teksti: mari uusivirta
kuvat: elias lahtinen ja antti sepponen
Ambulanssi oli ehtinyt Saariselän kohdalle, kun kätilö Outi Nykäsen puhelin soi. Nykänen oli palaamassa Lapin keskussairaalasta Rovaniemeltä, jonne hän oli saattanut synnyttävän äidin Ivalosta. Nyt kollega Tuula Uski soitti ja kertoi, että terveyskeskuksessa odottaa jo toinen synnyttäjä.
“Tuula-raukka oli ihan poikki, koska teki jo toista vuoroa. Lupasin, että minä vien äidin Rovaniemelle, jos hän jaksaa laittaa kaiken valmiiksi”, Nykänen kertoo.
Kun ambulanssi pääsi Ivaloon, otti se uuden äidin kyytiinsä. Nykänen aloitti toisen 580 kilometrin saattomatkan.
Outi Wiik-Kiviniemi, Outi Nykänen, Tuula Uski ja Minna Vehviläinen ovat Inarin kunnan kätilöitä. Lisäksi neuvolassa toimii terveydenhoitaja-kätilö, ja yhtä kätilön toimea ollaan täyttämässä.
Tilanne on parempi kuin monessa naapurikunnassa. Esimerkiksi Utsjoella ei ole kätilöä lainkaan, ja joissakin kunnissa kätilön tehtävistä vastaa yksi tai kaksi terveydenhoitaja-kätilöä.
Ivalossa oli oma synnytysosasto vuoteen 1999 asti. Kun se lakkautettiin, pitenivät Inarin ja Utsjoen kuntien äitien synnytysmatkat 200–500 kilometriä.
Kätilöitä on Inarissa yhä verrattain paljon, sillä kunta on halunnut pitää huolta potilasturvallisuudesta ja vaalia perinteitä oman synnytysosaston ajoilta, kertoo laitoshoidon johtaja Jaakko Seppänen. Toimien vähentämistä ei ole suunniteltu.
“Ei ainakaan sen takia tarvitse pähkäillä, voiko muuttaa tänne asumaan. On tärkeää, että ihmiset voivat odottaa perheenlisäystä turvallisesti”, Seppänen sanoo.
Uski, Wiik-Kiviniemi ja Nykänen työskentelivät kätilönä jo silloin, kun Ivalossa oli oma synnytysosasto. Uski on auttanut uusia kuntalaisia maailmaan jo yli 30 vuoden ajan, Nykänen ja Wiik-Kiviniemi noin 20 vuotta. Minna Vehviläinen on ollut Ivalossa töissä nelisen vuotta.
Kätilön ammattitaitoaan he pitävät yllä käymällä säännöllisesti suurten sairaaloiden synnytysosastoilla kertausharjoituksissa.
Kätilöt arvioivat synnytyksen käynnistymistä silloin, kun neuvola ei ole auki. Jos äidin pitää lähteä ambulanssiin, kätilö lähtee saattamaan häntä.
Niitä tilanteita kätilöt kutsuvat äkkilähdöiksi.
Enlarge
Kuva: Antti Sepponen
Anna-Katariina Roos ja Tiida Savikko
Lue äidin tarina
Ivalon terveyskeskus
Matkaa keskussairaalaan: 290 km
21.9.2007,
puoli kahdeksan aikaan aamulla
“Ambulanssin tulo kesti 40 minuuttia. Kuljettajat menivät ensin väärän talon ovelle kyselemään synnyttävää naista, mutta naapuri osasi neuvoa jatkamaan eteenpäin. Ehdimme kotonamme Inarin kylällä jo miettiä, että onneksi meillä on vasan taljoja, joihin lapsen voi kääriä. Vitsailimme, että tämän jälkeen pitää käydä kätilön kirjekurssi.
Tilanne oli jo ehtinyt muuttua olennaisesti, kun ambulanssi tuli paikalle. Tämä synnytys oli aivan erilainen kuin ensimmäiseni. Lapsi oli kaksi viikkoa etuajassa, eikä potilashotellissa Rovaniemellä voi asua kuukausitolkulla.
Työntöpoltot alkoivat matkalla. Kuskit sanoivat, että matkustajien pitää olla selinmakuulla turvavöissä. Minuun sattui kauheasti, eikä ambulanssissa saa minkäänlaista kivunlievitystä. Keskustelimme hetken, voinko ottaa paremman asennon, ja sain luvan. Tavallisesti mukana on kätilö, mutta nyt he eivät uskoneet, että tilanne olisi näin nopea. Supistukset eivät ilmeisesti puhelun perusteella vaikuttaneet siltä, että lapsi on syntymässä.
Ambulanssia ajoi kaksi nuorta miestä, joista kumpikaan ei ollut aiemmin ollut mukana synnytyksessä. Toinen oli puhelinyhteydessä kätilöön. Kuskit vannottivat koko matkan, että en saa synnyttää ambulanssiin. Tottelin.
Perillä kävelin takaovesta sisälle Ivalon terveyskeskukseen. Minulle oli huone valmiina. Pääsin huoneen ovelle ja ajattelin, että tuonne pöydälle en kiipeä. Se asento ei sovi minulle ollenkaan.
Kysyin kynnyksellä, että vieläkö jatketaan matkaa. Kun vastaus oli kieltävä, sanoin hyvä. Tiida syntyi siihen ja hoitaja otti vastaan.
Kaikkiaan synnytys kesti kaksi ja puoli tuntia. Ei siinä ajassa ole mahdollista ehtiä Rovaniemelle.
Isosisko ja isä pääsivät perille Ivaloon muutama minuutti synnytyksen jälkeen. Olimme jonkin aikaa yhdessä potilashuoneessa, ennen kuin lähdimme Tiidan kanssa Rovaniemelle.”
Äkkilähdöt tulevat usein kausittain. Ensin on pitkään hiljaiseloa, ja kätilöt tekevät normaalisti sairaanhoitajan työtä vuodeosastolla. Odottavat äidit ehtivät ajoissa Rovaniemelle, ja laskettuja aikoja on vähän. Sitten yhtäkkiä vauhdikkaita synnytyksiä tulee useita peräkkäin.
Kerran terveyskeskukseen saapui yhtä aikaa kaksi kiireistä synnyttäjää. Yhtään ambulanssia ei ollut vapaana, joten synnyttäjät ja kaksi kätilöä lähtivät liikkeelle paaritaksilla. Sodankylässä toinen äiti siirrettiin ambulanssiin, ja toisen matka jatkui taksilla.
Kätilöt tekevät tiivistä yhteistyötä neuvolan kanssa. Päivisin neuvola hoitaa saatot ja arvioinnit, muina aikoina niistä ovat vastuussa kätilöt.
Kätilöt tekevät kolmivuorotyötä, mutta on tilanteita, jolloin kukaan heistä ei ole työvuorossa.
“Jos emme ole paikalla, meitä tavoitellaan kotoa katsomaan ja arvioimaan tilannetta. Me pääsemme tai emme pääse paikalle”, Uski kertoo.
Vuosituhannen taitteessa äidiksi tulleista moni synnytti ensimmäiset lapsensa Ivalossa ja seuraavat Rovaniemellä. Ivalon synnytysosastoon tottuneet äidit kertovat, että ambulanssimatka Rovaniemelle oli kamala kokemus. Ison laitoksen toiminta tuntui kylmältä ja kiireiseltä.
Nyt synnyttävät äidit ovat tottuneet ajatukseen, että keskussairaala on ainoa vaihtoehto.
Loppuraskauden aikana Inarin kunnan äidit käyvät neuvolassa tiheästi, jotta synnytyksen ajoitus voitaisiin päätellä mahdollisimman tarkasti. Suosituksen mukaan synnyttävä äiti siirtyy lähelle keskussairaalaa hyvissä ajoin.
Koskaan ei kuitenkaan voi olla varma, milloin lapsi syntyy.
Harvalla perheellä on varaa asua monta viikkoa Rovaniemellä varmuuden varalta, vaikka osa kuluista korvataan. Myös perheen muiden lasten hoitaminen voi olla vaikeaa järjestää. Moni tätä juttua varten haastateltu äiti kertoi, että nimenomaan käytännön järjestelyt huolestuttavat välimatkassa eniten.
Melkein kaikki äidit joutuvat käymään jo raskauden aikana äitiyspoliklinikalla Rovaniemellä. Jos raskauteen liittyy jotain poikkeavaa, on näytillä käytävä jopa viikoittain. Pitkä automatka on raskas ja kallis.
Enlarge
Kuva: Elias Lahtinen
Hannele, Iina ja Jani Palokangas
Lue äidin tarina
Porttipahta
Matkaa keskussairaalaan: 203 km
1.3.2004,
kolmen aikaan yöllä
“Iina oli ensimmäinen lapsi kymmeneen vuoteen, joka syntyi Ivalosta lähteneeseen ambulanssiin. Sinä keväänä tuli sitten kolme muutakin.
Laskettu aika oli mennyt jo, eikä syntymisestä ollut mitään merkkejä. Olimme suunnitelleet neuvolan ohjeiden mukaan, että lähdemme maanantaina Rovaniemelle. Jani oli varannut samalle päivälle viisaudenhampaan poistoleikkauksen keskussairaalaan.
Maanantain vastaisena yönä Iina alkoi syntyä.
Lähdimme kotoa kymmentä yli yksi, minä edeltä terveyskeskukseen. Jani kantoi nukkuvat lapset autoon ja vei mummolaan. Terveyskeskuksella odottelimme isompaa ambulanssia, joka oli ollut keikalla. Vaikutti siltä, ettei ole mikään kiire. Kävimme vielä kätilön kotona ja tankkaamassa ambulanssin. Kolmelta lähdimme kohti Rovaniemeä.
Jani on ollut mukana kaikissa synnytyksissä, ja hän muistaa yksityiskohdat minuakin tarkemmin. Ei ollut puhettakaan, etteikö hän pääsisi ambulanssiin. Hän vain kiipesi kyytiin.
Oli karkauspäivän yö ja kauhea lumimyrsky, sen talven pahin. Lunta oli satanut tielle noin 20 senttiä, ja se osui koko ajan ambulanssin pohjaan. Kuski sanoi Janille, että yhtään lujempaa ei päästä, koska lunta on niin paljon. Oli melkoista kyytiä maata 60 senttiä leveillä paareilla, kun auto heijasi koko ajan.
Ehdimme ajaa noin 85 kilometriä, kun Jani vilkaisi taakse. Hän totesi, että tuon ilmeen olen nähnyt jo kolme kertaa. Kätilö kielsi irrottamasta turvavöitä, mutta Jani oli jo vauhdissa takana. Sanoin useamman kerran, että lapsi syntyy, kunnes kätilö totesi saman.
Pysäytimme siihen, keskelle tietä. Penkat ylsivät tielle asti, ei siitä päässyt mihinkään.
Jani kääri kätilön hihat ja otti häneltä kellon pois. Kätilö piti toisella kädellä Iinaa, ettei hän tulisi maailmaan liian nopeasti. Iina syntyi kahdessa minuutissa.
Synnytys oli kipeä, mutta nopea. Sen jälkeen oli hyvä hetki, kun joimme yhdessä kuohujuomat. Kätilö oli ottanut mukaan keltaista jaffaa. Jani sai pitää Iinaa hetken, ja sitten otin tytön kainalooni.
Olimme keskellä tietä puoli tuntia. Aura-auto ajoi ohi ja aurasi meidät pussiin, ja tuli vielä toisesta suunnasta uudelleen vastaan. Auto heilui ja tavarat lentelivät sisällä. Kuskin piti heijata autoa hyvän aikaa, ennen kuin pääsimme taas liikkeelle.
Sairaalassa ilo vaihtui äkkiä huoleksi. Selvisi, että Iinalla oli keuhkoissa raju tulehdus, ja hänet vietiin teho-osastolle. Hän toipui hyvin, koska hoito aloitettiin ajoissa. Kuuden päivän päästä pääsimme kotiin.
Iinan syntymäpaikan muistamme siitä, että Jani kävi ulkona synnytyksen jälkeen ja näki tien vieressä tämän kelon. Jani soittaa torvea aina kun ajamme ohi, vaikka lapset nukkuisivat.”
Kaikki neljä kätilöä pitävät saattomatkoista, vaikka ne ovat raskaita. Joskus hälytys tulee juuri, kun on ehtinyt nukkumaan. Aina ei ehdi nukkua ollenkaan.
“Hälytyksen jälkeen adrenaliini lähtee virtaamaan nopeasti, vaikka väsyttää. Kummasti herää jopa keskellä yötä”, Uski sanoo.
“Vaikka puhelimessa sanotaan, että äiti on puolen tunnin päästä terveyskeskuksella, itse on täällä jo vartin päästä”, Nykänen kuvailee.
Kätilöt tekevät saattomatkoja noin 20-30 vuodessa, ja tarvittaessa he saattavat Rovaniemelle myös Utsjoen äitejä. Jokainen hälytys ei pääty Rovaniemen-reissuun, eikä jokainen saatto synnytykseen. Joskus kätilön arvioitavaksi tullut äiti pääsee vielä kotiin, toisinaan hänet uskaltaa lähettää keskussairaalaan omalla autolla.
Jos synnytys on jo niin pitkällä, ettei ole toivoakaan ehtiä Rovaniemelle, jäädään synnyttämään Ivaloon. Näissä tapauksissa äiti, lapsi ja kätilö jatkavat Rovaniemelle “kahtena pakettina”, kuten kätilöt asian ilmaisevat.
Epäselvissä tilanteissa kätilö konsultoi terveyskeskuksen tai keskussairaalan lääkäriä. Ambulanssi otetaan alle esimerkiksi silloin, kun lapsivesi on mennyt, supistukset ovat kivuliaita tai äitiä pelottaa lähteä omalla autolla. Osan äideistä kätilöt saattelevat Rovaniemelle useita kertoja.
“Ei ole turhia reissuja”, Nykänen sanoo.
“Ei tarvitse yöllä miettiä, että joutuu kätilön herättämään”, Wiik-Kiviniemi sanoo.
Enlarge
Kuva: Elias Lahtinen
Irina ja Tinja Hakovirta
Lue äidin tarina
Peurasuvannon mutka
Matkaa keskussairaalaan: 182 km
28.4.2004,
puoli kolmen aikaan yöllä
“Tinja on neljäs lapsemme ja syntyi maailmaan vauhdilla. En ole koskaan mennyt autolla niin lujaa.
Viikkoa ennen laskettua aikaa kävimme Rovaniemellä äitiyspoliklinikalla samalla reissulla, kun mieheltäni Terolta leikattiin kaksi viisaudenhammasta. Kävimme ostamassa lapsille tuliaisia. Teron naama oli kuin potkupallo, kun lähdimme takaisin pitkän päivän jälkeen. Matkalla alkoi tuntua pieniä säännöllisiä supistuksia. Pysähdyimme niiden vuoksi puoli yhdeksän aikaan illalla Sodankylän terveyskeskukseen.
Siellä ehdotettiin, että jäisin tarkkailuun pariksi tunniksi. Nuorehko lääkäri ei oikein tiennyt, miten toimia, ja hänen kommenttinsa ärsyttivät minua. Vaikutti siltä, että synnytys ei ehkä ollut käynnissä, joten jatkoimme Ivaloon. Siellä oli kätilöitä ja paremmat välineet.
Ivalossa tilanne näytti rauhalliselta, ja supistukset olivat voimattomia. Kätilö kehotti menemään kotiin nukkumaan, mutta tulemaan herkästi takaisin, jos tilanne muuttuu. Pian kotona alkoivat kunnon supistukset. Herätin Teron ja sanoin, että nyt mennään. Terveyskeskuksessa kätilö sanoi, että meillä on reilusti aikaa ehtiä Rovaniemelle.
Terolla oli niin voimakkaat kipulääkkeet, ettei hän voinut ajaa itse. Ambulanssiin lähtivät minun lisäkseni Tero, kätilö ja ambulanssikuski.
Kun ambulanssi oli startannut, supistukset tihenivät. Pian ne tulivat neljän minuutin välein. Kätilö käski rauhoittua ja hengitellä. Hän ei meinannut uskoa, että tilanne kehittyi niin nopeasti.
Peurasuvannon kahvilan kohdalla minusta alkoi tuntua, että pää vain tulee ulos. Aloin karjua kuskille, että pysäytä, pysäytä. Vauhtia oli varmaan 120 kilometriä tunnissa, eikä sillalle voinut pysähtyä. Oli jo keväistä, mutta tiellä oli liukasta mustaa jäätä. Heti sillan jälkeen on tiukka mutka, ja kuski joutui jarruttamaan tienhaaraan.
Minulla oli vielä omat vaatteet päällä. Kätilö ehti kiskaista minulta pois kengän ja toisen lahkeen, vetää hanskat käteensä ja ottaa Tinjan vastaan. Se oli todellinen syöksysynnytys ja kesti ehkä 15–20 sekuntia.
Takaikkunasta näkyi upea punainen auringonnousu, kun jatkoimme matkaa Rovaniemelle. Kuuden aikaan olimme keskussairaalassa. Meidät vastaanottanut kätilö kysyi, onko lapsi pesty. Vastasin, että tienvarsipurossako olisi pitänyt pestä.
Jälkeenpäin mietin, että mitä jos jotain olisi sattunut. Tinja syntyi puoli kolmelta yöllä, eikä tiellä ollut mitään liikennettä. Peurasuvannon lähellä ei ole taloja. Synnytys oli niin hallitsematon, että pelkäsin etukäteen seuraavaa.”
Inarin kunnassa sattuu vuosittain yhdestä kolmeen matkasynnytystä. Kaikkiaan kunnassa syntyy joka vuosi noin 40–60 lasta.
Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) tutkimusprofessorin Mika Gisslerin mukaan vielä 1990-luvun alussa Itä-Suomessa ja Lapissa matkasynnytysten määrä nousi runsaasti. Sen jälkeen tahti rauhoittui tasaiseksi. Länsi- ja Etelä-Suomessa matkasynnytysten määrä on sen sijaan lisääntynyt.
Muutokseen on monia syitä. Yksi on se, että synnytyspaikkoja on karsittu viime vuosina erityisesti lännessä ja etelässä. Lapissa ja idässä vähennykset tehtiin jo aiemmin, joten välimatkoihin osataan varautua.
Kun pienet synnytysosastot suljetaan, isot sairaalat joutuvat ottamaan vastaan entistä enemmän potilaita. Samalla matkasynnytysten määrä on kasvanut, koska sairaalat ohjeistavat äitejä odottamaan kotona entistä pidempään.
Osa tätä juttua varten haastatelluista äideistä kertoi, että he pitävät Rovaniemelle lähtöä turvallisempana vaihtoehtona kuin synnyttämistä Ivalossa, jossa synnytyksiä on vuosittain vain vähän. Toiset sanoivat, etteivät välimatkan vuoksi haluaisi synnyttää Inarissa asuessaan.
THL:n tutkimusten mukaan nykyään on yhtä turvallista synnyttää pienessä tai suuressa synnytysyksikössä. Ongelmatapauksia on suhteessa suunnilleen yhtä paljon.
Tutkimusprofessori Mika Gissler sanoo, että keskittämällä synnytykset suuriin sairaaloihin säästetään teoreettisesti noin kolmen lapsen henki kahdessa vuodessa. Jos matkasynnytysten määrä kasvaa, saavutettu hyöty häviää.
Matkasynnytys on aina riski sekä äidin että lapsen terveydelle. Tämä selittyy Gisslerin mukaan suurilta osin sillä, että usein matkasynnytykset ovat ennenaikaisia synnytyksiä, ja niissä riskit ovat tavallista suuremmat.
Jos harvinainen komplikaatio tulee kaukana sairaalasta, on tilanne sitäkin vakavampi.
Enlarge
Kuva: Elias Lahtinen
Kirsi Ukkonen ja Penjami Mattus
Lue äidin tarina
Petkula
Matkaa keskussairaalaan: 155 km
1.12.2009,
kahdeksan aikaan aamulla
“Kolmen maissa yöllä havahduin supistuksiin. Mieheni Petri oli kuhkinut koko yön lihanleikkuussa ja oli vasta tullut sänkyyn. Hän ei ehtinyt nukkua sinä yönä ollenkaan. Onneksi vanhempani olivat tulleet hyvissä ajoin etelästä vahtimaan tulevaa isoveljeä.
Kätilö oli tulossa aamuvuoroon, mutta hänet hälytettiin paikalle aiemmin. Ehdimme kotoamme Menesjärveltä Ivaloon ennen kätilöä puoli kuuden aikaan. Terveyskeskuksessa teimme verkkaisesti lähtöä. Kätilö sanoi, että meillä on pitkä päivä tiedossa. Mieheni pääsi mukaan ambulanssiin varmaankin siksi, että oli niin väsynyt.
Oli kauhea lumimyräkkä, lumi tuiskusi kinoksiksi. Minun kohdallani se vauhditti hommaa. Joka töyssyä seurasi uusi supistus. Supistukset olivat epäsäännöllisiä ja tihenivät nopeasti. Tunnin matka kotoa Ivaloon oli vielä inhimillinen, mutta ambulanssimatka oli alusta asti yhtä kivuliasta supistusta. Ambulanssissa ei saa kipulääkitystä. Siinä elää aina yhden supistuksen yli kerrallaan, eikä paljon syntyjä ja syviä mieti.
Meillä oli hyvä kätilö mukana. Hän osasi neuvoa juuri oikeat asiat ja kertoi heti matkan alussa, mitä minä teen ja mitä hän tekee. Minulla oli koko ajan turvallinen tunne. Lapsivesi meni jonkin verran ennen Petkulaa. Sen jälkeen supistukset olivat ihan järkyttäviä. Kätilö tarkisti tilanteen, ja jatkoimme matkaa. Parin minuutin päästä sanoin, että nyt lapsi tulee. Kätilö sanoi, että seuraavalla mahdollisella paikalla pysähdytään.
Pysähdyimme levikkeelle Petkulan kylän jälkeen. Siinä hetkessä ei osaa pelätä mitään. Kätilön valmistelut kestivät jonkin aikaa, ja olimme parkissa yhteensä noin tunnin. Penjami oli isokokoinen vauva. Sain ponnistaa muutaman kerran ennen kuin hän syntyi.
En tiedä, olisiko mieheni paennut paikalta synnytyssalista, mutta ambulanssista ei voinut lähteä talvipakkaseen. Minulle oli tärkeää, että hän sai olla matkassa. Uskon, että lopulta se oli hänellekin iso juttu.
Kivun unohtaa nopeasti. Kätilö ilmoitti keskussairaalaan, että olemme tehneet töitä matkalla. Matka Rovaniemelle meni miellyttävästi. Penjami oli minulla paketissa kainalossa, ja melkein ehdin nukahtaa.”
Ambulanssi tärisee ja sänky vatkaa. Routavauriot, kiihdytykset, jarrutukset, heilahdukset, väistettävät porot, kaikki tuntuvat kapealla sängyllä makaavan äidin nivelissä. Kivut ovat kovat, ja pahimmillaan koko matkan ajan oksettaa.
Kätilö tekee kaikkensa, jotta äidillä on saattomatkalla mahdollisimman hyvä olla.
Ensimmäisenä autossa kätilö käy äidin kanssa yleensä läpi sen, mitä kumpikin tekee, jos synnytys käynnistyy. Välillä pysähdytään tarkistamaan tilanne, sillä kätilö ei tee toimenpiteitä liikkeessä. Ambulanssissa voi tehdä vain vähän. Esimerkiksi vauvan sydänääniä ei yleensä seurata, koska niiden kuuleminen on hankalaa ja usein lisää äidin stressiä.
Ambulanssissa äidille ei anneta kipulääkkeitä, koska ne rentouttavat lihakset ja nopeuttaa synnytystä. Kätilö hieroo selkää, neuvoo tekemään hengitysharjoituksia ja juttelee, jos äiti haluaa jutella.
Kätilö ja äiti puhuvat matkalla melkein kaikesta mahdollisesta: valmistautumisesta vauvan tuloon, vauvan ja parisuhteen hoidosta, hormoneista ja aiemmista synnytyksistä. Välillä soitetaan puolisolle, joka yleensä ajaa autolla ambulanssin jäljessä.
Useimmat saatot ovat yöaikaan. Ihmeellisen usein sattuu huono sää. On liukasta ja pimeää.
Kätilölle yksi saattomatka kestää helposti 7–8 tuntia, vaikka mitään ei tapahtuisi.
Jos kaikki ei ole kunnossa, matka tuntuu loputtomalta.
Moni äiti synnyttää alle tunnin päästä siitä, kun ambulanssi on ehtinyt Rovaniemelle ja stressaava matka on ohi. Toisilla taas auton tärinä nopeuttaa synnytystä niin, että lapsi syntyy tien varrelle. Koskaan ei voi tietää etukäteen.
Jos synnytys käynnistyy matkalla, pysäytetään auto ensimmäiselle mahdolliselle paikalle. Ambulanssikuskit tulevat auttamaan kätilöä, vaikka tila on ahdas. Kätilöillä on aina mukana kaksi saattolaukkua, joissa ovat instrumentit, vaatteita äidille ja lapselle sekä tarvittavat lääkkeet.
Yleensä matkasynnytykset ovat nopeita ja helppoja. Laukussa on lampaantalja, johon kätilö käärii vauvan. Auton lämpö laitetaan mahdollisimman isolle. Lämpölamppuja ei ole.
Kätilöt eivät koskaan unohda niitä kertoja, joina lapsi syntyy ambulanssiin. Minna Vehviläinen, Outi Wiik-Kiviniemi, Outi Nykänen ja Tuula Uski ovat kaikki olleet mukana muutamassa matkasynnytyksessä.
“On ihana työvoitto, kun lapsi syntyy”, Nykänen sanoo.
Enlarge
Kuva: Elias Lahtinen
Tuomo ja Irina Hakovirta
Lue äidin tarina
Potkuriparkki
Matkaa keskussairaalaan: 79 km
26.12.2008,
puoli seitsemän aikaan illalla
“Se oli ikimuistoinen tapaninpäivän ajelu.
Olin lämmittelemässä itselleni joulupuuroa iltapäivällä, kun supistukset alkoivat. Soitin äidille, että tuletko kahville. En viitsinyt säikytellä häntä, vaan halusin tarkkailla tilannetta hetken. Noin tunnin päästä supistelut alkoivat tuntua selkäpuolella. Siitä tiesin, että nyt pitää lähteä. Mieheni Tero soitti terveyskeskukseen ja kysyi, onko siellä ketään ottamassa koppia, koska vaimo meinaa synnyttää. Tilanne ei kuitenkaan ollut ihan niin paha.
Odotimme ambulanssia vartin ja lähdimme eteenpäin kahden kuskin ja kätilön kanssa. Tero ajoi perässä autolla. Supistukset tulivat ehkä 10–15 minuutin välein koko matkan. Kuvittelimme, että ehdimme hyvin perille. Sodankylässä pysähdyimme välitarkastukseen, ja kohdunsuu oli auki kuusi–kahdeksan senttimetriä. Koetin kysyä, että onko se enemmän kuusi vai kahdeksan. Sillä on aika iso merkitys, kun takana on pari nopeaa synnytystä. Kätilö arveli, että lähempänä kuutta. Jatkoimme matkaa.
Oli pilkkopimeä ilta ja kauhean huono sää, lumi tuiskusi suoraan päin. Näin ikkunasta, kuinka traktori pukkasi lunta tieltä. Ambulanssikuski soitteli välillä Terolle, että varo poroja.
Kun lähdimme Sodankylästä eteenpäin, kysyin kätilöltä, saanko kääntyä toisinpäin katselemaan maisemia. Onneksi käännyin, sillä aiempi asento oli väärin päin synnyttämisen kannalta.
Vartin päästä alkoi tuntua, että työnnättää. Pysähdyimme tarkistamaan tilannetta. Aiemmalla pysähdyksellä oli näyttänyt siltä, ettei lapsi ole vielä hetkeen tulossa. Tunsin itseni vähän tyhmäksi, koska supistusten väli ei ollut tihentynyt yhtään.
Ajoimme Potkuriparkin pihalle vessojen viereen. Kätilö tarkisti tilanteen ja sanoi, että lapsi syntyy tässä. Kuski soitti Terolle, joka oli tulossa varalaskupaikan suoralla. Toinen auto ajoi edessä hitaampaa, eikä hän päässyt ohi. Kuski ei uskaltanut kertoa Terolle, että lapsi syntyy nyt. Hän sanoi vain, että olemme pysähtyneet.
Minä pistin leikilläni jalkoja ristiin, että odotellaan isukkikin paikalle. Mieli muuttui äkkiä, kun lapsi alkoi syntyä. Viimeiset supistukset sain kärvistellä itsekseni, sillä kätilö ja toinen ambulanssikuski valmistautuivat synnytykseen.
Kaikki sujui rauhallisesti, ja pian Tuomo oli maailmassa. Ambulanssikuski valokuvasi meidän kamerallamme. Tero ajoi siinä vaiheessa paikalle ja avasi oven. Jahah, hän sanoi, täällähän on yksi ihminen lisää.
Olen ollut onnekas, koska matkalla ei ole sattunut mitään vakavaa. Tuomo on kuudes lapsemme, ja toinen tien päällä syntynyt. Olen nauranut, että kolmensadan kilometrin matka synnytyssairaalaan olisi pelottanut etukäteen, jos olisin tiennyt meidän saavan kahdeksan lasta.”
Kun ambulanssi ehtii Rovaniemelle asti, ivalolaisen kätilön osuus päättyy. Usein vanhemmat toivovat, että tuttu kätilö voisi jäädä huolehtimaan synnytyksestä. Kätilö saattaa synnyttäjän aina synnytyssaliin tai muuten sisälle asti. Vastassa oleva henkilökunta on saanut tietoa tien päältä, ja kätilö hyvästelee äidin.
“Kyllä sinä pärjäät.”
“Hyvin ne sinua hoitavat.”
Aina kätilö ei saa tietää, mitä synnyttäjälle tapahtui sairaalassa. Sellainen jää mietityttämään erityisesti, jos matka on ollut vaikea. Nykänen kertoo tapauksesta, jossa äiti ja lapsi olivat hengenvaarassa. Koko matkan ajan Nykänen oli yhteydessä keskussairaalaan. Rovaniemellä oli kaikki valmiina, kun äiti saatiin perille. Kun ambulanssi oli vasta Napapiirin kohdalla paluumatkalla, lääkäri soitti.
“Siellä oli terve tyttö. Kaikki oli mennyt sillä lailla hyvin. Mutta se hätä oli iso.”
Tuosta puhelusta Nykänen on vieläkin kiitollinen.
Vaikka kätilöillä ei ole varsinaista päivystystä, vain yksi synnyttäjä on viime vuosina matkannut keskussairaalaan yksin. Silloin kaksi kätilöistä oli lomalla ja toiset kaksi koulutuksessa.“Aina, kun soitetaan, joku meistä lähtee. Se on melkein fakta”, Nykänen sanoo.
