Lapsena luin joka päivä kotipaikkakuntani lehden viimeiseltä sisäsivulta päivän gallupin. Siellä pipopäiset mummot ja torikävijät päivittelivät kahvin hintaa tai kommentoivat maailman menoa. Lyhyitä mielipidevastauksia tärkeämpää oli katsoa, onko kuvissa tuttuja ja pohtia, kuinka hyvin ilmoitetut iät vastasivat pärstäkertoimia.
Me teemme Uudessa Inarissa toisin. Julkaisemme kohtaamistamme ihmisistä Inarin ihmiset -palstaa, jossa haastatellut kertovat elämästään ilman ikää, titteliä tai asuinpaikkakuntaa. Olemme jo tähän mennessä tallentaneet tarinoita menneestä, pohtineet ihmisten kanssa tulevaa ja jutelleet pienen koiran porontaljatakista.
Inarin ihmisten innoittaja on Brandon Stantonin kuvablogi Humans of New York, jossa Stanton kuvaa ja haastattelee New Yorkin ihmisiä. Hän poimii metropolin vilinästä pienten ihmisten suuria rakkaustarinoita, sydäntä riipiviä tragedioita ja hauskoja yksityiskohtia.
Me tapaamme paikallisia ja satunnaisia kulkijoita metropolin sijaan 6800 asukkan Inarin kunnassa. Haluamme jättää tittelit toisarvoisiksi ja keskittyä jokaiseen ihmisenä, jolla on mielenkiintoista sanottavaa. Veikko Lavia mukaillen jokainen ihminen on sitaatin arvoinen.
Inarin ulkopuolisina tarkkailijoina saamme ehkä myös taltioitua jotakin uutta paikallisille tutusta henkilöstä tai kiteytettyä jonkin ilmiön tai tunnelman. Inarin ihmisten nimettömyys kattaa kahvipöytiin uudenlaista keskusteltavaa. Oliko kuvassa naapurin Jukan veli vai joku toinen? Oliko kuvassa paikallinen vai joku satunnainen ohikulkija?
Kuvien nimettömät ihmiset kiihdyttävät mielikuvitusta. Yksi lause ja kuva versovat tarinaa, johon lapsuudessani perinteiset lehtigallupit eivät pystyneet.
