool toimitus on mielikuvissa täynnä säkkituoleja ja raikkaita, pipo niskassa koneitaan naputtelevia take away -kahvien lipittäjiä. Me olimme usein kalvakoita, äreitä ja nuhjuisia.

Iltaisin joimme muutaman oluen ja erään kerran erityisesti Eevi ja Elias intoutuivat tekemään sananmuunnoksia. Nauroimme kaikki porukalla vedet silmissä.

Emme edes nukkuneet yksin omissa huoneissa. Yhdellä oli vuorollaan käytössä yhden hengen huone, mutta muut jakoivat huoneen työkaverin kanssa. Aleksi ja Antti nukkuivat yhteisessä parisängyssä monta viikkoa.

Yksinolon hetket pani erikseen merkille, koska ne olivat niin harvinaisia.

Olimme toisiamme kohtaan välillä myös kylmiä ja ikäviä. Tiuskimme ja riitelimme siivoamisesta ja ruuanlaitosta. Välillä pahoitin mieleni jostakin pikkuasiasta, mutta en sanonut siitä kenellekään. Muutaman kerran korotin ääntäni ja menetin malttini. Palaverit saattoivat olla aamuisin jähmeitä ja passiivisia. Pidimme maailman siisteimmän lehden tekemistä tärkeimpänä tehtävänämme. Jälkikäteen katsottuna olisimme voineet hellittää otetta töistä, edes välillä.

Enlarge

kalenteri
Viikkokalenteri

Elias Lahtinen

 

Ryhmädynamiikkaamme nitkautti uuteen uskoon Aleksin saapuminen Ivaloon julkaisuaikamme puolivälissä. Aina diplomaattisen ja rauhallisen Aleksin tulo tuntui siltä kuin toimituskammioomme olisi avattu tuuletusikkuna ensimmäisen kerran moneen viikkoon.

Itselläni venttiileinä toimivat puhelut Inarin ulkopuolella elämäänsä eläville ystäville ja liikunta. Kitkaa hillitsi tieto siitä, että yhteiselollamme oli määräaika.

Vaikka ilmapiiri oli ajoittain sakeana stressistä ja väsymyksestä, Uuden Inarin työryhmä on intohimoisin ja minulle rakkain porukka, jossa olen koskaan työskennellyt.

Palatessamme maaliskuussa etelään muut jatkoivat matkaa, mutta minä jäin Rovaniemelle muutamaksi päiväksi. Päästyäni Rovaniemelle makasin täydessä hiljaisuudessa ystäväni sohvalla. Minulla oli orpoa ilman muita uikkarilaisia.

8. Journalistin etiikka
Tuija: Omassa julkaisussa on itse vastuussa kaikesta. Myös oikeudellisesti. Sen takia journalismia piti tehdä kieli keskellä suuta.

Jouduin haastateltavan kanssa sanaharkkaan heti ensimmäisen Inarissa tekemäni jutun kohdalla. Haastateltava yrittäjä puhui puhelimeen raflaavasti, ja minähän kirjasin sen mukaan. Jutun nähtyään hän halusi vetää lähes kaiken sanomansa takaisin. Faktavirheitä tekstissä ei ollut, ja sitatointikin oli todistettavasti tarkkaa. Toistelin haastateltavalle papukaijana, että velvollisuuteni on noudattaa journalistin ohjeita, että en voi taipua haastateltavan tahdon alla vain siksi että tämä katuu antamiaan lausuntoja ja että journalisti on ensisijaisesti vastuussa lukijoilleen. Väittely päättyi käytännössä siihen, kun haastateltava kuuli koko haastattelun olevan nauhalla. Hän myös ymmärsi, kun selitin omaa näkökulmaani eli mainittuja journalistietiikan perusperiaatteita.

Uusi Inari ei ollut Julkisen sanan neuvoston jäsen, koska emme nähneet järkeväksi hankkia jäsenyyttä pop up -julkaisulle. Silti sitouduimme noudattamaan journalistin ohjeita. Jouduimme oikaisemaan yhden typerästi syntyneen virheen. Otimme oikaisun oheen kuvan, jossa koko toimitus oli nostanut kätensä pystyyn virheen merkiksi. Virheitä pitää inhota, mutta ei se aina niin vakavaa ole.

Enlarge

oikaisu-nostankäteni-AT-1
VIRHE

Aleksi Tuomola

Julkaisulla pitää olla vastaava päätoimittaja ja julkaisija tai kustantaja. Uuden Inarin päätoimittaja oli Mari Uusivirta ja kustantaja – joka viime kädessä olisi ilmeisesti ottanut raastuvassa määrätyt taloudelliset vastuut kantaakseen – olin minä. Jako oli ennen kaikkea muodollinen.

9. Verkko on journalistin seikkailupuisto

Anna-Sofia: Eliaksella oli Inariin lähtiessä mukana kaira ja pino koodauskirjoja. Pilkille hän ehti vain kerran, mutta kirjoille tuli käyttöä. Näyttävimpien verkkojuttujen taittaminen vaati koodaustaitoja. Kukaan meistä ei osannut koodata. Kuvaajat opettelivat ja ottivat vastuun taittamisesta.

Halusimme tehdä visuaalisesti kunnianhimoista verkkojournalismia, yksityiskohtia myöten. Tahdoimme leikkiä fonteilla, taustoilla, kuvituksilla ja interaktiivisilla kartoilla. Eräässä jutussa on elementtejä satukirjoista, toisen otsikko on askarreltu tupakka-askin varoitustekstin näköiseksi, suomeksi ja ruotsiksi.

Tällaisten näpertely vaati säätämistä, kaljaa ja yön tunteja.

Olin aiemmin työskennellyt parin lehden verkkotoimituksessa. Niissä valttia oli nopeus. Nyt kiireen sai unohtaa. Erilaiset kokeilut olivat sallittuja ja toivottuja.

Enlarge

selvaagitalot
Kotitoimituksessa.

Elias Lahtinen

Inarin ihmiset ja Arvaa kuka olivat palstakokeiluja, joilla halusimme tutkia uudenlaisia journalismin kerrontatapoja. Inarin ihmisissä jujuna oli uudistaa gallup-palstojen ajatusta. Arvaa kuka oli henkilöjuttutyyppi, jossa päähenkilö paljastetaan vasta lopuksi. Palstoja yhdisti se, että molemmissa nostimme esiin paikallisesti ennestään tuttuja kasvoja kertomassa uusia puolia elämästään.

Arvaa kuka -sarjassa kokeilimme kerronnan mahdollisuuksia. Ideana oli, että lukija koukuttuu lukemaan jutun loppuun, kun hän saa arvailla päähenkilöä. Lisäksi lukija pääsi muodostamaan kuvan päähenkilöstä hänen kertomiensa tarinoiden, ei nimen tai tittelin perusteella.

Inarin ihmiset saivat innoituksensa newyorkilaisten tarinoita kertovasta Humans of New Yorkista. Meitä kutkutti ajatus, että otamme käyttöön miljoonakaupungissa viljellyn juttutyypin ja sovellamme sitä alle 7 000 asukkaan Inarissa. Mitä uutta voisimme kertoa ihmisistä, jotka ovat pienellä paikkakunnalla jo monille tuttuja? Ja miten lähestyä satunnaista vastaantulijaa, kun ei ole valmiita kysymyksiä tai edes jutun aihetta?

Tavoitteena oli saada ihminen kertomaan kiinnostava tarina tai sattumus – nimettömänä, mutta kuvan kera.

Minusta vaikuttavin oli tarina, johon Vilma ja Aleksi törmäsivät istuessaan kahvilla Nellimin erähotellilla. Samaan pöytään istui tyylikkäästi harmaantunut herra, joka kertoi kohtaamisesta syöpää sairastavan naisen kanssa. Kollegat tarttuivat tosielämän tarinaan sen sijaan, että olisivat hakemalla hakeneet tietynlaista tapausta tietylle palstalle.

Videoita teimme vain, jos ne toivat jotain lisää juttuun. Hyvä esimerkki on saamen kielimestareista kertova juttu: kielimestarit puhuvat tai laulavat videoilla saamen kielillä, jotta lukija kuulee, miltä kieli kuulostaa. Joskus video oli pääroolissa. Vilma ja Elias seurasivat luontodokumentin kuvauspäivää tunturissa ja tekivät siitä videon, jonka spiikkasivat klassiseen Avara luonto -tyyliin.

Kokeilujen avulla löysimme oman paikkamme  Inarin mediakentässä. Kunnassa on runsaasti tiedotusvälineitä. Kerran viikossa ilmestyy paikallislehti Inarilainen. Lisäksi Inarissa on Lapin Kansan yhden hengen aluetoimitus, Yle Saame ja kunnan mediapajan tekemä paikallisradio Radio Inari. Alueella toimii myös Yle Lappi.

Otimme ohjenuoraksi, että emme tee samaa kuin muut. Jätimme uutiskilpailun vähälle ja teimme, mitä huvitti: Kiersimme kunnan kyliä, pysäytimme satunnaisia ihmisiä kaduilla ja kirjoitimme pitkiä reportaaseja.

Kun haastattelin Inarilaisen päätoimittajaa Jaakko Peltomaata, hän sanoi: “Täällä on aina ollut yksi tai kaksi paikallislehteä. Jos on ollut kaksi, on ollut hankalaa. Alue elättää vain yhden paikallislehden.” Ehkä, mutta Uusi Inari oli pop up -lehti, jonka ei tarvinnut varsinaisesti elättää ketään. Juttuaiheita Inarissa kyllä riittää.

10. Ihana vapaus
Tuija: Inari on journalistin herkkuaitta. Aiheita riittää, koska normaalin arjen lisäksi Inarissa vaikuttavat muun muassa maankäyttöön liittyvät ristipaineet ja osaltaan näihin liittyvät vähemmistökysymykset. Maisemat stimuloivat visualistien mieliä. Matkamme alussa horisontissa siinsivät journalistiset bakkanaalit, joiden aikana tehtäisiin mitä lystää ja niin paljon kuin sielu sietää. Joten hihat ylös ja kimppuun.

Yksi pitkän pöydän ympärillä eniten kuulluista lausahduksista olikin: “Tätä vois vähän laajentaa.”

Vapautemme konkretisoitui enemmän aiheisiin, jutuntekoprosessiin ja käytettävissä olevaan aikaan kuin ennennäkemättömiin journalismin muotoja ja rajoja venyttäviin kokeiluihin. Jos juttu näytti venyvän pituutta, sen annettiin venyä. Jos paras ratkaisu oli julkaista pelkkä kuva tai kolme riviä tekstiä, näin tehtiin.

Oli ihanaa, kun kukaan ei kysellyt mitään, vaikka moni juttu heitti prosessin aikana häränpyllyä. Yksi pitkän pöydän ympärillä eniten kuulluista lausahduksista olikin: “Tätä vois vähän laajentaa”, yleensä Eliaksen suusta kuultuna.

Vapaus ja aika mahdollistivat myös sen, että toimittajat ja kuvaajat saattoivat tehdä tiivistä yhteistyötä ja ajatella tekstin ja kuvan liittoa yhdessä. Meillä oli Inarissa paras mahdollinen tiimi, ja kuvaajamme täydensivät toisiaan kuin neitsytoliiviöljy ja viinietikka. Kaikilla on tatsia myös tekstisisältöön.

Ihailen Eliaksen, Antin ja Aleksin työmoraalia, journalistista näkemystä ja intohimoa. Näätämöön lähdimme kahden kuvaajan voimin tapaamaan kaikkia kylän työllistäjiä. Sevettijärvelle ajoimme keikkaa seuranneena päivänä toistamiseen, koska Antti Sepposelta puuttui mielestään setistä yksi kuva. Toimittajat ja kuvaajat hakivat jutun kulman yhdessä. Monesti tuntui, että tekstistä tulee paskaa, mutta kuvien ja joskus taittosuunnitelmankin näkeminen antoi uskoa ja toivoa kokonaisuuden suhteen. Usein visualistit istuivat viimeisinä keittiön pöydän ääressä Macbookien kalvakassa loisteessa.

Olen aina arvostanut toimivaa yhteistyötä kuvaajan kanssa ja tiedän miten turhauttavaa on, kun kuvaajaa ei kiinnosta. Inarissa parhaita asioita oli kokea, kun kuvaaja ja toimittaja vetävät samaa köyttä samaan suuntaan ja samalla voimalla.

Konkreettinen muisto vapaudesta ovat pitkät, ihanat automatkat ympäri ylämaita. Isältäni lainatun punaisen farkku-Volvon matkamittariin kertyi reissun aikana 5331 kilometriä. Sepponen kertoi aina Blondien Heart of Glassin soidessa saman tarinan pyörällä kaatumisestaan Lahdessa. Itse ruhjoin vuokra-auton etupuskurin Sevettijärventiellä ja jumitin samalla keikalla nelivedon kolmesti penkkaan. Pahemmalta säästyttiin.

Enlarge

Volvo_kutturassa
Volvo Kutturan kylässä.

Elias Lahtinen

Yli 200 mesenaattiamme antoivat meille tuhannen taalan (13 000 euron) paikan tehdä, mitä lystäsimme. Sellainen tuo painetta eri lailla kuin jonkin kotimaanosaston aamupalaverissa annettu toimeksianto, vaikka journalistin pohjimmiltaan aika veemäisessä työssä nyt ei ylipäätänsä ole järkeä, jos sitä ei tee niin hyvin kuin suinkin taitaa. Kun syö joukkorahoitettua leipää ja juo joukkorahoitettua kaljaa, sitä tuntee todella olevansa vastuussa lukijoilleen.

Ennenkokematon vapaus ja vailla päällystön tukiköysiä oleminen toivat myös hirvittävät paineet. Ei tee mieli pitää vapaata, koska ”lukijat odottavat”. Mikään idea tai toteutus ei tunnu tarpeeksi hyvältä. Aina pitää kiriä. Kaikesta voi syyttää itseä. Paljon olimme visioineet etukäteen, mutta teot ovat aina suuremmat kuin sanat. ”Sen pitää olla viis kautta viis tai ei tehä ollenkaan”, toisteli Sepponen usein ja oli oikeassa.

11. Onni suosii avointa mieltä
Tuija: Johtuuko sitten Inarin kuvatusta ainutlaatuisuudesta vai jostain muusta, meillä oli jumalainen tuuri keissien löytämisen suhteen. Se alkoi jo ennakkomatkalla. Elias oli fiilistellyt etukäteen, että haluaa joukkorahoitusvideollemme “miehen uurteiset kasvot”. Kun sitten teimme joukkorahoitusvideota, ensimmäinen ihminen, jota lähestyimme, oli säänpieksämä mies Lemmenjoelta.  

“Menin bisse kourassa väijymään miesten viereen. Sanoin: “Anteeksi, missä porukassa te olette.”

Ehkä kosmisin yhteensattuma tapahtui ensimmäisen helmikuussa Inarissa tekemäni jutun kanssa. Lähdimme Saariselälle etsimään seminaarivieraita. Kaikki epäonnistumisen mahdollisuudet olivat kasassa. Sesonki alkaisi vasta kuukauden päästä. Juttu itse asiassa käsitteli Saariselän seminaarivieraskatoa.

Odotukset reportaasikeikoille ovat kokemukseni mukaan aina liian korkeat, mutta nyt ne oli asetettu jo valmiiksi matalalle. Etenimme vuokra-autollamme erääseen ravintolaan. Se oli puolityhjä, mutta sentään auki. Huomasin baaritiskillä välittömästi pari seminaarivieraan näköistä hahmoa. Kiinnitin huomioni pikkutakkeihin ja kauluspaitaan.

Menin bisse kourassa väijymään miesten viereen. Sanoin: “Anteeksi, missä porukassa te olette.” He pitivät seminaaria – kahdestaan. He olivat tutustuneet Saariselällä vuosikymmeniä sitten. Tämänpäiväinen seminaari käsitteli sitä, miten vieraskadosta kärsivä Saariselkä saataisiin uuteen kukoistukseen. Miehet kahlasivat pikkukenkineen hankeen poseeraamaan Eliaksen kameralle.

Mittatilauskeissi oli löytynyt vastoin todennäköisyyksiä.

Enlarge

Seminaari2p
Seminaarivieraat Veli-Matti Helenius ja Pentti Kuvaja.

Elias Lahtinen

Kovaa työtäkin tehtiin: matkalla sairaalaan synnyttäneitä naisia ja heidän lapsiaan etsittiin pitkällisesti. Se kannatti. Kenties Inari ja lapsekas innostus vain naksauttivat aivot sellaiseen asentoon, että kaikkea ympärillä olevaa tuli tarkasteltua hiukan tavallista laajemmalla katsannolla. Kauppaan mentiin ilman kuulokkeita korvilla siltä varalta, että kuulisi jonkun hyvän dialogin kassalla.

12. Inari on erityinen: saamelaispolitiikan ytimessä
Vilma: Saamelaisuus oli teema, jota emme halunneet sivuuttaa. Tiesimme kuitenkin, että aihepiirin käsittely on helppo mokata. Saamelaispolitiikka kävi kuumana kevättalvella ILO-sopimuksen ratifioinnin eduskuntakäsittelyn takia, emmekä halunneet tarttua vajavaisin tiedoin vaativiin aiheisiin.

Yksi idea siitä, miten pystymme käsittelemään aihetta, sai alkunsa, kun vierailimme saamelaismuseo Siidassa. Museon työntekijät kertoivat, että museon kokoelmissa on runsaasti vanhoja saamenpukuja, mutta uusimpien pukutrendien taltioiminen on pääosin tekemättä. Päätimme kertoa tuunatuista saamenpuvuista.  

“Meitä suositeltiin jättämään juttu tekemättä ja varoiteltiin poliittisiin kiistoihin kompastumisesta.”

Juttuideamme joutui pian vastatuuleen. Meitä suositeltiin jättämään juttu tekemättä ja varoiteltiin poliittisiin kiistoihin kompastumisesta. Tämä sai meidät pohtimaan tarkoin jutun näkökulmaa, muotoa ja jopa otsikointia.

Pitkien taustakeskustelujen jälkeen päätimme keskittyä jutussa ihmisten omaan kokemukseen saamenpuvusta ja sen merkityksestä. Erikoisten pukujen tavoittelu jäi taka-alalle, vaikka lähes jokaisessa puvussa oli omat erityiset yksityiskohtansa. Haastattelujeni yksi keskeisistä kysymyksistä oli, milloin olet ollut erityisen ylpeä kantaessasi saamenpukua?

Enlarge

20150313-IMG_7246
Saamenpukujutun tekemistä. Kuvaaja Antti Sepponen näyttää kuvia Sunna Nousuniemelle.

Aleksi Tuomola

Teimme jutun yhteistyössä Saamelaisalueen koulutuskeskuksen medialinjalaisten kanssa, sillä tarvitsimme käyttöömme studion ja muutamia avustajia. Sovimme kuvaukset ja haastattelut Sajoksen studioon kahdelle päivälle.

Juttu ilmestyi maaliskuussa, ja Siida-museo otti jutun kuvat ja tekstit osaksi kokoelmaansa. Minusta oli hienoa, että projektimme konkreettisesti edesauttoi Inarin nykyhistorian taltioimista virallisiin kirjoihin ja kansiin.

Myös jutun saama kiitos ja huomio lämmittävät meidän tekijöiden mieltä. Juttu ponnahti esiin kuluneena talvena, kun suomalaismissi Carola Miller aiheutti pilailupuodin lapinpuvullaan kohua ja Martina Aitolehti esiintyi Anna-lehden blogissaan feikkipuvussa. Kohu sai lukijat palaamaan saamenpukujuttumme pariin ja jakamaan sitä sosiaalisessa mediassa.

Uutta Inaria suunnitellessamme yksi tavoitteemme oli tehdä juttuja, joiden pariin palataan yhä uudelleen. Juttu onnistui tässä tavoitteessa.

13. Luetuimmat jutut ja muita kävijälukuja
Sivulataukset 19.11.2014–23.1.2016  
  1. Minä ja Saamenpukuni 7694
  2. Meidän järvi 4962
  3. ”Tää on meidän city” 4087
  4. Äkkilähtö 3813
  5. 13 haki Inarin kunnanjohtajaksi 2213
  6. Paluumuuttajia ja kaupunkilaisia 1983
  7. Sormi sydämellä 1930
  8. “Käytin yläasteella pillifarkkuja. Ivalossa se oli synti.” 1657
  9. Sevettijärventien miehet 1647
  10. Mestari omassa kielessään 1454

Kaikista jutuista tehtiin maksuttomia joulukuussa 2015. Erityisesti pitkät jutut ovat kiinnostaneet myös varsinaisen julkaisuajan jälkeen. Esimerkiksi Minä ja Saamenpukuni -jutun lukijamäärä on kymmenkertaistunut Sivulataukset julkaisuaikana Viisi klikatuinta maksutonta juttua helmikuusta toukokuun alkuun:  

  1. “Tää on meidän city” 2889
  2. Äkkilähtö 2340
  3. 13 haki Inarin kunnanjohtajaksi 2126
  4. Paluumuuttajia ja kaupunkilaisia 1733
  5. Sormi sydämellä 1615

Viisi klikatuinta maksullista juttua helmikuusta toukokuun alkuun:  

  1. Mestari omassa kielessään 1195
  2. Täällä vartioimme me 997
  3. Minä ja saamenpukuni 822
  4. Paikallislehtimies 699
  5. Seminaarivieraat jättivät Saariselän 662

Julkaisuajan luvut on poimittu ajalta helmikuun alkupuolelta toukokuun 4. päivään 2015. Julkaisimme juttuja 16.2.–25.3. Luvut ovat siis julkaisuajalta ja hieman sen jälkeen. Lukujen analysointiin on käytetty WordPressin Google Analytics -lisäosaa.

Marras-joulukuussa 2014 julkaisimme ennakkojuttuja. Ne julkaistiin ennen tässä käsiteltyjen lukujen hakemista, mutta ennakkojuttujen joukossa oli monta suosittua juttua.

Inarin ihmiset nousi maksuttomissa jutuissa klikatuimpien joukkoon (2856 sivulatausta), mutta se ei ole vertailukelpoinen muiden juttujen kanssa. Inarin ihmiset oli palsta, jonka kaikki 23 osaa julkaistiin saman artikkelin sisällä sekä yksittäin Facebookissa. Todennäköisesti osa lukijoista seurasi palstaa vain Facebookin kautta.

Maksullisiin juttuihin pääsyn osti 131 ihmistä. Heidän lisäkseen pääsyn Inari vuonna 2030 -vastikejuttuun osti 157 ihmistä.

Olimme tyytyväisiä kävijälukuihin. Perustimme lehden tyhjästä, ja kiinteää lukijasuhdetta on vaikea saavuttaa runsaassa kuukaudessa.

Maksavien lukijoiden määrä jäi pieneksi, mutta julkaisun aikana jokainen tilaus oli meille toivottua ekstraa. Julkaisun kulut oli katettu jo joukkorahoituskampanjan tuloilla.

Klikatuimpien juttujen joukossa on ainoa uutisvoittomme (13 haki Inarin kunnanjohtajaksi).

Kävijät

Keskimäärin Uuden Inarin sivuilla vieraili julkaisuaikana (16.-29.3.) viikoittain noin 3300 uniikkia kävijää. Parhaimmillaan kävijöitä oli viikossa yli 4100. Viimeisellä julkaisuviikolla kävijöitä oli noin 3600, vaikka lopetimme Uuden Inarin julkaisemisen jo viikon puolivälissä, keskiviikkona.

Yli puolet kävijöistä tuli sivuillemme sosiaalisen median, pääasiassa Facebookin kautta.

Sivulla vierailleet ovat sivuilla ollessaan klikanneet keskimäärin 2.61 kertaa.

Facebook

Eniten ihmisiä tavoittaneet päivitykset (haettu 4.11.2015):

1a. “En koskaan palaa…” Päivitys, jossa jaoimme Paluumuuttajia ja kaupunkilaisia -jutun. 12.3.2015. (8200)

1b. “Nyt se on…” Päivitys, jossa kerroimme saaneemme joukkorahoituksen minimitavoitteen täyteen ja pääsevämme Inariin. 29.12.2014. (8200)

2. “Oli karkauspäivän yö…” Päivitys, jossa jaoimme Uuden Inarin viimeisen jutun eli Äkkilähdön. 25.3.2015. (6700)

3. “Huomio huomio! Etsitään…” Päivitys, jossa kerroimme etsivämme Ivalosta asuntoa. 5.1.2015. (5600)

4. “Superkeskiviikkomme ensimmäinen juttu…” Päivitys, jossa jaoimme Sevettijärventien miehet -jutun. 25.3.2015. (5400)

5. “Tässä se on…” Päivitys, jossa kerroimme haluavamme perustaa lehden ja hakevamme joukkorahoitusta sekä jaoimme Meidän järvi -ennakkojutun. 19.11.2014. (5300)

Facebook oli projektimme tärkein markkinointikanava ja yhteyskanava yleisöön. Jaoimme kaikki julkaisemamme jutut siellä.

Tavoittavuutemme oli läpi projektin hyvä. Olimme tyytyväisiä Uuden Inarin seuraajamäärään Facebookissa (1880 tammikuussa 2016). Uskomme tavoittavuutemme pysyneen hyvänä koko julkaisuajan, koska loimme Uuden Inarin ympärille tietoisesti yhteisöä ja julkaisutahtimme oli melko tasainen.

Olisimme voineet hyödyntää Facebookia vielä paremmin. Esimerkiksi juttujemme otsikointi oli hyvin aikakauslehtimäistä ja lyhyttä. Pitkät ja kertovat otsikot toimivat verkossa paremmin ja houkuttelevat lukemaan.

Toisaalta käytimme Facebookia sen verran tehokkaasti, etteivät kaikki lukijamme koskaan löytäneet verkkosivuillemme saakka. Osa yleisöstä luuli projektimme toimivan ainoastaan Facebookissa.

Läpäisemätön maksumuuri hankaloitti juttujen leviämistä sosiaalisessa mediassa. Niin sanottu vuotava maksumuuri olisi ollut jakoja ajatellen parempi vaihtoehto.

Lukujen perusteella seuraajiamme kiinnosti Facebookissa sekä kulissien takaiset tapahtumat että journalismi.

14. Lopuksi: Mitä saimme aikaan
Mari: Projektin kolme tärkeintä tavoitetta oli tehdä hyvää journalismia Inarin kunnan asukkaille, lisätä paikallisjournalismin arvostusta ja ottaa kantaa media-alalla vallitsevaan alakuloon. Halusimme valittamisen sijaan vaikuttaa. Jutuillamme oli lukijoita, ja verkkolehdellämme aktiivinen yhteisö.  
    • Saamamme palautteen perusteella lukijamme olivat tyytyväisiä journalismiimme ja saimme myös hyviä kehitysehdotuksia.
    • Saimme lukijoiltamme, erityisesti paikallisilta, paljon juttuvinkkejä, joista vain murto-osaan ehdimme tarttua.
    • Me taas olimme pääosin tyytyväisiä lukijamääriimme. Parhaimmillaan jutuillamme oli yli kolme tuhatta lukijaa.
    • Eikä lukijasuhde ole pelkkiä klikkejä. Vanhempiemme lisäksi meillä oli muita aktiivisia lukijoita, jotka seurasivat sivujamme ja lukivat juttuja useampaan kertaan. Kun feikkisaamenpuvut herättivät keskustelua marraskuussa 2016, meidän kävijämäärämme pomppasivat ja erityisesti saamenpukujuttu sai runsaasti uusia lukijoita.
    • Luomamme yhteisö on edelleen kiinnostunut tekemisistämme ja kommentoi, tykkää ja uudelleentwiittaa, kun kerromme kuulumisiamme.
    • Vaikuttaa siltä, että klassinen ja perehtyvä journalismi kiinnostaa ja saa lukijat viihtymään sivuilla. Ei tarvita pyrotekniikkaa ja akrobatiaa.
    • Teimme yhteistyötä useiden paikallisten tahojen kanssa: Inarilaisen, Saamelaisalueen koulutuskeskuksen medialinjan, Saamelaismuseo ja luontokeskus Siidan sekä Radio Inarin. Lisäksi saimme apua monilta tahoilta ja ihmisiltä.
    • Yhteistyö auttoi meitä kehittämään ideaamme, tutustumaan Inarin kuntaan ja sen asukkaisiin ja löytämään parhaat juttuaiheet. Meistä konkreettisin hyöty yhteistyökumppaneillemme lienivät Inarilaisessa julkaistut jutut ja saamenpuvuista kertovan jutun kuvat, jotka pääsivät osaksi Siidan kokoelmia.

    Kun aloimme suunnitella Uutta Inaria vuonna 2013, koimme, että laadukkaasti tehty paikallisjournalismi oli törkeän aliarvostettua. Suunta näyttää kääntyneen.  

    • Paikallisjournalismi on tärkeää, koska lähellä oleva vaikuttaa arkeen ja tärkeimmät päätökset tehdään kuntatasolla. Parhaimmillaan paikallisjournalismi antaa eväitä vaikuttamiseen ja luo yhteenkuuluvuuden tunnetta.
    • Projektimme julkistamisen jälkeen kävi yhä selvemmäksi ja selvemmäksi, että olimme osa suurempaa nuorten paikallisesta innostuneiden journalistien aaltoa. Samoihin aikoihin Uuden Inarin kanssa ovat syntyneet ainakin Kaupunni, Reunamedia ja Uuden Maan Sanomat. Mahtavampaa käännettä ei voisi olla.
    • Uikkari näytti, että paikallisjournalismia voidaan tehdä yllättävistäkin lähtökohdista ja kevyillä rakenteilla.
    • Liki jokaisella lehdellä on verkkosivut, mutta Uutta Inaria suunnitellessa ja tehdessä useat paikallislehdet vielä miettivät strategiaansa verkossa. Halusimme olla tässä asiassa etunenässä.
    • Teimme verkonomaista journalismia ja hyödynsimme verkon mahdollisuuksia. Verkkotaittoon panostaminen on vielä harvinaista, mutta me käytimme siihen runsaasti aikaa. Saimme paljon kiitosta sivujemme visuaalisuudesta. Laadukas kuvajournalismi ja harkittu visuaalisuus olivat meille tärkeitä asioita. Keskityimme myös siihen, että valitsemamme ilmaisutavat olivat tarkoituksenmukaista ja journalistisesti perusteltuja.
    • Esimerkiksi Äkkilähtö-jutusta lukijat kommentoivat, että juttu voitaisiin julkaista Kuukausiliitteessä. On tärkeää, että laadukkaita juttuja ei ole pelkästään valtakunnan suurimmissa medioissa.
    • Loppujen lopuksi jutuistamme näkee, että emme ole Inarin kunnasta kotoisin. Juttumme ovat hyvin henkilövetoisia, ja aiheet varmastikin suurilta osin paikallisille entuudestaan tuttuja. Saimme myös palautetta tästä, vaikka pyrimme jutuissamme joko yllättävään näkökulmaan tai perusteelliseen taustoittamiseen. Toisaalta meiltä toivottiin vielä enemmän henkilöjuttuja.

    Journalistit eivät voi tehdä työtään ilmaiseksi.  

    • Pyrimme rahoittamaan Uutta Inaria useilla eri tavoilla. Apurahat ja mainosmyynti tuottivat vain pientä tulosta.
    • Uusi Inari maksettiin liki täysin joukkorahoituksen tuloilla. (lue lisää luvusta 5. Hermoja raastava joukkorahoituskampanja)
    • Osa jutuistamme oli maksullisia, ja niihin pääsy oli joukkorahoituksessa kaikkien juttujen tilauksen ostaneilla (67) ja ennakkojuttuun sen joukkorahoituksessa ostaneilla (159 lukijaa).
    • Meillä oli käytössämme Tinypass-maksumuurin lisäosa WordPressille. Joukkorahoituskampanjan ulkopuolella juttujamme osti 64 ihmistä, ja saimme noin 1000 euroa rahaa.
    • Tinypass-maksumuuri toimii osin englanniksi eikä maksaminen sen kautta onnistu verkkopankkitunnuksilla. Se oli kuitenkin ainoa löytämämme kohtuuhintainen vaihtoehto maksumuuriksi, emmekä halunneet tehdä vain ilmaisia juttuja.
    • Tiedämme, että meillä oli lukijoita, jotka eivät onnistuneet läpäisemään maksumuuria. Tämä osoittaa, että valintamme maksumuurin toteutukseksi oli huono kohderyhmäämme ajatellen, mutta myös sen, että paikallinen journalismi kiinnostaa niin, että ärsyttää, jos siitä ei pääse maksamaan.
    • Suoraan lukijoilta saatu rahoitus takasi sen, että elimme kuukauden ajan projektin tuloilla. Asuminen Ivalossa, ruoka ja juoma sekä kaikki työntekoon liittyvät kulut maksettiin Uuden Inarin rahoilla. Emme käyttäneet projektiin omaa rahaa.
    • Teimme lukemattomia tunteja työtä niin sanotusti palkatta, mutta käsityksemme mukaan harva intohimoprojekti pyörähtää käyntiin ilman omaa satsausta.
    • Saimme korvaamatonta kokemusta sekä julkaisun perustamisesta että journalismista. Seuraavat julkaisut ja projektit tulevat olemaan monin kerroin helpompia. Myös työnantajat ovat arvostaneet kokemustamme.
    • Uuden Inarin toimittajat ovat tehneet juttuja Inarista myös muihin medioihin, ainakin Mondoon, Helsingin Sanomiin ja Ajankohtaiseen kakkoseen. Kaiken huipuksi paikallislehti Inarilainen on palkannut meidä Tuijamme ja Ottomme. He aloittavat työnsä helmikuussa 2016.

    Väliaikaisella on väliä.  

    • Uikkari osoitti meille, että pystymme polkaisemaan tyhjästä luetun verkkolehden kuntaan, jota emme etukäteen tunteneet. Jos me pystyimme tähän, se on mahdollista kenelle tahansa alan ihmiselle.
    • Projektimme herätti kiinnostusta media-alalla. Tukijoissamme oli päätoimittajia, toimituspäälliköitä ja paljon muita alan ihmisiä. Alan lehdet haastattelivat meitä. Erityisesti kiinnosti projektin rahoittaminen joukkorahoituksella, ja esimerkiksi Journalisti haastatteli meitä aiheesta kampanjan jälkeen.
    • Alusta asti ajatuksenamme oli, että muutkin media-alalla hyötyvät Uudesta Inarista. Olemme kertoneet projektista avoimesti haastatteluissa ja useilla luennoilla. Samasta syystä kokosimme tämän loppuraportin.
    • Hyvän ja visuaalisesti vaikuttavan paikallisjournalismin tekemiseen ei tarvita suuria investointeja: sivumme maksoivat kokonaisuudessaan noin tuhat euroa.
    • Sivupohjan meille teki todella edulliseen hintaan tuttu ohjelmoija. Lisäksi kuvaajat käyttivät lukemattomia tunteja sivujen hiomiseen ja yksittäisten juttujen taittamiseen. Maksoimme myös Vimeo+-palvelusta ja Aesop-lisäosasta WordPressiin. Aesopilla taitoimme näyttävimmät juttumme.
    • Jokaisen uuden journalistisen avauksen ei tarvitse olla pysyvä. Uusi Inari ilmestyi vain puolentoista kuukauden ajan, 16.2.–25.3.2015. Jos mukaan lasketaan joukkorahoituskampanja, julkaisimme juttuja 19.11.2014–25.3.2015, eli neljän kuukauden ajan.
    • Uuden Inarin ei ollut tarkoitus ratkaista koko journalismin kriisiä. Osoitimme kuitenkin, että yleisön rahoittamaa journalismia on mahdollista tehdä ainakin jossain mittakaavassa.

Nyt jälkikäteen katsottuna parasta on se, että Uuden Inarin perusajatus pysyi samana Svenska Teaternista tähän tammikuun 2016 iltaan asti:

“Teemme paikallisjournalismia. Mikään aihe ei ole meille liian pieni tai iso, kunhan se on inarin kunnan asukkaille kiinnostava tai tärkeä. Suhteutamme paikallisia asioita valtakunnalliseen ja valtakunnallisia asioita paikalliseen mittakaavaan. Pyrimme kuvaamaan ja analysoimaan Inarin paikkaa maailmassa.”

15. Otteita uikkarilaisten päiväkirjoista
Keskiviikko 11.2.2015 (kolmas päivä Ivalossa) Tuija työskentelee mun vaatekaapin hyllyllä alkkaripinon vieressä. Juuri oikea korkeus seisomatyöpisteelle.

Torstai 12.2.2015 (neljäs päivä) Toimituksen työskentelyssä on jo lievää ulkopuolelta tulevaa veneenkeikutusta. Yksi haastateltava kettuilee meidän Tinderissä tekemästä tiedonhankinnasta ja kutsui meitä “Tinder-toimitukseksi”. Kuulemma sillä nimellä meitä kylillä kutsutaan. Tiedä sitten. Yritetään kääntää tämä voitoksi, koska ainakin meidän touhut kiinnostavat ja meistä puhutaan. Any publicity is good publicity? Nyt toivon, että jutunteolle saadaan työrauha ja pidetään päät kylminä. Näissä tilanteissa tajuaa, millainen turva pomot ovat toimitustyölle. Siellä on aina puskuri, joka suodattaa pahimmat paskamyrskyt. Täällä pärjätään omillaan.   

Sama päivä, eri henkilö:

Illalla Elias tuli keittiöön syömään pestopastaa, jota oli myös lounaaksi. Pastan teki Mari, Tuijan reseptillä. Resepti: 1500 grammaa spaghettia, kolme purkillista pestoa, kaksi purkillista ruokakermaa, 700 grammaa kanaa, ja paljon raakaa ja kypsentämätöntä tomaattia. Pastaa tuli kymmenen litran kattilallinen. Kattila oli illalla yhä puoliksi täynnä (optimistin asenne). Marilla taas oli pessimistin asenne ja se harmitteli, että mautonta pastaa riittää ehkä myös seuraavaksi päiväksi. Elias oli kannustava ja sanoi, että pastaa tekee mieli syödä paljon, vaikka se ei maistu miltään.

Perjantai 13.2.2015 (viides päivä)

Terve työyhteisö on hyväksi. Elias iltapalapöydässä: “Tää ilta on onneksi jo menetetty. Saa tehdä rauhassa töitä.” Tuija: “Niinpä. Ihanaa ku ei tartte stressata vapaa-ajasta.”

Lauantai 14.2.2015 (kuudes päivä)

Ystävänpäivä oli lähes vapaapäivä (toim. huom. ystävänpäivä oli lauantai). Piti käydä pilkillä, mutta oli 20 astetta pakkasta. Kävimme Vilman kanssa kuitenkin vähän kävelemässä umpihangessa. Töitä tuli tehtyä vähemmän, mutta illalla käytiin Inarin Papana-baarissa verkostoitumassa. Kolttasaamelainen kaveri kertoili saamelaisryhmien erimielisyyksistä ja saamelaisten sorrosta. “Sitä sanotaan, että koltat on kovia vetään viinaa, ja se on kyllä ihan totta. Minä oon hyvä esimerkki.”

Maanantai 16.2.2015 (toinen viikko Ivalossa ja juttujen julkaiseminen alkaa)

14:15 Soitin äsken kunnantalon vaihteeseen. “Tämä tuli nyt tähän terveyskeskukseen, mutta jos soitat viidentoista minuutin päästä uudestaan, niin menee kunnantalolle.” Kertoo kyllä taas tämän kunnan pienestä koosta.

15:20 Eliasta pitäisi haastatella johonkin. Se on ihan sitaattikone.

“Tulispa lisää meitä ylistäviä viestejä.”

“Mä varmaan kuolisin jos mä eläisin Tuijan elämää. Sori.”

Sama päivä, eri henkilö:

Pelastuksen alavireiseen päivään toi Paavo Väyrynen.

Väyrynen saapui Ivaloon “epävaalikiertueelleen”.

Lähdimme paikalle hyvissä ajoin. Laitoimme takit naulaan. Minulla oli kauhtunut villapaita ja pierufarkut, Eliaksella paskainen tukka. Ihmissuhdeongelmat olivat vieneet ajatukseni ja energiani muualle koko päiväksi. Kysyimme respasta että missä Väyrynen esiintyy. Meille osoitettiin kabinetti. Tettiläinen söi siellä eväitä eikä tiennyt mistään mitään. Menimme respan baariin odottelemaan Paavoa. Elias tsekkasi kamerareppunsa ja lähti hakemaan kameraa taloltamme.

Sitten Paavo saapui. Hän kätteli pari ihmistä, muun muassa minut. Istuin yhden kabinettipöydän päähän räpläämään älypuhelimellani ohjeita Eliakselle. Sitten Paavo istui minua vastapäätä, kysyi, olenko toimittaja, ja alkoi vastailla kysymyksiini. Elias saapui kameroineen juuri, kun olin kysymässä, että mistä Paavo heräsi aamulla.

Tiistai 17.2.2015 (toinen viikko meneillään)

Tänään oli ruoanlaittovuoroni. Tein kanapastavuokaa, johon lisäsin edellispävien jämiä. Työkaverini  lisäsivät pöydässä ruokaan suolaa, pippuria ja ketsuppia. Anna-Sofia kommentoi:

“Yleensä ketsuppi latistaa maut, mutta tässä kun niitä makuja ei ole, niin.”

Perjantai 20.2.2015 (toinen viikko meneillään)

Tänään aloin tehdä Jankuttaja-sarjaa. Konseptin alkuperäisenä ajatuksena oli jankuttaa jostakin epäkohdasta viikosta toiseen ja yrittää saada pulma ratkaistua. Kun Jankuttajaa alkoi tehdä, huomasi, että se onkin käytännössä aika vaikeaa. Harva epäkohta on sellainen, että siitä kannattaisi viikosta toiseen jankuttaa. Monet asiat joko ratkeavat kysymällä tai ovat niin monimutkaisia, ettei niille tapahdu viikossa mitään. Päätimme muuttaa konseptia niin, että Jankuttaja vain kyselee jostain asiasta perinpohjaisesti ja kärkevästi.

Tässä taas huomaa, kuinka vaikeaa asioita, juttutyyppejä, yms on suunnitella etukäteen.

Lauantai 21.2.2015 (takana pari viikkoa)

Eilen olisi ollut paras jäädä kotiin nukkumaan. Flunssa, Macarena ja Jallu-Mojito eivät kuulu yhteen. Lähdimme koko kööri ensimmäistä kertaa porukalla baariin ilman, että kenenkään tarvitsi olla kuskina tai kukaan jäi nukkumaan. Ryhmän tiivistymisen kannalta reissu oli minusta tärkeä. (Toim. huom. kerta jäi myös viimeiseksi, jolloin käytiin jossain koko porukalla.)

Keskiviikko 25.2.2015 (takana kaksi ja puoli viikkoa Ivalossa eli reissun puoliväli)

Alan ymmärtää suurperheen äitejä. Vaikka vielä kuukausi sitten ajattelin toimituksen porukan olevan yksilöitä, nyt tyypit alkaa mennä sekaisin. Vilma kuulostaa vuorotellen Tuijalta ja Eeviltä, Antti Eliakselta ja Entti Aliekselta, keittiöstä on mahdotonta erottaa kuka puhuu olkkarissa. Ihmisiä alkaa myös kutsua väärillä nimillä. Huutelee Aleksia, joka on vielä etelässä.

— Koko ajan ja käsittääkseni kaikista tuntuu siltä, että ei itse saa mitään aikaiseksi. Olen kirjoittanut vasta kolme, kolme, KOLME juttua (ja yhden Inarin ihmisen), ja aika on jo puolessa. Mitä hemmettiä? Silti jostain ilmestyy meidän sivuille kamaa. En tajua.

Hirveen ristiriitaiset fiilikset, kun moni aihe, josta haluaa tehdä, vaatii soittelua ja kaivelua, mutta vielä huomattavasti mieluummin kävisi jossain, näkisi ihmisiä ja olisi ulkona. Pakkasin sellaset kamat, että voin seistä ja kulkea tuntikausia ulkona keikoilla. Pisimmillään oon ollu pari tuntia illalla lenkillä.

Olohuonenukkumavuoro kiristää hermoja kuin perinnekäsitöiden tekijän ote suolilankaa. On ihan turhaa kuvitella jatkavansa aamulla unia toisesta päästä, koska ne, jotka illalla menivät nukkumaan, heräävät silloin. Aamukokous aloitetaan kuin vittuillakseen 9:01, vaikka ihan kahdenkymmenen sekunnin päästä olisin saanut pöntön vedettyä. Nää muut ei ilmeisesti nuku ollenkaan.

Tiistai 3.3.2015 (neljäs viikko Ivalossa on alkanut)

Tänään tein pari tuntia töitä Inarilaisen toimituksessa. AI ETTÄ en ees muistanut miltä tuntuu työskennellä yksin. Teki hyvää mielenrauhalle ja työmotivaatiolle. Viime päivinä kotitoimituksessa on ollut kahden ääripään sakkia: niitä, jotka eivät just nyt jaksaisi ja valittavat ääneen koko ajan, ja niitä, jotka stressaavat ja haluavat vain tehdä kokoajantöitääkkiäkaikenvalmiiksi.

Torstai 5.3.2015 (neljäs viikko meneillään)

Viime viikolla täällä oli kireä meininki. Tilanne eskaloitui omalta osaltani torstaina tiskivuoreen, joka oli jätetty omaa viitsimättömyyttä muiden kontolle. Perjantain aamupalaverissa avauduin. Sen jälkeen keittiö on pysynyt siistimpänä.

Tiistai 10.3.2015 (viides eli viimeinen viikko Ivalossa on alkanut)

“Tilanne, jota täällä ollessa pitää täysin normaalina. Kävisin suihkussa ellei joku tekisi puhelinhaastattelua saunassa.” – Aleksi

“Ite tein ihan silleen, että kun Tuija teki saunassa töitä niin vedin oven kiinni ja kävin suihkussa.” – Elias

Keskiviikko 11.3.2015 (viimeinen viikko meneillään)

Menin keittiöön. Mari ja Vilma istui pöydän ääressä. Mari sanoi: “Mä haluaisin vaan mennä jonnekin sikiöasentoon.” Pitkät päivät alkaa näkyä ja kuulua.

Lähestyvä lähtö konkretisoituu vähitellen. Tänään osa meistä kävi Inarilaisessa läksiäispullalla. Läksiäispullista alkoi tajuta, että ollaan todella lähdössä kohta.

Inarilaisen päätoimittaja Jaakko teki meistä samalla haastattelun. Sen ensimmäinen kysymys oli, tuleeko meillä ikävä toisiamme. Jälkikäteen juteltiin, että tulee ikävä sitä.

Perjantai 13.3.2015 (kaksi päivää ennen lähtöä)

Muut taitavat olla sitä mieltä, että olen nipo stressaaja. Ensin halusin varmistaa, että on olemassa takseja joilla pääsee Inariin ja sitten aloin kysyä aikataulusta. Aikataulun kohdalla muut olivat sitä mieltä, että turha jutella vielä. Järjestelyllä on syynsä: En halua istua taksissa 40 minuuttia, jos uhkana on että baari onkin täynnä kun menemme.

Minä olen aina se, joka on tyhjässä baarissa liian aikaisin.

Sama ilta, eri henkilö:

Papanassa klo 23:24. Hymyilyttää. Onhan tää nyt ollut ihan sairaan siistiä! Tänään kilisteltiin maisteri-Marille ja Uikkarille. Sitten tultiin taksilla 40 kilometrin päähän baariin. Huomenna odottaa pakkailu ja vuokranantajien tekemä poronkäristys. Osa jutuista on vielä kesken, mutta ne nyt vaan jää sitten ensi viikolle etelään. — Vilma totesi, että baarissa on noin kahdeksan ihmistä, joita se oli haastatellut aiemmin.

Keskiviikko 25.3.2015, Tampere (kymmenen päivää reissun jälkeen)

Viimeinen julkaisupäivä. Taas jännittää ihan hillittömästi. Multa on tulossa kaksi juttua.

Eilen istuin tässä koneella kello 7.30–22. Iltaseitsemältä päivä ei edes tuntunut pitkältä. Onneksi tämä projekti loppuu.

16. Uusi Inari muussa mediassa ja tutkimuksissa
Alla on listattuna Uuden Inarin osumia muissa medioissa ja blogeissa sekä tutkimuksia, joihin Uutta Inaria on haastateltu. Lisäksi on listaus työryhmän pitämistä luennoista. Listauksista puuttuu muun muassa joitakin printtijulkaisuja.

Uusi Inari muussa mediassa

Aamulehti 19.11.2014

Inariin yritetään saada yllätyksellinen ja väliaikainen paikallislehti

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194941908583/artikkeli/inariin+yritetaan+saada+yllatyksellinen+ja+valiaikainen+paikallislehti.html

Etelä-Suomen Sanomat 19.11.2014

Yllättäville avauksille tarvetta – Uusi pop up -paikallislehti hakee rahoitusta

http://www.ess.fi/uutiset/talous/2014/11/19/yllattaville-avauksille-tarvetta—uusi-pop-up–paikallislehti-hakee-rahoitusta

Groteski 13.4.2014

Vastaisku median murrokselle

http://groteski-magazine.fi/2015/04/13/vastaisku-median-murrokselle/

Ilkka 29.12.2014

Uusi Inari paikallislehtiprojekti toteutuu
http://www.ilkka.fi/uutiset/kotimaa/uusi-inari-paikallislehtiprojekti-toteutuu-1.1746067?localLinksEnabled=false

Inarilainen

Inarin paikallislehti kirjoitti meistä muutamia juttuja. Lisäksi lehdessä julkaistiin helmi–maaliskuun ajan Uuden Inarin toimittamaa Inarin ihmiset -palstaa.

Journalisti 2.1.2015

Ennakkojutut tepsivät Uuden Inarin rahoituskampanjassa

http://www.journalisti.fi/ajankohtaiset/ennakkojutut-tepsivat-uuden-inarin-rahoituskampanjassa/

Journalisti 27.11.2014

Kari Kuukka: Luovaa hulluutta

http://www.journalisti.fi/artikkelit/2014/14/luovaa-hulluutta/

Journalisti 27.11.2014

Joukkorahalla kaksi paikallislehteä

http://www.journalisti.fi/artikkelit/2014/14/joukkorahalla-kaksi-paikallislehte/

Journalisti 5.2.2015

Pohjoinen utopia

http://www.journalisti.fi/artikkelit/2015/2/pohjoinen-utopia/

Journalisti 21.5.2015

Kari Kuukka: Teknikko vai talentti?

http://www.journalisti.fi/artikkelit/2015/7/teknikko-vai-talentti-/

Julkaisija 1/2015

Utopia Inarissa

http://www.julkaisija.fi/utopia-inarissa/

Julkaisija 3/2015

Hyvästi revontulet

Lapin Kansa 30.12.2014

Uusi Inari sai rahoituksen

http://www.lapinkansa.fi/arkisto/?cid=1194950435236

Lapin Kansa 25.3.2015

Pop-up -paikallislehti Uusi Inari päättää julkaisunsa tänään

http://www.lapinkansa.fi/arkisto/?cid=1194969638292

Lapin Kansa 7.7.2015

Jouni Kantola: Tekijöiden markkinat

Markkinointi & Mainonta 19.11.2014

Inarista kertova pop up -lehti hakee 20 000 euron joukkorahoitusta

http://www.marmai.fi/uutiset/inarista+kertova+pop+up+lehti+hakee+20+000+euron+joukkorahoitusta/a2277734

Markkinointi & Mainonta 2.1.2015

Uusi Inari ylitti rahoitustavoitteensa

http://www.marmai.fi/uutiset/verkkopaikallislehti+uusi+inari+ylitti+rahoitustavoitteensa/a2285417

Oriveden Sanomat 22.7.2015

Paikallislehti on turha lehti

http://www.orivedensanomat.fi/paikallislehti-on-turha-lehti/

Pohjolan Sanomat 31.12.2014

Inariin hetkeksi uusi paikallislehti

Radio Inari

Ihka ensimmäinen haastattelu meistä kuultiin Radio Inarin taajuuksilla lokakuussa 2014. Radio Inari haastatteli meitä useampaan otteeseen joukkorahoituskampanjan eri vaiheiden aikana marras-joulukuussa 2014.

Helmi-maaliskuussa 2015 vierailimme suorassa radiolähetyksessä joka tiistai.

Radio Moreeni 27.11.2014

Verstas haastatteli Uutta Inaria

Radio Moreeni 2.12.2014

Apinalaatikko: Teknologian kehitys ja tarinankerronta

https://soundcloud.com/radio_moreeni/apinalaatikko-212-2015-teknologian-kehitys-ja-tarinankerronta

Radio Moreeni 22.4.2015

Apinalaatikko: Uusi Inari

Radiohaastattelussa Anna-Sofia ja Eevi.

https://soundcloud.com/radio_moreeni/apinalaatikko-22042015-uusi-inari

Suomen lehdistö 10.12.2014

Kolmesta poikki: Uudet verkkojulkaisut

Through the Cracks 9.4.2015

A Humans of New York-inspired project in the Arctic http://throughcracks.com/uusi-inari-finland-humans-of-new-york/

Through the Cracks 23.7.2015

Quotes to restore your hope in journalism

http://throughcracks.com/quotes-that-may-restore-your-hope-in-journalism/

Through the Cracks 29.12.2015

Our top 5 (and then some) stories of crowdfounded journalism in 2015

http://throughcracks.com/top-5-crowdfunding-journalism-2015/

Utain 11/2014

Messissä journalismin murroksessa

http://issuu.com/utain/docs/utain_2014-11_verkkoon/13

Yle Lappi 19.11.2014

Suomen ensimmäinen pop-up paikallislehti testaa journalismin rajoja

http://areena.yle.fi/1-2491666

Yle Media 19.11.2014

Pop up -verkkolehti joukkorahoituksella Inariin – “Paikallisjournalismi on niin tärkeää”

http://yle.fi/uutiset/pop_up_-verkkolehti_joukkorahoituksella_inariin__paikallisjournalismi_on_niin_tarkeaa/7638073

Yle Kulttuuri 19.11.2014

Inarissa julkaistiin Suomen ensimmäinen pop up -paikallislehti

http://yle.fi/uutiset/inarissa_julkaistiin_suomen_ensimmainen_pop_up_-paikallislehti/7637729

Yle Saame 19.11.2014

Nuorra doaimmaheaddjit álggáhedje ođđalágán mediafáláldaga Anáris

http://yle.fi/uutiset/nuorra_doaimmaheaddjit_alggahedje_oalagan_mediafalaldaga_anaris/7639047

Yle Saame 19.11.2014

Pop-up aviisa älggahii Anáris

Radiohaastattelussa Mari.

http://areena.yle.fi/1-2491675

Yle Saame 30.12.2014

Uusi Inari lii šoddâm!

Radiohaastattelussa Mari.

http://areena.yle.fi/1-2574125

Yle Tampere 30.12.2014

Suora radiohaastattelu.

Yle Lappi 30.12.2014

Uusi Inari -paikallislehti toteutuu alkuvuodesta

http://yle.fi/uutiset/uusi_inari_-paikallislehti_toteutuu_alkuvuodesta/7711286

Svenska Yle 30.12.2014

Enare får gräsrotsfinansierad lokaltidning

http://svenska.yle.fi/artikel/2015/01/07/enare-far-grasrotsfinansierad-lokaltidning

Yle Saame 31.12.2014

Báikkalaš neahttabláđđi Ođđa Anár ollašuvvá

http://yle.fi/…/oa_anar-baikkalas_neahttablai…/7712949

Yle Tampere 7.2.2015

Suomen ensimmäinen pop up -paikallislehti aikoo katsoa pohjoisen asioita toisesta vinkkelistä

Radiohaastattelu ja verkkojuttu

http://yle.fi/uutiset/suomen_ensimmainen_pop_up_-paikallislehti_aikoo_katsoa_pohjoisen_asioita_toisesta_vinkkelista/7785815

Yle Kotimaa 11.2.2015

Suomen ensimmäinen pop up -paikallislehti “Uusi Inari” aloittaa julkaisutoimintansa ensi maanantaina

http://yle.fi/uutiset/suomen_ensimmainen_pop_up_-paikallislehti_uusi_inari_aloittaa_julkaisutoimintansa_ensi_maanantaina/7797049

Yle Lappi 25.3.2015

Suomen ensimmäinen pop-up-paikallislehti julkaisee viimeiset juttunsa

http://yle.fi/uutiset/suomen_ensimmainen_pop-up-paikallislehti_julkaisee_viimeiset_juttunsa/7888381

Ylen Aamu-tv ja Yle Kotimaan verkkosivut 17.6.2015

Joukkorahoitus on Suomessa alkutekijöissään – “Jos idea ei saa tukea, se ei kiinnosta”

http://yle.fi/uutiset/joukkorahoitus_on_suomessa_alkutekijoissaan__jos_idea_ei_saa_tukea_se_ei_kiinnosta/8082258

Uusi Inari blogeissa

 

DMG.fi 13.1.2016

Jotain muuta: Uusi Inari ja Aappo Walta

http://dmg.fi/jotain-muuta-uusi-inari-ja-aappo-walta/

 

Emmi Nuorgam 8.12.2015

Mistä puhumme kun puhumme saamelaisten oikeuksista

http://www.emminuorgam.com/2015/12/08/mista-puhumme-kun-puhumme-saamelaisten-oikeuksista/

 

Kari Kuukka 30.11.2014

Kolme strategiaa medialle

http://www.karikuukka.com/kolme-strategiaa-medialle/

Stipendiblogi 16.6.2015

Elina Valkonen: Kuinka kissa pelastetaan puusta

http://stipendiblogi.fi/kuinka-kissa-pelastetaan-puusta.html

Uusi Inari tutkimuksissa

Uusi Inari on antanut haastatteluita myös kolmeen tutkimukseen. Riikka Hiltusen kandidaatin tutkielmaan “Sosiaalisen median hyödyntäminen joukkorahoituskampanjassa” (2015), Tuomas MacGilleonin uusien paikallismedioiden mediakonsepteja käsittelevään graduun (teossa keväällä 2016) sekä Helsingin Sanomain Säätiön stipendiaatin Elina Valkosen Berliinin Freier -instituutin lopputyöhön, joka käsitteli hyperlokaaleja medioita Suomessa ja Saksassa (2015).

Uusi Inari luennoi

 

Voionmaan opisto 30.3.–2.4.2015: Mesenaattivastike. Työpaja mediainnovaatioista. (Eevi ja Elias)

 

Tampereen yliopisto 21.1.2015: Uuden Inarin joukkorahoituskampanja (Vilma ja Mari)

 

Oulun ammattikorkeakoulu, paikallislehtikurssi 2.2.2015. Luennot paikallisjournalismista, verkkojournalismista, julkaisun perustamisesta ja joukkorahoituksesta. (Tuija)

 

Tampereen yliopisto, sanomalehtityön kurssit syksyllä 2014: Lyhyitä esittelyjä Uudesta Inarista (Vilma ja Mari)

 

Pirkanmaan Journalistit ry:n Pressiklubi 21.4.2015: Uusi Inari ja joukkorahoitus (Anna-Sofia ja Mari)

 

Lapin yliopisto ja Lapin yliopiston Arktinen keskus 7.–8.5.2015: Uusi Inari – paikallisjournalismiprojekti pohjoisessa (Vilma ja Anna-Sofia)

Tampereen yliopisto, paikallislehtien tekijöille suunnattu Lukijaa lähelle lehdessä ja verkossa -koulutus 28.8.2015: Uusi Inari – pop up -paikallislehti verkossa (Anna-Sofia)

  Comments

Be the first to leave a comment!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *