Tuupa Records julkaisee tänä vuonna ennätysmonta levyä Saamelaismusiikki kiinnostaa myös ulkomailla, kertoo levy-yhtiön manageri Oula Guttorm.

TEKSTI: MARI UUSIVIRTA

Tänä vuonna inarilaistaustainen levy-yhtiö Tuupa Records julkaisee neljä, mahdollisesti jopa viisi saamenkielistä levyä. Se on enemmän kuin koskaan aiemmin yhtiön historiassa.

Saamelaismusiikki on nosteessa. Levy-yhtiön artistien manageri ja yksi artisteista Oula Guttorm kertoo, että artistit keikkailevat tasaisen paljon myös niinä vuosina, kun eivät julkaise uutta levyä.

Levy-yhtiön listoille on vasta noussut yksi uusi bändikin: etnoa, joikua, klassista sinfoniamusiikkia ja heavymusiikkia yhdistävä Irdon. Guttorm on itse mukana tässä yhtyeessä, jonka tyyli on kuin “Mari Boine ja Nightwish olisivat törmänneet”.

Tuupa Records perustettiin alkujaan levy-yhtiöksi saamelaisartisteille, joista muut levy-yhtiöt eivät olleet kiinnostuneita. Sen juuret ovat vahvasti Lapissa.

Vaikka Tuupa recordsin artistit ovat suosittuja, yrityksen päätoimeentulo on tapahtumatuotannossa ja videopalveluissa. Yritys rakentaa paraikaa paalupaikalleen Raaheen uutta, isoa studiota. Inarista kotoisin oleva Guttorm asuu Oulussa ja järjestelee artistien keikkoja puhelimitse.

Guttormin mukaan levy-yhtiön tähtäin on artistien kansainvälistymisessä, mutta toistaiseksi raha on ollut esteenä. Hänen mukaansa kansainvälistymistukia on vaikea saada, koska saamenkielisten artistien kaupallinen potentiaali on niin pieni. Saamelaisten omat tahot eivät taas voi tukea yrityksiä.

Guttorm uskoo, että saamelaismusiikille on kiinnostusta Euroopassa. Esimerkiksi Somby-yhtye on esiintynyt useita kertoja Saksassa.

“Jos Oulusta tai Helsingistä saattaa löytyä sata tai kaksisataa marginaalimusiikista kiinnostunutta ihmistä, isommissa paikoissa saattaa olla tuhansiakin kiinnostuneita”, Guttorm sanoo.

Yksi Tuupa Recordsin vasta levyttäneistä artisteista on Ailu Valle. Lue Vallen haastattelu “Ailun kääntöpiiri” täältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pop up -paikallislehti