Lokakuun ensimmäisenä tiistaina olin ensimmäistä kertaa elämässäni Inarissa. Lounasaikaan mennessä olin ehtinyt nähdä vain Ivalon, yhden saamelaiskulttuurikeskus Sajoksen luokkatilan ja lounaspöydän.
Lopettelimme reissuryhmämme kanssa lounastaukoamme Sajoksen ravintolassa. Pöytämme vieressä kiemurteli Lapin työhyvinvointiverkoston kokousosallistujien jono. Työtoverini Mari ja Sofia tunnistivat väkijoukosta Inarin kunnanjohtajan Reijo Timperin, vaikka eivät olleet tavanneet häntä koskaan. He keskeyttivät kunnanisän lounastauon ja kävivät tervehtimässä koko työryhmän puolesta. Virallinen tapaaminen oli sovittu punatiiliseen kunnantaloon vasta myöhemmin samalle viikolle.
Vuoden ajan kestäneet valmistelumme olivat tähdänneet tähän matkaan ja juuri tällaisiin tilanteisiin. Ennen ensimmäistä matkaamme Inariin luennoimme toisillemme Inarin elinkeinoista, saamelaisuudesta, Inarin keskeisistä henkilöistä ja kunnan historiasta. Tilanteet olivat erikoisia. Istuin kaveriporukan kanssa jonkun olohuoneessa katsomassa ja kuuntelemassa tietoiskuja, joihin jokainen oli valmistellut kouluesitelmää muistuttavan kokonaisuuden. Hetkittäin etäopiskelu tuntui vinksahtaneen nörttikerhon puuhailulta.
Räppäri Amoc eli Mikkâl Morottaja esiintyi ääriään myöten täydessä Siidan auditoriossa viime lokakuussa. Kuva: Elias Lahtinen
Inarissa sadat yksittäiset faktat muuttuivat kokemuksiksi. Olin lukenut saamelaiskäräjistä, mutta nyt kurkistin ikkunasta istuntosaliin. Olin kuunnellut inarinsaameksi räppäävän Amocin musiikkia, mutta nyt juttelin muusikon kanssa hänen tulevasta albumistaan nenätysten. Näin Inarijärven rantaviivan ja kuulin Ivalojoen.
Viikon reissuumme Inarissa kuului kymmeniä kohtaamisia, haastatteluita ja tapaamisia. Kaikki suhtautuivat lehtiprojektiimme innostuneesti ja uteliaisuudella. Sovittujen tapaamisten lisäksi juttelimme ihmisille kadulla ja Inarin kylänraitin olohuoneessa, Papana-baarissa.
Lyhyen matkamme aikana kuulin tarinoita saamelaisten niittykentistä, ihmissuhdekiemuroista, verkkojen kokemisesta 27-asteisessa pakkasessa ja saamelaispolitiikan mutkikkuudesta. Tapasin ihmisiä, jotka rakastavat Inaria ja pitävät sitä vapaakaupunkiakin vapaampana paikkana elää ja olla.
Inari ei ole meille enää nippu faktoja vaan kokemus, jonka haluamme välittää lukijoillemme.
Vilma Ruokoski
Twitter: @Vilpura
vilma.ruokoski(ät)uusiinari.com
Laske Uuden Inarin toimitus uudelleen Inariin muuttamaan faktoja elämyksiksi tukemalla projektia Mesenaatissa.
