TEKSTI: ANNA-SOFIA NIEMINEN
KUVAT: ALEKSI TUOMOLA
Ilkka Ruotsalainen piirtää fläppitauluun Suomen kartan ja vetää viivan Inarin kunnan alarajalle.
“Täällä on räkää ja muovia”, mainostoimisto Ivalo Creative Agencyn luova johtaja sanoo ja osoittaa viivan alle jäävää osaa Suomesta.
“Ja täällä on myyttinen luonnon äärielämys”, hän jatkaa vieden tussin viivan yläpuolelle, Inarin kunnan kohdalle.
Ruotsalaisen mielestä Inaria pitäisi markkinoida mystisenä, myyttisenä ja häkellyttävän kauniina, mutta siinä ei tällä hetkellä onnistuta. Inarin alueen markkinointi ei saa riittävästi näkyvyyttä tai se ei onnistu puhuttelemaan ihmisiä, sillä harvalle tulee Lapista puhuttaessa mieleen Inari. Brändäämisessä käytetään kyllä oikeaa kuvastoa, kuten saamelaisia ja revontulia, mutta paikallisia yrittäjiä miellytetään liikaa.
“Sen sijaan, että markkinointi välittäisi isoa tarinaa, se muuttuu listaukseksi palveluita”, Ruotsalainen sanoo ja istuutuu nojatuoliin osin omistamassaan mainostoimistossa Helsingin Kampissa.
Luova johtaja on asunut lapsuutensa ja nuoruutensa Ivalossa ja käy yhä säännöllisesti paikkakunnalla vanhempiaan tapaamassa. Hän muutti vuonna 1998 pääkaupunkiseudulle.
Hänen mielestään vasta Saariselältä ylöspäin alkaa aito Lappi. Muita pohjoisempi sijainti on markkinakielellä kilpailuetutekijä, samoin kuin saamelaisuus, Inarijärvi ja erämaa. Ne ovat asioita, joita muilla ei ole. Niitä käytetään jo nyt Inarin mainostamisessa, mutta ei kyllin hyvin.
Esimerkiksi Inarin nykyinen iskulause “Voimakas luonnostaan” on Ruotsalaisen mielestä hauska sanaleikki, mutta ei kerro kunnasta mitään ainutlaatuista.
“Tällä hetkellä varmaan parasta markkinointia Inarille tekee Vesa-Matti Loiri.”
Ideointi siis jatkukoon: Inariin ei mennä bilettämään vaan olemaan rauhassa. Inariin vetävät revontulet, lumi, porot ja eksotiikka. Inarista lähdetään hakemaan jotain äärimmäistä, mitä ei löydy mistään muualta maailmasta. Siis elämyksiä.
Ruotsalainen puhuu satumaailmasta, kunnes toteaa sen kuulostavan liian muoviselta. Tarujen maailma on parempi.
“Siitä pitäisi luoda yhtä vahva, konseptoitu maailma kuin vaikka Peter Jacksonin Keski-Maa.”
Siellä, tarujen maailmassa, haistellaan pakkasta, kuunnellaan hiljaisuutta ja ollaan yksin valtavan tähtitaivaan alla. Luonto antaa puitteet kaikelle, sillä kaikki tarvittava löytyy luonnosta.
Todellisuudessa nenäkarvat ehkä jäätyvät ja rauhan rikkoo moottorikelkkojen jyly, mutta mainonnassa onkin kyse mielikuvista. Niiden avulla jää ihmisten mieliin.